Se tulee heti minulle selväksi. Diego Armando Maradonan, argentiinalaisten kansallissankarin suosio on yhä vankkumaton. Huolimatta törttöilystään. Milloin mies jäi kiinni kokaiinin käytöstä, milloin epäasiallisista lehtilausunnoistaan.
Vaatimattomasta valmentajakokemuksestaan huolimatta Maradona toimi Argentiinan maajoukkueen luotsina.
Buenos Airesin katukuvassa supertähdestä otetaan kaikki irti. Maradonan kuvia näkee kauppojen ikkunoissa ja lehdissä. Miehen muovipatsaat koristavat jokaisen urheilukaupan ja matkamuistomyymälän ovensuuta. Mestarin kymppipaidat ja näköisnuket ovat kauppojen vakiokamaa.
Halutaan olla eurooppalaisia
Argentiina eroaa muista Etelä-Amerikan latinovaltioista. Paikalliset haluavat olla eurooppalaisia. He muuttuvat argentiinalaisiksi vasta siinä vaiheessa, kun he voittavat jalkapallossa eurooppalaisen joukkueen.
Intiaanien osuus on maassa häviävän pieni. Eniten siirtolaisia on tullut Italiasta. Täällä puhutaan espanjaa Napolin italialaisella murteella. Buenos Airesissa miehet kampaavat rasvatut hiukset päänmyötäisesti otsalta taakse. Mustiin pukeutuvat kaunottaret muuttuvat viimeistään 40-vuotiaina vaaleiksi. Täällä vaaleus on kaikki kaikessa.
Buenos Airesin asukkaat portenot ovat mukavuudenhaluisia. He pyrkivät yhdistämään pohjoisamerikkalaisen elintason ja italialaisen makean elämän. Vähäiset rahat käytetään vaatteisiin ja kahviloissa lorvimiseen. Vesilasin ja espressokupin ääressä voidaan istua tuntikausia. Illallista nautitaan ravintoloissa vielä puolenyön aikaan.
Ei ihme, että täällä, kiihkeän elämänrytmin ja draaman maassa, on syntynyt tunteellinen tango.
Buenos Airesin katukuva on eurooppalainen. Sitä on tituleerattu Etelä-Amerikan Pariisiksi. Yhtä hyvin se voisi olla mikä tahansa eteläeurooppalainen metropoli, esimerkiksi Madrid tai Milano. Buenos Airesin viehätysvoima perustuu monumentaalisuuteen. Kaupunkia halkoo kaksi valtaväylää Heinäkuun 9. päivän katu ja Toukokuun katu. Molemmat muistuttavat maan itsenäistymisestä. Edellinen on 14 kaistoineen maailman levein katu.
Ilmasta katsottuna Buenos Aires muistuttaa ristisanatehtävää: katuverkko on suorakaiteen mallinen. Etäisyydet lasketaankin kortteleina. Eksyminen on vaikeaa, mutta etäisyydet kolme miljoonaisessa metropolissa ovat pitkiä. Kaupunkiin kannattaa tutustua kaupunginosa kerrallaan.
Aloitan La Bocasta
Minulla on vain kolme päivää aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Kaikkea ei voi nähdä, joten ainakin värikkäässä La Bocassa kannattaa vierailla. Tosin sen pääkadulle Calle Caminitolle vaeltavat kaikki muutkin turistit. La Boca on entinen riehakas työläiskaupunginosa, jossa viihtyivät myös kaupungissa poikenneet merimiehet. Alue tunnetaan värikkäistä taloistaan takorautakoristeineen ja italialaistyylisine ravintoloineen. Nyt duunarit ovat poistuneet. Heidän tilalle ovat tulleet turistirihkaman myyjät ja katutaiteilijat.
La Boca tunnetaan myös jalkapallojoukkueestaan Boca Juniorista, jonka sinikeltaisessa asussa pelasi muun muassa Maradona. Jalkapallonfanien temppeli, La Bombonera -stadion, sijaitsee täällä.
Kiistelty Evita
Buenos Airesin vuonna 1822 perustettu hautausmaa La Recoleta on nähtävyys. Monet Buenos Airesin rikkaat ovat saaneet täältä viimeisen leposijansa. Hautausmaa on täynnä toinen toistaan komeimpia holveja, joihin on haudattu merkkihenkilöitä kansallissankareista entisiin presidentteihin. Yksi hauta on ylitse muiden. Ihmisvirta vaeltaa erään Argentiinan tunnetuiman henkilön, Eva Perónin sukuhaudalle.
Evita (Maria Eva Duarte de Perón) oli värikäs persoona. Häntä ihailtiin tai halveksittiin. Hän meni nuorena naimisiin presidentti Juan Perónin kanssa osallistuen itsekin aktiivisesti Argentiinan politiikkaan. Hän esiintyi köyhien ystävänä, mutta kartutti siinä samalla ulkomailla olevaa pankkitiliään. Evita pukeutui kaikkina vuodenaikoina turkiksiin ja hienoihin koruihin. Hän kuoli 33-vuotiaan syöpään. Hänen palsamoitu ruumiinsa kiersi vuosien saatossa Italian ja Espanjan kautta takaisin Argentiinaan. Lopulta Evitan muumio suljettiin Duarten perhehautaan La Recolantan hautausmaalle.
Tangon synnyinsijoilla
Maradonan suosiosta kilpailee argentiinalainen ”Olavi Virta” eli edesmennyt tangolaulaja Carlos Gardel. Tämä suuri tulkitsija levytti elinaikanaan sadoittain tangoja. Gardel syntyi 1800-luvulla maahan, josta tangon katsotaan olevan lähtöisin. Todellisuudessa tangon juuret löytyvät myös naapurimaasta Uruguayn puolelta. Argentiinalainen tango poikkeaa suomalaisesta tangosta, vaikka sekin kertoo yksinäisyydestä ja toivottomasta rakkaudesta.
Paikallisen tangon askelkuviot ovat vaikeat. Se olikin alun perin miesten välinen kilpatanssi leviten myöhemmin köyhien pariin ja ilotaloihin. Buenos Airesissa tangoon ei voi olla törmäämättä. Täällä mennään lähinnä kuuntelemaan ja katsomaan taidokkaita tanssiesityksiä. Kaupungissa pyörii iltaisin useita showesityksiä. San Telmon kaupunginosasta löytyy Buenos Airesin vilkkain yöelämä.
Siirtolaisten myötä Argentiinan keittiössä on espanjalaisia ja italialaisia vaikutteita. Pitsojen ja pastojen ohella syödään lihaa eri muodossaan makkaroista sisäelimiin. Olen nauttinut Argentiinassa elämäni suurimman, makoisimman ja mureimman pihvin. Gauchojen, pampan karjapaimenien maassa, vartaassa tai grillissä kypsyy avotulella asado, jättikokoinen häränpihvi. Pieneksi huikopalaksi käyvät empanadat, lihalla, juustolla tai kasviksilla täytetyt pasteijat.
Ennakkokäsitykseni argentiinalaisista olivat vahvat. Reipasotteisen brittiläisen jalkapallon ystävää ärsyttää pampanmiesten teatraaliset filmaamiset viheriöllä. Meitä on monta, jotka eivät vieläkään sulata Hollannin karvasta tappiota Argentiinalle vuoden 1978 jalkapallon MM-kisoissa. Hapan kirsikka kermakakun päälle on Maradonan ”Jumalan käsi -maali” Englantia vastaan vuoden 1986 kisoissa.
Argentiinan machoileva ex-populistipresidentti Nestor Kirchner keljuili virassa olleessaan naapureilleen Chilelle ja Uruguaylle. Osansa sai kaukainen Suomikin. Argentiinalaiset polttivat Suomen lipun protestina suomalaisten Uruguayn puolelle rakentamalle sellutehtaalle.
Latinalaisen Amerikan maista argentiinalaisilla on ollut rikkauksien puolesta parhaimmat lähtökohdat tulevaisuudelle. Silti jo vuosien ajan maassa on taloudelliset ja poliittiset olosuhteet olleet häpeän aiheita. Presidentinvaihdokseen on yleensä liittynyt asevoimien väliintulo. Sotilasjunttien aikana tuhannet argentiinalaiset ovat kadonneet. Uudet vallanpitäjät ovat toinen toisensa perään keskittyneet lähinnä oman lompakkonsa lihottamiseen.
Kansallista kuvaa eivät ole kiillottaneet siirtolaisajan intiaanien massatappamiset eikä myöhemmin natsirikollisten piilottaminen. Surkeasti päättynyt Falklandin sotakaan ei mairittele argentiinalaisia.
Onko siis tässä manjanan maassa, missä kaikki on tuontitavaraa, mitään hyvää?
On kadehdittavaa huomata tosikkona Pohjolan protestanttina, miten etelän argentiinalaiset osaavat nauttia makeasta elämästä, Dolce Vitasta. Moneen asiaan, kuten jalkapalloon tai tangoon suhtaudutaan intohimoisesti. Omaa kotiseuraa kannustetaan fanaattisesti. Musiikissa on mukana koko elämän kirjo vihasta tuliseen rakkauteen.
