Kun Viron saarista suosituimmat, Saarenmaa ja Hiidenmaa, on nähty, on aika tutustua omaleimaiseen Kihnun saareen.
Se sijaitsee Riianlahdella vain kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Kihnua ei pidä sekoittaa Ruhnun saareen, joka sijaitsee vielä kauempana Riianlahdella. Kihnusta on Ruhnuun matkaan yli 50 kilometriä.
Kihnu on jo tullut tutuksi monille suomalaisille veneilijöille. Mutta syrjäiseen saareen voi tutustua, vaikka ei omistaisi omaa venettä. Munalaidin satama sijaitsee noin kolmisenkymmentä kilometriä Pärnusta länteen. Täältä voi jatkaa yhteysaluksella runsaassa tunnissa näköetäisyyden päässä sijaitsevaan Kihnuun. Illaksi ehtii palaamaan takaisin mantereelle.
Vaihtoehtoisesti laivamatkan voi tehdä suoraan Pärnusta, mutta tällöin matka Kihnun saarelle kestää 2,5 tuntia.
Yhteysalus täynnä matkustajia
Munalaidin laituriin kiinnittynyt neuvostovallan aikainen Amalie-alus täyttyy matkustajista. Yllätyn, kun Kihnuun menijöitä on melko runsaasti. Muutama autokin mahtuu mukaan. Amalie ei ole järin suuri. Sisätiloissa on baari, josta saa pientä purtavaa ja juotavaa. Koska matka on lyhyt, osa matkustajista jää kannelle ihailemaan merinäkymiä.
Kihnun puolella minua on vastassa saaren paikallisopas Marju Vesik. Turismi työllistää yhä useampia kihnulaisia.
– Matkailukausi on lyhyt, mutta silti saarella vierailee yli 20 000 turistia kesän aikana. Suomalaisten osuus on kuitenkin vain noin kymmenen prosenttia, kertoo oppaani Marju Vesik.
Kihnussa ei ole julkista liikennettä. Kätevin kulkuväline on oma tai saarelta vuokrattu polkupyörä, mutta yhteysalukseen mahtuu myös turistin auto. Ryhmämatkalaiset pääsevät eksoottiseen kyytiin, kun vierailijoita kuljetetaan kuorma-auton lavalla. Euroopan unionin direktiivit eivät ehkä täyty avolavan kyydissä, mutta Kihnun maisemien tarkkailu onnistuu lankuista tehdyiltä penkeiltä mukavasti. Hiekka vain pölisee, kun ajetaan saaren kapeita teitä pitkin.
– Kihnussa välimatkat ovat lyhyet. Saari on pohjois-eteläsuunnassa vain seitsemän kilometriä pitkä. Leveyttä on hieman yli kolme kilometriä.
Neljää elävää kylää
Kihnun nykyiset asukkaat ovat virolaisia. Heidän esi-isänsä tulivat tänne turvaan 1300-luvulla paetessaan mantereelta Jürinyön kapinaa. Jo 1500-luvulla Kihnussa oli viisi kylää, joista neljä on yhä jäljellä: Lemsi, Sääre, Linaküla ja Rootsiküla. Viimeksi mainittu sai nimensä kolmesta kylässä asuneesta ruotsalaisperheestä. Lemsin aallonmurtajalla suojattu satama on paikka, jonne mantereelta tulevat yhteysalukset saapuvat.
– Kihnun keskus on saaren keskellä sijaitseva Linaküla, jossa on saaren sairaala, koulu, kotiseutumuseo, kunnantalo ja kirkko. Saarella on neljä kauppaakin. Olemme ylpeitä juuri kunnostetusta kotiseutumuseostamme. Sen sisätiloissa voi tutustua saarelaisten historiaan ja elämään.
Viron historian aikana Kihnu on kuulunut monelle eri valtiolle. Ruotsin vallan aikana (1600-1710) kihnulaisista tuli luterilaisia, mutta Venäjän vallan aikana saarelaiset kääntyivät ortodoksisuuteen. Syynä oli tsaarin lupaus antaa maattomille maata. Sota-aikana, vuonna 1944, pakeni 378 saarelaista Ruotsin puolelle. Vasta Viron itsenäisyyden palautuessa 1990-luvun alussa, on osa heistä muuttanut takaisin kotisaarelleen.
– Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kihnun asukasluku on ollut suurimmillaan (1200 henkilöä). Nyt saarella asuu yli 700 ihmistä. Viime vuosina saaren asukasluku on ollut kasvussa.
Naiset pukeutuvat yhä kansallispukuihin
Muiden Viron saarien tavoin Kihnukin oli neuvostovallan aikana suljettu paikka. Pitkään kestänyt eristäytyneisyys säilytti saaren kulttuurin omaleimaisena. Sähkökin saatiin mantereelta vasta 1990-luvun alussa. Nyt Kihnussa tasapainoillaan uuden ja vanhan välissä. Kehitys on tervetullut, mutta vanhat perinteetkin halutaan säilyttää.
Vuonna 2003 Kihnun kulttuuri pääsi Unescon kulttuuriperintökohteiden luetteloon. Saaren tärkein nähtävyys on paikalliset naiset. He pukeutuvat yhä villasta tehtyihin kansallispukuihin. Värikkäät hameet koristellaan kapeilla pystyraidoilla. Väriskaala on laaja: punaista, sinistä, keltaista, vihreää ja harmaata.
– Kihnun miehilläkin on oma kansallispukunsa, mutta sitä käytetään vain juhlatilaisuuksissa.
Lisääntyvästä matkailusta huolimatta saaren tärkein elinkeino on yhä kalastus. Kunnan vaakunaan kuvattu hopeinen, kyljellään maakaava hylje, muistuttaa saarelaisten perinteisestä elinkeinosta. Kihnua ympäröivillä kymmenillä luodoilla viihtyy runsaasti norppia.
Häät pitkän kaavan mukaan
Kihnulaiseen omaleimaiseen kulttuuriin villahameiden lisäksi kuuluvat leikit, laulut ja musiikki. Saarelaisten käyttämä murre eroaa siinä määrin viron kielestä, että mantereelta tulevalle sen ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Kihnulaiset kolme päivää kestävät häämenot ovat nekin erikoiset. Kunta tukee taloudellisesti niitä nuoria pareja, jotka järjestävät häänsä perinteisen pitkän kaavan mukaan.
Kihnun pinta-alasta osa on mäntymetsää, joka istutettiin tänne liki 90 vuotta sitten. Loppu maa-alasta on peltoa, niittyä ja kivikkoista rantaa. Kaikkialla on tasaista, sillä saaren korkein kohta on vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolella. Saaren pohjoispäässä sijaitsevasta yli kolmekymmentä metriä korkeasta majakasta näkisi koko saaren, mutta se on suljettu ulkopuolisilta. Kihnulaiset asuvat harjakattoisissa puusta tehdyissä omakotitaloissaan. Pihoista pidetään hyvää huolta. Ulko-oveen nojaava harjanvarsi kertoo isäntäperheen olevan poissa.
Löytyypä Kihnun saarelta pieni lentokenttäkin. Kelirikkokaudella Kihnu olisi muuten pitkään täysin eristyksissä.
– Koneessa on kahdeksan paikkaa ja matka Pärnuun kestää vain muutamia minuutteja.
Viron saaret tarjoavat kiireetöntä lomailua
Virolle on siunaantunut 1500 saarta, joista suurin osa on pieniä eivätkä ne ole matkailullisesti merkittäviä. Neljätoista saarta ylittää 4 km²:n pinta-alan. Ne ovat suuruusjärjestyksessä Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhu, Vormsi, Kassari, Naissaari, Kihnu, Suur-Pakri, Pikku-Pakri, Ruhnu, Abruka, Prangli ja Osmusaari.
Viron saaret poikkeavat toisistaan. Osa on karuja, osa yllättävänkin vehmaita. Yhteistä niille kaikille on neuvostovallan aikainen eristäytyneisyys. Saaret olivat vuosikymmenien ajan suljettuja, ei pelkästään ulkomaalaisilta, vaan myös mantereella asuvilta virolaisilta.
Neuvostomiehityksen aikana saaret olivat raja-aluetta, minne pääsi vain hallituksen erikoisluvalla. Edes paikallisilla kalastajilla ei ollut asiaa merelle ilman erityistä lupaa. Neuvostokauden päättyessä saarista tuli eksoottisia käyntikohteita myös itse virolaisille. Eristäytyneisyys auttoi alkuperäisen luonnon ja kulttuurin säilymiseen.
Suosituiksi matkailukohteiksi tulleet Viron saaret tarjoavat kiireetöntä lomailua. Vaikka nykyaika on saapunut saarillekin, vanhoja perinteitä halutaan säilyttää. Saarilla voi nähdä, miten virolaiset aikoinaan elelivät. Luonto on lähes koskematonta.
Viron saarista suurin, Saarenmaa, on ollut suomalaisten suosiossa jo vuosien ajan. Kiviaidat, tuulimyllyt ja ruokokattoiset rakennukset ovat tulleet tutuiksi monille suomalaisille. Naapurisaari Hiidenmaa tunnetaan majakoistaan ja koskemattomasta luonnostaan. Muhun uinuva kalastajien saari on onnistunut säilyttämään hyvin omaleimaisuutensa.
Rohukülän satamasta pääsee Vormsin saarelle. Se tunnetaan vironruotsalaisten asutuksesta. Riianlahden etäinen Ruhnun saari on lähempänä Latviaa kuin Viroa. Pitkä etäisyys on muokannut Ruhnun kulttuuria ehkä eniten erilaiseksi muihin Viron saariin verrattuna.
