Se filmi ei näe päivänvaloa, ei ikinä, raivosi lehtimoguli William Randolph Hearst kuullessaan Hollywoodin juorutoimittaja Louella Parsonsilta tuoreimmat uutiset: nuori 25-vuotias Orson Welles oli valinnut rohkeasti ensimmäisen elokuvaohjauksensa kohteeksi erään Amerikan rikkaimmista miehistä.
1930-luvun lopulla Orson Welles oli niittänyt mainetta Yhdysvaltain itärannikolla radiotuottajana. Hänen kuuntelijoissa pakokauhua aiheuttanut klassikkokuunnelmansa Maailmojen sota teki Wellesistä kerta heitolla kuuluisan. Elokuvayhtiö RKO tarjosi hänelle sopimuksen kolmen elokuvan tekemisestä, aiheet hän saisi valita itse.
Orson Welles ystävystyi tunnetun käsikirjoittajan Herman Mankiewickin kanssa. Yhdessä he suunnittelivat rikkaan ja vaikutusvaltaisen amerikkalaisen henkilökuvan tekoa. Ehdokkaana oli muun muassa Howard Hughes. Lopulta valinta päätyi lehtikeisari William Randolph Hearstiin.
Welles kiisti kaiken
Virallisesti Orson Welles ei koskaan tunnustanut käyttäneensä Hearstia elokuvansa esikuvana. Hänen mielestään filmin päähenkilö Charles Foster Kane ja William Randolph Hearst olivat täysin erilaisia ihmisiä. Oli niin tai näin, elokuva sai Hearstin raivostumaan. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan hän suivaantui eniten naisystävänsä Marion Daviesin kuvauksesta. Elokuvassa ”Marion” esitettiin surkeana oopperalaulajana.
Väitetään, että pahinta oli kuitenkin Orson Wellesin elokuvassaan käyttämä rosebud-sana (ruusunnuppu). Hollywoodin juorukellojen mukaan Hearst käytti tätä hellyttelynimeä naisystävänsä intiimistä ruumiinosasta.
Ökyrikas Hearst toteutti uhkauksensa tekemällä kaikkensa, jotta elokuvaa ei koskaan julkaistaisi. Hän halusi samalla tehdä lopun mahtailevan noviisin Hollywood-urasta. Hän tarjosi elokuvayhtiö RKO:lle muhkean rahasumman, jotta elokuvan materiaali tuhottaisiin. Tähän ei kuitenkaan suostuttu.
Hearst käytti kaiken vaikutusvaltansa elokuvan levittämisen estämiseksi. Hänen omistamissaan lehdissä ei saanut sitä mainita sanallakaan. Hearst onnistuikin tehokkaasti estämään elokuvan levittämisen, esimerkiksi ensi-iltaa varten ei tahtonut löytyä teatteria.
Menestys tuli vasta myöhemmin
Citizen Kanesta ei tullut elokuvayhtiö RKO:lle taloudellista menestystä. Vasta 1950-luvulla elokuvan arvo ymmärrettiin ja monet kriitikot pitivät sitä parhaimpana koskaan tehtynä elokuvana. Citizen Kanella oli kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, mutta se saavutti lopulta vain yhden, käsikirjoituksesta.
Myöhemmin valmistui myös Wellesin ja Hearstin episodista kertova oma elokuva, RKO 281 – Tapaus Citizen Kane. Elokuva kertoo kahden miehen, noviisiohjaajan ja lehtikeisarin välisestä valtataistelusta 1940-luvun Hollywoodissa.
Xanadun esikuvana oli Hearst Castle
Orson Welles kuvasi Citizen Kanen muiden sen aikaisten Hollywood-elokuvien tapaan studiossa, ei aidoilla tapahtumapaikoilla. Silti elokuvassa viitataan useasti William Randolph Hearstin asuinpaikkoihin.
Elokuvan Charles Foster Kane peri Hearstin tavoin vanhemmiltaan jättiomaisuuden, jota hän itse kasvatti perustamalla mediaimperiumin. Molemmat rikastuivat sensaatiolehtiensä avulla. Rahoillaan Hearst rakennutti Kaliforniaan San Simeoniin hulppean yksityistalon Hearst Castlen. Elokuvassa Kane pystytti vastaavanlaisen Xanadu-nimisen palatsin.
Hearst Castle on nykyisin avoinna yleisölle. Käynti siellä palauttaa mieleen Citizen Kanen monet kohtaukset. Hearstin maailman kallein yksityiskoti on kuin Xanadu. Molempien herrojen intohimona oli taiteen keräily. Euroopasta rahdattiin laivalasteittain arvoesineitä valtameren yli Amerikkaan. Kaikkea ei ehditty edes purkaa kuljetuslaatikoista. Vain arvokkaimmat pääsivät esille.
1900-luvun alussa lämmitettävä ja kreikkalaisin marmoriveistoksin koristeltu uima-allas oli glamouria, josta moni ei osannut edes uneksia. Filmitähtien kelpasi polskutella altaassa lehtikeisarin yksityisjuhlissa.
Hearstin värikäs yksityiselämä
40-vuotiaana Hearst avioitui 21-vuotiaan Millicent Willsonin kanssa. Pariskunnalle syntyi viisi poikaa. Kymmenen vuoden avioliiton jälkeen Hearst rakastui itseään 34 vuotta nuorempaan Hollywoodin näyttelijättäreen Marion Daviesiin. Vaikka William Randolph ja Marion asuivat julkisesti yhdessä, ei Hearstin avioliittoa Millicentin kanssa koskaan virallisesti purettu.
Marion Davies ei ollut lahjakas näyttelijä, mutta Hearst yritti tehdä alkoholismiin taipuvaisesta tyttöystävästään megatähden. Tätä varten perustettiin jopa Cosmopolitan Productions-yhtiö tuottamaan tälle elokuvia.
Wellesin elokuvassakin aviossa elävä pääosanesittäjä ihastui nuoreen tyttöön, Susan Alexanderiin (elokuvassa Dorothy Comingore), joka haaveili oopperalaulajan urasta. Niinpä rikas Kane rakennutti naisystävälleen Chicagoon oman oopperatalon.
Hearst ja Kane olivat myös kunnianhimoisia poliitikkoja, jotka pyrkivät korkeisiin virkoihin, kuten New Yorkin pormestariksi ja New Yorkin osavaltion kuvernööriksi. Kummatkaan eivät onnistuneet yrityksissään. Hearst sekaantui myös ulkopolitiikkaan yllyttämällä lehdissään amerikkalaisia sotaan espanjalaisia vastaan. Elokuvassaan Orson Welles siteraa lähes sanatarkasti Hearstin kommenttia: ”Järjestäkää te kuvat, minä järjestän teille sodan”.
Lehtimiesten surullinen loppu
William Randolph Hearstin uran loppu oli onneton. Pörssiromahdus ja sitä seurannut 1930-luvun taloudellinen lama-aika tuhosi Hearstin imperiumin. Nöyryyttävää oli myös rakkaiden taide-esineiden joutuminen pakkohuutokauppaan. San Simeonin linna siirtyi Kalifornian osavaltion omistukseen. Sen sijaan Charles Foster Kane kuoli yksinäisenä miehenä komeassa palatsissaan. Hänen omaisuutensakin huutokaupattiin.
William Randolph Hearst ja Marion Davies muuttivat yhdessä Beverly Hillsiin. Aivan pennittömäksi ei Hearst sentään joutunut. Hän osti vuonna 1947 luksuskartanon (1007 Lexington Drive), johon kuului muun muassa 29 makuuhuonetta, kaksi tenniskenttää ja kolme uima-allasta. Kartanoa on käytetty myös Kummisetä– ja Bodyguard-elokuvissa.
Lehtikonserni Hearst Corporation selvisi velkasaneerauksesta ja Hearst työskenteli yrityksessä kuolemaan asti (v. 1951). Marion kuoli kymmenen vuotta myöhemmin.
Orson Welles jatkoi Hollywood-uraansa huonosta alustaan huolimatta. Seuraavaksi valmistui RKO:lle Mahtavat Ambersonit. Vuonna 1948 Welles jätti Hollywoodin ja siirtyi Eurooppaan. Hän esitti usein itse pääosaa omissa elokuvissaan. Citizen Kanen lisäksi Welles sai vuonna 1971 kunnia-Oscarin elämäntyöstään. Hän oli monilahjakkuus, joka hallitsi käsikirjoittamisen, ohjaamisen ja näyttelemisen. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1985.
William Radolph Hearstin ja Citizen Kanen sekä lukuisten muiden klassikkojen jalanjälkiä voi seurata Kaliforniassa. Vierailu Hollywoodissa kuuluisalla Sunset Boulevardilla ja Bevery Hillsin alueella tuo elokuvamaailman ja filmitähdet konkreettisesti lähelle. Osallistumalla opastetuille elokuvastudio-retkille pääsee tutustumaan Orson Wellesin ja kumppaneiden kiehtovaan maailmaan.
