Ei tullut pesäpalloilijaa. Tuli koripalloilija, diplomi-insinööri ja perheenisä. Jos on syntynyt Vimpelissä ja on urheilusta kiinnostunut nuorukainen, on lajivalinta selviö. Pesäpallo siirtyy äidinmaidossa sukupolvelta toiselle. Santeri Latvala valitsi kuitenkin toisin.
– Kesällä pelasin pesäpalloa ja vähän jalkapalloa sekä yleisurheilin, talvella pelasin koripalloa. Ylsin pesäpallossa Vimpelin Vedon Superpesis-joukkueen harjoitusrinkiin. Muutin kuitenkin lukioikäisenä Kauhajoelle opintojen ja koripallon perässä, kertoo Latvala.
Santeri aloitti koripallon harrastamisen kasvattajaseurassaan Vimpelin Vedossa. Sen jälkeen oli vuorossa juniorisarjat Lapuan Korikobrissa, kunnes Kauhajoen Karhut kiinnitti vasta 16-vuotiaan Latvalan Korisliigajoukkueeseensa. Santerin lajivalintaa helpotti pääsy mukaan koripallon U16-vuotiaiden maajoukkueeseen.
– Minulle kokoni puolesta pesäpallo olisi ollut luonnollisempi valinta, mutta koripallo pelinä viehätti eniten.
Lukioikäisen Latvalan rooli Korisliigajoukkueessa jäi pieneksi. Kauhajoki oli hissijoukkue pääsarjan ja Divarin välillä.
– Se ei ehkä ollut paras paikka nuorelle pelaajalle. Putoamisten ja nousujen myötä muut asiat menivät nuoren pelaajan kehityksen edelle. Vastuuni oli hyvin pieni. Kun lukio päättyi, minun piti miettiä tulevaisuudensuunnitelmiani.
Latvalan tie kulki Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen. Säkylä varuskuntapaikkana oli koripalloa harrastavalle nuorelle sotilaalle oiva palveluspaikka. Loimaa sijaitsi vain puolen tunnin automatkan päässä. Latvala oli nostamassa Korikonkareita Korisliigaan.
– Vaikka Loimaallakin vastuuni jäi pieneksi, on sieltä kahden Suomen mestaruuden (Bisons) lisäksi jäänyt mukavia muistoja.
Kun Latvalalle avautui opiskelupaikka Turun yliopistosta, oli edessä muutto Aurajoen rannalle.
– Kuljin vielä kahden kauden ajan Turusta Loimaalle. Halu saada enemmän peliaikaa kasvoi suuremmaksi, ja niinpä liityin Ura Basketin joukkueeseen. Valitettavasti putosimme heti ensimmäisellä Ura-kaudellani sarjaporrasta alemmaksi (Divisioona B).
Seuraavat vuodet Latvala pelasi Kaarinassa. Väliin osui ikävä loukkaantuminen.
– Eturistiside meni poikki ja kierukka repeytyi. Jonkinlaiseen pelikuntoon pääsyyn meni melkein vuosi. Täysin kivuton polveni oli vasta puolentoista vuoden kuluttua.
Kristika Turun valmentaja Juha Ruohonen otti yhteyttä ja nyt Latvalalla on menossa kolmas kausi ”ritaripaidassa”, niistä kaksi viimeistä joukkueen kapteenina.
– Latvalan johtajuus ja esimerkillisyys kentällä ja kentän ulkopuolella auttavat joukkuetta menestymään. Santeri on yksi niistä pelaajista, jonka kohdalla ei todellakaan tarvitse huolehtia siitä, onko hän kesän jälkeen kunnossa, toteaa Ruohonen.
Kristikan viime kausi päättyi ennenaikaisesti.
– Viime kausi tuntui poikkeuksellisen katkeralta. Meillä oli paljon vastoinkäymisiä pudotuspelien alussa. Kolme tärkeää pelaajaa loukkaantui. Olisimme ansainneet enemmän. Itselleni oli jo syntynyt mielikuva, että kausi olisi viimeinen. Aikani ei riitä. On muitakin asioita elämässä. Kesällä ajatukset kääntyivät ja vaimokin näytti vihreää valoa.
Teknologiayritys PerkinElmer Wallac Oy:n validointispesialisti, biotekniikan diplomi-insinööri Latvala rytmittää arjen yhdistäen työantajan ja koripallon vaatimukset.
– Mitä kauemmin olet pelannut ja mitä pidempään olet ollut työelämässä, sitä enemmän se tuo tasapainoa elämääni. Molemmat tukevat toisiaan. Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja luonnontieteistä, fysiikasta, matematiikasta sekä kemiasta.
– Arkeni on ajankäytön suunnittelua ja siinä pysymistä. Minulla on hyvä työnantaja ja joustava työaika. Työni ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Koripalloa haluan vielä pelata. Viime vuonna nautin koripallon pelaamisesta kaikkein eniten urani aikana.
