
Wecksell, Josef Julius (Yrjö Liipola)
Turkulaisen runoilijan Josef Julius Wecksellin (1838-1907) ura oli lyhyt, mutta menestyksellinen. Hän ehti julkaista uransa aikana vain kaksi teosta, joista näytelmästä Daniel Hjort, Turun linnaan


Turkulaisen runoilijan Josef Julius Wecksellin (1838-1907) ura oli lyhyt, mutta menestyksellinen. Hän ehti julkaista uransa aikana vain kaksi teosta, joista näytelmästä Daniel Hjort, Turun linnaan

Turun taidemuseoon Aurakadulta johtavien portaiden molemmin puolin on kaksi merkittävää turkulaista kulttuurivaikuttajaa patsaiksi ikuistettuna. Ylös mentäessä vasemmalla puolella on kuvataiteilija Robert Wilhelm Ekman (1808-1873) ja

Turkuhallin viralliset avajaiset pidettiin helmikuussa 1991. Tosin halli oli valmistunut jo edellisen vuoden puolella. Uuden hallin saaminen Turkuun oli pienoinen ihme, sillä hanke herätti poliittisissa

Ei epäillystäkään, kuka on Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen -veistoksen tekijä. Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen erikoistui eläinaiheisiin veistoksiin. Pitkäkaulaiset joutsenet olivat hänen lempilintujaan. Mäntynen lahjoitti Tuomiokirkkopuistossa sijaitsevan

Puolalanpuiston kupeessa, Aurakadun päässä, sijainnut Vladimir Iljitš Leninin rintakuva sai lähteä. Aurajokirannalla sijaitseva veistos Tapaaminen Turussa 1812 on herättänyt myös paljon jupinaa, mutta se on

Kunnallisneuvos Gustav Albert Petrelius (1836-1910) oli liikemies ja hyväntekeväisyyden harrastaja. Lapseton Petrelius testamenttasi koko omaisuutensa Turun kaupungille. Näin syntyi G. A. Petreliuksen lahjoitusrahasto, jonka avulla

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Aika näyttää, saako Funikulaari ja Logomon silta kyseenalaista seuraa. Turun kaupungilla on edessään liikuntapaikkojen iso ja todella kallis mullistus. Kyse on