Palvan meritaistelusta jäi ikävä muisto velkualaisille – kirkkokin tuhottiin

VARSINAIS-SUOMI / VELKUA – Velkua on lossimatkan takana. Matka Teersalosta Palvan saarelle ei ole pitkä, mutta lossit kulkevat aikataulun mukaan vain muutaman kerran tunnissa. Aikaa pitää siis varata, mutta kesäpäivänä vierailu Velkuan puukirkolla ja kylän keskustassa on miellyttävä kokemus. Etenkin, jos tietää, mitä täällä tapahtui yli 200 vuotta sitten.

Syyskuussa vuonna 1808 käyty meritaistelu ja sen jälkiseuraukset ovat jääneet Suomen historiaan. Kyseessä oli Ruotsin ja Venäjän välienselvittely. Palvan meritaistelu oli osa Suomen sotaa. Venäjä pyrki laajentumaan länteen heikentyneen Ruotsin kuningaskunnan innoittamana. Vihollisten laivaosastot kohtasivat Palvan edustalla.

Taistelut alkoivat aikaisin aamulla ja olivat ohi viidessä tunnissa. Venäläiset pääsivät pimeän turvin viholisen selustaan. Ruotsalaiset olivat kahden tulen välissä, eikä heillä ollut muuta mahdollisuutta kuin perääntyä. Näin Venäjä voitti ja Ruotsin laivaston oli paettava. Taistelun jälkeen Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolfin oli poistuttava joukkoineen Suomesta. Samalla päättyi 600 vuotta kestänyt Ruotsin valtakausi Suomen rannikoilla.

Vaikka ruotsalaiset poistuivat, venäläiset jäivät paikkakunnalle ja ryöstivät kaiken. Paikalliset pakenivat saaren sisämaahan todetakseen myöhemmin isot tuhot. Palvan taistelu aiheutti molemmille osapuolille isot tappiot. Miehiä kaatui ja aluksia upposi. Monet velkualaiset joutuivat sijaiskärsijöiksi. Venäläiset sotilaat purkivat raivoaan saarelaisiin. Useiden päivien ajan venäläiset ryöstivät saaristokylien asukkaiden omaisuutta ja pahoinpitelivät heitä.

Velkuan kirkkokaan ei säästynyt hävitykseltä. Sotilaat murtautuivat vain reilu kymmenen vuotta aikaisemmin valmistuneeseen kirkkoon. Lähes kaikki, mikä irti saatiin, ryöstettiin. Kirkosta oli jäljellä vain ulkokuori. Ikkunat oli rikottu ja ryöstäjien mukana katosi muun muassa 1600-luvulla valmistettu hopeinen sairaskäyntiastiasto, kynttelikköjä, lampetteja, keltainen silkkikasukka, musta hopeapitsinen samettikasukka, hopeakaluunoin koristeltu haavi sekä lahjoituksena saatuja kirkkotekstiilejä.

1900-luvun alussa Velkuan kirkossa tehtiin muutostöitä. Hirsiseinät peitettiin helmipaneelilla, harjan muotoa noudattanut katto vuorattiin tynnyriholvimaiseksi ja kirkkoon lisättiin penkkejä. Kirkon perälle rakennettiin urkuparvi. 1960-luvulla Museoviraston vaatimuksesta osa muutoksista purettiin, sillä kirkko haluttiin mahdollisimman paljon alkuperäisen näköiseksi.

Nykyisin Pyhä Henrikille omistettu kirkko on suosittu nähtävyys. Jumalanpalvelusten lisäksi kirkossa on pidetty konsertteja. Velkua kuuluu nykyisin Naantaliin.

Palvan meritaistelusta muistuttaa kirkon vieressä merestä nostetusta tykinputkesta tehty muistomerkki. Velkuan kirkonkylä ja kirkon ympäristö on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

VELKUAN KIRKKO JA PALVAN MERITAISTELU

Osoite: Kirkkotie, Palvan saari, Velkua (Naantali).

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.