Viisi erää ja viisi tehopistettä! Kohtuullisen hyvin kaverilta, joka on kauden alussa istunut lähinnä penkillä. FBC Turun Antti Kokko ei ehkä ole joukkueensa tähtipelaajia, mutta vähäisestä peliajasta huolimatta piste per erä on enemmän kuin monella runkopelaajalla.
Hyväntuulinen ”maalaispoika” ja sinikeltaisten pitkäaikainen luottopelaaja. Näin kuvailee Anttia pelikaveri. Rusko ei ehkä ole perinteinen maalaispaikka, mutta Kokon intohimoinen harrastus, metsästys, ei ole kovinkaan monen kaupunkilaispojan vapaa-aikaan liittyvä harrastus.
Kokko on niitä poikia, joita aikoinaan vanhemmat kuljettivat kimppakyydeillään Ruskolta Turkuun salibandyharjoituksiin. Jälkikasvun pelit kiinnostavat yhä. Siitä osoituksena ovat Antin vanhemmat, aina katsomossa kannustamassa FBC:n fanilippua heiluttaen.
Liikunnallinen Pikku-Antti pelasi aluksi jalkapalloa Turun Nappulaliigassa.
– Muutimme Turusta Ruskolle, kun olin esikouluikäinen ja jatkoin futiksen harrastamista Ruskon Pallossa. Jalkapallo jäi siinä vaiheessa, kun aloitin opiskelut Aurajoen urheilulukiossa, kertoo Kokko.
Vaikka jalkapallon pelaaminen päättyi, salibandyharrastus jatkui. Kavereiden mukana Kokko oli innostunut lajista. Vahtolainen Team-17 oli Antikin joukkue.
– Aku Kuikan isä oli valmentajana, mutta jo vuoden kuluttua ilmestyin FBC Turun harjoituksiin. Kavereiden mukana tietysti.
Naapuriseurastakin oltiin jossain vaiheessa yhteydessä, mutta Antti ei lähtenyt.
– Siellä ei ollut ainuttakaan kaveria, joten jätin menemättä.
Antti on ollut jo niin kauan mukana FBC Turun edustusjoukkueessa, että matkaan mahtuu kerran putoaminen Divarista Kakkoseen, mutta myös kaksi nousua Divariin. Kun peliaikaa ei ole aina irronnut riittävästi, Antti on hakenut pelituntumaa seuran kakkosjoukkueesta.
– Halu kentälle on kova. Harmittaa istua penkillä. Haluan näyttää treeneissä, että ansaitsen pelipaikan edustusjoukkueen avauskokoonpanossa. Tavoitteeni on, että pääsee paljon pelaamaan. Ja mieluummin annan hienon syötön takatolapalle, kuin itse sutaisen siitä sisään.
Kokolla on myös kokemusta verratta nykyjoukkuetta aikaisempiin. Eteenpäin on menty.
– Välillä oli tunne, että joukkue junnasi paikoillaan. Kaikki treenit olivat samanlaisia. Perttu Kytöhongan aikana tuli mukaan paljon uusia asioita ja pelaajiakin. Harjoitukset alkoivat olla oikeasti kehittäviä. Santerin aikana olemme menneet edelleen eteenpäin.
Antti alleviivaa saman, minkä moni muukin joukkuekaveri.
– Yhteishenki on parantunut. Äijät käyvät nykyään hyvin harjoituksissakin.
Kokollakin on elämää salibandyn ulkopuolella. Antti tykkää tehdä ruumiillista työtä. Kovin monella salibandypelaajalla ei lue palkkakuitissa ”Ahtaaja”. Työpaikka löytyy Turun satamasta. Satamaoperaattori Finnsteve on Finnlinesin tytäryhtiö.
– Puran ja lastaan laivoja. Niin sanotulla vetomestarilla liikutellaan alustoja, joilla saadaan tavara liikkumaan paikasta toiseen. Purettu lasti siirretään juniin ja rekkoihin.
Ahtaajan työ on tullut Antille tutuksi isänsä kautta, joka on ollut alalla jo vuosikausia.
– Olin täällä ensimmäisen kerran jo peruskoulun aikana työelämän tutustumisjaksoon liittyen.
Salibandyn sovittaminen työaikatauluihin onnistuu melko kivuttomasti.
– Työvuorolistalle voin merkitä, milloin pääsen ja milloin en pääse. En siis saa pomoltani mielivaltaisesti viestejä, milloin pitäisi mennä töihin. Keikkoja on kuitenkin useita kertoja viikossa. Kesällä on tiiviimpää, kun pitää tuurata lomalla olevia vakituisia työntekijöitä.