Bonk-museo – mikä hulvaton mielikuvitus

VARSINAIS-SUOMI / UUSIKAUPUNKI – Varoitus! Bonk-museon opas, Assistant Compressor, puhuu puuta heinää. Silti jokainen sana ja lause on tarkkaan harkittu.

Jopa Uudenkaupungin matkailuesitteessä myönnetään, että kaupunkiin ei poiketa sattumalta, Uuteenkaupunkiin pitää varta vasten tulla. Kaupunki ei sijaitse valtaväylien varrella. Onneksi Uudessakaupungissa on Suomen hauskin museo. Se yksistään riittää syyksi poiketa viihtyisään rannikkokaupunkiin.

Naama peruslukemilla Bonk-museoon opas kertoo poikenneille vierailleen Bonk Business Inc:in yrityshistoriaa. Sen rinnalla jopa Nokia kuulostaa vaatimattomalta, onhan Bonk-yhtiö levinnyt jo yli 50 maahan ja yrityksen palveluksessa on 13 000 työntekijää. Uudenkaupungin Dynamokeskus Bonk on museo, jossa esitellään yhtiön historiaa ja Bonk-laitteita.

Oppaan suusta sujuvasti soljuva fiktiivinen tarina on niin uskottavasti esitetty, että aluksi monikaan ei uskalla edes hymyillä. Tekninen termistö, tosin sekin silkan mielikuvituksen tuotosta, kuulostaa todelliselta.

Oppaan tarinaa kuunnellessa, ei voi muuta kuin todeta: mikä hulvaton mielikuvitus! Taiteilija Alvar Gullichsen loi ystäviensä kanssa 1990-luvun alkupuolella kuvitteellisen Bonk-yhtiön. Satunnaisesta ideasta poiki vuosien myötä uskomaton tarina kummallisine laitteineen. Lopputuloksena oli mielikuvituksellinen historiikki Uudessakaupungissa vuonna 1893 perustetusta Bonk-yhtiöstä.

Menestystä Bonk-näyttelyineen tuli nopeasti myös eri puolilla Eurooppaa. Ihmiset olivat ihastuksissaan suomalaisesta oivalluksesta. Näyttelyt keräsivät kaikkialla ennätysyleisön. Vaikka Gullichsen työryhmineen on jo siirtynyt uusiin projekteihin, on Bonk yhä elävästi esillä Uudessakaupungissa.

Bonk-yhtiön juuret ovat Uudenkaupungin Pyhämaalla. Paikallinen Bonkin kalastajaperhe oivalsi 1800-luvulla Itämereen istutetun perulaisen rasvaisen ja pahanmakuisen roskakalan, anjoviksen, hyötykäytön. Yhtiön perustaja Per Bonk keksi Garumin, maukkaan anjoviksesta tehdyn höysteen. Anjoviksen öljyä voitiin käyttää myös haavojen parantamiseen.

Lisäksi Per ymmärsi Itämeren anjoviksen soveltuvan sitkaan ominaisuuden ansiosta teollisuuskoneiden voiteluaineeksi. 1800-luvun lopulla innovatiivinen keksijä huomasi myös, miten liikkuva anjovisparvi aiheutti dynamoefektin. Tuloksena oli niin sanottu anjovisakku, joka mullisti energiansaannin syrjäisissä olosuhteissa.

Keksintöjensä avulla köyhästä kalastajasta tuli varakas mies. Nähtävänä on muun muassa yhtiön ensimmäisen anjovisöljyn tislauslaite. Se on ehkä museon arvokkain esine, koska siitä lähti liikkeelle Bonk-yhtiön menestystarina.

Bonk-yhtiön perustajan Per Bonkin kohtalo oli dramaattinen. Hän ideoi puutavarateollisuudelle suunnitelman nelikulmaisesta tukista, jonka avulla voitaisiin päästä säästäväisempään metsätalouteen minimaallisten sahaushävikin ansiosta. Tämän hankkeen vuoksi Per Bonk oli tutkimusretkikunnan mukana Siperiassa vuonna 1900-luvun alussa.

Selittämättömän räjähdyksen ansiosta Per Bonk sai surmansa. Tuhansia hehtaareja metsää kaatui. Virallisen selityksen mukaan kyseessä oli meteori-isku. Kiinassa tosin satoi pamauksen jälkeen päiväkausia anjoviksia, mitä kiinalaiset pitivät lopunajan enteenä.

Per Bonkin kuoltua yrityksen johtoon tuli Perin poika, Per Bonk II. Uudenkaupungin Pyhämaa kävi kuitenkin liian ahtaaksi yrityksen toiminnalle. Toiminta siirrettiin Suomenlahden Suursaareen.

Sinne ”Pärre” kehitti ”Suomen Rivieran”, kieltolain varjossa toimineen mannermaisen huvielämäkeskuksen. Siinä ohessa hän jatkoi yrityksensä kehitystyötä. Valitettavasti olosuhteet muuttuivat, kun Suursaari luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle.

Bonkin suvun tragedia sai jatkoa, sillä Per Bonk II sai hermoromahduksen. Hänen poikansa Per Bonk Jr. asettui perheyrityksen johtoon, mutta siirsi Bonkin toiminnan Yhdysvaltoihin. Yhtiön nimeksi tuli Bonk Business Inc. Menestys on jatkunut läpi vuosikymmenien niin, että vuonna 1993 vietettiin Bonk-yhtiön 100-vuotisjuhlia.

Ehkä mullistavin Bonk-yrityksen tuotevalikoimassa on Yhdysvalloissa 1970-luvulla kehitetty Raba Hiff -tuotesarja. Tehtaan henkilöstö ehdotti työn vähentämistä. Se toteutettiin tuotantoajan lyhentämisellä jättämällä muutama komponentti pois. Kun myynti edelleen jatkui, vähennettiin komponentteja lisää.

1990-luvulla käyttötarkoituksettomuus oli kehitetty jo niin pitkälle, että koneen toimivia sisäkaluja ei ollut enää lainkaan. Asiakkaat olivat tyytyväisiä entistä kevyempiin laitteisiin, joissa ei ollut huolto-ongelmia. Yhtiökin oli tyytyväinen, kun käyttöoppaitakaan ei tarvinnut enää painattaa. Asiakkaat olivat onnellisia ja yhtiö teki säästösyistä valtavasti voittoa.

BONK-MUSEO

Osoite: Siltakatu 2, Uusikaupunki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Luotsimuseo – luotsin ammatti kulki usein isältä pojalle

LUE MYÖS: Merimiehenkotimuseo – merenkulku oli kaupunkilaisten tärkein elinkeino

LUE MYÖS: Pyhämaan uhrikirkko on sisätiloiltaan ainutlaatuinen – vastaavaa ei ole Suomessa

LUE MYÖS: Uudenkaupungin Automuseossa on ensimmäinen Suomessa rakennettu auto

LUE MYÖS: Wahlbergin museotalo – kaupungin ensimmäisen miljonäärin loistelias koti

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.