Völklingen.
Tehdasrakennuksia on harvoin pidetty perintönä, joita tulisi arvostaa ja varjella tuleville sukupolville. Asenteet muuttuvat ja suljettuja terästehtaita on nostettu Unescon maailmanperintölistalle. Maisemanpilaajista on tullut suosittuja kulttuurikeskuksia.
Suuni loksahtaa auki. Eteeni ilmestyy pahaisen Völklingenin kaupungin hätkähdyttävän näköinen rumilus: suunnattoman suuri vanha terästehdas. Ajelen Lounais-Saksassa Saarlandissa lähellä Ranskan ja Luxemburgin rajaa. Saar-joki kiemurtelee kumpuilevassa maastossa. Maisemat olisivat idylliset, mutta paikallinen arkkitehtuuri on ankean teollisuusmiljöön pilaamaa.
Völklingenin terästehtaan ruostuneet savupiiput törröttävät kohti taivasta. Kulissit ovat kuin suoraan Hollywoodin Mel Gibsonin futuristisista Mad Max -elokuvista. Paisuntakattiloiden ja höyryputkien muodostama viidakko on yhtä sekamelskaa. Terästehtaan palveluksessa ollut junaveturikin on jämähtänyt paikoilleen ruohomättäiden keskelle.
Kaikkialla näkyy vanhaa rautaromua isoihin kasoihin läjiteltynä. Ankeudestaan huolimatta Völklingenin vuonna 1873 perustettu rautaruukki ylsi Unescon maailmaperintöjen listalle – ensimmäisenä teollisuusperinnön edustajana.
Völklingen lopetti toimintansa vuonna 1986. Se on säilynyt vahingoittumattomana edustaen hyvin 1800- ja 1900 -lukujen tehdaslaitosta. Myöhemmin monet muutkin maat ovat seuranneet esimerkkiä. Eräs suurimmista yhtenäisistä teollisuuskulttuurin kokonaisuuksista löytyy Saksasta Ruhrin alueelta.
Euroopan saastuneimpia alueita
Ruhrin alue ei ole hallinnollisesti yhtenäinen alue, vaan lähinnä teollinen talouskeskittymä, joka saa nimensä alueen halki virtaavasta Reinin sivujoesta Ruhrista. Alue koostuu Nordrhein-Westfalenin osavaltion teollisuuskaupungeista. Suurimmat ovat Bochum, Dortmund, Duisburg ja Essen.
Ruhrin alueen runsaat hiiliesiintymät tekivät siitä Saksan tärkeän talousveturin 1800-luvun lopulla. Hiilen louhinnan ja terästehtaiden takia se oli Euroopan suurin teollisuuskeskittymä. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden pommikoneet moukaroivat Ruhrin alueen kaupungit raunioiksi. Tilalle nousi rakennustaiteellisesti vähemmän arvokkaita rakennuksia. Alue oli pitkään tehtaiden savua tupruttavien piippujen johdosta eräs Euroopan saastuneimmista alueista.
Ruhrin alueen rakennemuutos
Ruhrin tavoin monet perinteiset teollisuusalueet ovat käyneet läpi suuren muutoksen. 1960-luvulla alkanut rakennemuutos teki monista tehtaista kannattamattomia. Alueen työttömyysprosentit kohosivat ja saastuneeseen ympäristöön jäljelle jäi rumia teollisuusrakennuksia. Vanhojen teollisuusalueiden imago oli surkea. Olisi parempi purkaa maisemanpilaajat, jotta huonoista muistoista pääsisi eroon.
Asenteet kuitenkin muuttuivat. Nyt teollisuusalueet nähdään ihmisen muokkaamina kulttuurimaisemina, jotka ovat tärkeitä muistomerkkejä alueelle tärkeästä aikakaudesta. Vanhan säilyttäminen koetaan arvokkaampana kuin sen purkaminen. Teollisuusmenneisyys ei enää välttämättä ole rasite alueelle, vaan voimavara teollisuuteen pohjautuvan turismin kehittämiselle. Tehtaiden sulkemisen jälkeen ankeana koettu teollisuusperimä on muutettu rikkaudeksi.
Monipuolista oheistoimintaa
Turistien houkuttelemiseksi ei kuitenkaan riitä vain erikoiset puitteet. Tarvitaan myös tiloissa tapahtuvaa oheistoimintaa, kuten esimerkiksi taidenäyttelyitä, musiikkifestivaaleja tai konsertteja. Ruhrin kaupunkien kulttuurielämä on nykyisin Saksan monipuolisinta. Kaupunkien väliset laajat viheralueet on yhdistetty toisiinsa kävely- ja pyöräteillä.
Huolimatta Ruhrin alueella tapahtuneesta positiivisesta kehityksestä mielikuva teollisuuden saastuttamasta seudusta oli pitkään yleinen. Synkästä maineesta oli vaikea päästä eroon, koska se perustui tosiseikkoihin. 1990-luvun lopulla Saksassa lanseerattiin imagokampanja, jonka mainoslause kuului ”Der Pott kocht” (Hiilikattila kiehuu). Sen avulla pyrittiin muuttamaan Ruhrin alueeseen liittyvä negatiivinen imago positiiviseksi. Ideana oli houkutella uudenlaisia asioita haluavia turisteja. Vanhemmat ihmiset ehkä kaipaavat nostalgisia elämyksiä. Nuoremmille teollisuuskulttuuri tarjoaa jotain ennennäkemätöntä.
Teemallisia reittejä
Ruhrin alueen vetonaulana toimii Teollisuuskulttuurin reitti (Die Route der Industriekultur). 400 kilometrin pituisen reitin varrella on lukematon määrä esimerkkejä teollisuusarkkitehtuurista, monumentteja ja monipuolisia kulttuuritapahtumia. Muun muassa entisöidyissä tehdashalleissa pidettävät erilaiset festivaalit (Das Theaterfestival Ruhr, Die Ruhr Triennale) tai Teollisuuskulttuurin yö -tapahtuma (Die Nacht der Industriekultur) ovat houkutelleet paikalle kymmeniä tuhansia vierailijoita. Kulttuuritapahtumilla on alueelle merkittävä työllistävä ja matkailua edistävä vaikutus.
Duisburgissa sijaitsevalle terästehtaan alueelle perustettiin virkistyspuisto. Alueen teollisuusmenneisyyden jäljet säilytettiin. Muun muassa kaivosmiesten tilat muutettiin konserttisaleiksi, masuuni näköalatorniksi, rautamalmivarastot kiipeilyseiniksi, rantalentis- ja rullalautailupaikoiksi. Alueesta tuli kaupunkilaisten virkistysalue, turistikohde ja Duisburgin alueen imagonrakentaja.
Essen – teollisuuskaupungista kulttuurikaupungiksi
Ruhrin alueen sydämessä sijaitseva Essen on yksi vuoden 2010 kulttuurikaupungeista. Se on ansainnut tittelin kiistatta, sillä kaupungin kulttuurielämää pidetään yhtenä Saksan tasokkaimpana. Kaupungissa on useita laadukkaita konserttisaleja, joista yksi on Alvar Aallon suunnittelema oopperatalo.
Tärkeänä osana kaupungin kulttuurielämää on Zollverein kivihiilikaivosalue, joka valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2001. Toimiessaan kaivos oli maailman suurin ja nykyaikaisin kivihiilen louhintatehdas. Nyt se on Ruhrin alueen vilkkain kulttuurikeskus.
Kaivosalueen monet rakennukset ovat hienoja esimerkkejä 1920- ja 30 -lukujen modernista arkkitehtuurista. Bauhaus-arkkitehtien Fritz Schuppin ja Martin Kremmerin suunnittelemat rakennukset noudattavat symmetrian ja geometrian sääntöjä. Heidän aikaansaannokset ovat ispiroineet englantilaista Norman Fosteria, jonka suunnittelema Design Zentrum Red Dot esittelee modernin muotoilun aikaansaannoksia.
Zollvereinin toimii kaivostoiminnan historian esittelyn ohella monipuolisten kulttuuritapahtumien keskuksena. Osa alueesta on vapaa-ajan virkistyskeitaana: kesällä voi ottaa aurinkoa uima-altaan äärellä ja talvella tehdasalueella on luistirata.
Unescon maailmanperintö
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintöluettelon tarkoituksena on suojella maailman tärkeää uhanalaista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Teollisuusperintö luokitellaan kulttuuriperintöön. Luetteloon on päässyt mukaan 878 kohdetta, joista vain muutama prosentti edustaa teollisuuskohteita.
Suurin osa teollisuuskulttuurin edustajista, samoin kuin listan muista kohteista tulee Euroopasta. Suomalaista teollisuusperimää edustaa Verlan puuhiomo ja pahvitehdas.
Teollisuuskulttuurikohteita on kolmenlaisia. Ensimmäisen ryhmän muodostavat teollisuustuotantoa esittelevät kohteet, kuten kaivokset ja tehtaat. Usein nämä kohteet toimivat teollisuushistorian museoina. Monissa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia elokuvaesityksistä konsertteihin. Toisen ryhmän muodostavat teollisuuteen liittyvät raide-, vesi- ja tieliikennekohteet ja kolmannen suosiokulttuuriset kohteet, kuten entiset työläisasunnot. Ruhrin alue on sikäli poikkeuksellinen, että sieltä on löydettävissä esimerkkejä kaikkien ryhmien kohteista.
Teollisuusperintökohteet eivät sovellu sellaisenaan kulttuurikohteiksi. Ne edellyttävät kunnostusta ja muutostöitä enemmän kuin perinteiset maailmanperintökohteet. Teollisuuskohteiden yleisöturvallisuuteen pitää panostaa tavallista enemmän.
Asenteet muuttuvat – vähitellen myös Suomessa
Ruhrin alueen ankean teollisuusperinnön muuttaminen kulttuurimaisemaksi on oiva esimerkki innovatiivisesta tavasta ajatella perinteiset asiat uudestaan: muutetaan negatiivisena pidetyt asiat voimavaroiksi. Teollisuusmenneisyyttä ei enää tarvitse pitää haittana alueelle, vaan lähtökohtana teollisuuteen pohjautuvalle matkailulle ja kulttuuritapahtumille.
Kaikkea vanhaa ei tarvitse purkaa, vaan sille voidaan keksiä uusia käyttötarkoituksia. Kunnostetut teollisuusalueet ja -rakennukset voivat olla viihtyisiä paikkoja myös asumiselle ja työpaikoille. Hyvänä esimerkki on Tampereen Tampellan seutu,Turussa verkatehtaiden kiinteistöt ja Aurajoen laivatelakalta vapautunut alue.
Pääsy Unescon maailmanperintölistalle on jo suuri saavutus. Sinne yltäminen nostaa alueen imagoa, lisää työpaikkoja ja virkistää matkailua. Se lisää myös asukkaiden ylpeyttä kotiseudustaan. Listalle ei kuitenkaan pääse vanhoja rakennuksia purkamalla.