Dobsinan jääluolassa on ikuinen talvi

Käynti jääluolassa on viileä elämys. Vain kesäiseen T-paitaan pukeutuneelle vierailijalle tulee jääluolan uumenissa vilu. Luolan pohjalla olosuhteet ovat kesähelteilläkin pakkasen puolella. Kävelykierros harvinaisessa paksun jään peittämässä luolassa on kuitenkin elämys perinteisissä tippukiviluolissa käyneellekin.

Slovakiassa on yli 4 000 luolaa, joista suurin osa on kalkkikiviperäiseen maaperään syntyneitä tippukiviluolia. Jääluolat ovat harvinaisia kaikkialla maailmassa. Eräs suurimmista on Keski-Slovakiassa sijaitseva Dobsinan jääluola. Se on ollut Unescon suojeluksessa vuodesta 2000. Dobsina löydettiin vasta 1870, mutta avattiin yleisölle jo seuraavana vuonna. Nähtävyyden suosio kasvoi nopeasti synnyttäen alueelle ensimmäiset hotellit ja majatalot.

Alun perin luolan koversi maan alla kulkeva joki tuhansia vuosia sitten. Talvisten olosuhteiden takia huokoisen kalkkikiven läpi tihkuva vesi jäätyy paksuksi kerrokseksi ja kristallinkirkkaiksi jääpuikoiksi. Paksuimmillaan jäätä on 26 metriä. Koska luolan suu on ylempänä, kylmä ilma pysyy luolassa.

Ongelmana jään sulaminen

Vieraat pääsevät tutustumaan maanalaiseen maailmaan opastetulla kierroksella, joka kestää noin 45 minuuttia ja on 500 metriä pitkä. Sisätiloissa ei joudu liukastelemaan, sillä kulku on tehty turvalliseksi. Luolan isoimmassa salissa Suuressa salissa pidetään toisinaan konsertteja. 1950-luvulla tasaisella jäänpinnalla järjestettiin jopa luistelunäytöksiä.

Alkuaikoina luolan keinovalaistus tuotti ongelmia sen sulattaessaan jäätä. Nykyisin käytössä olevat matalatehoiset sähkövalot eivät aiheuta tätä ongelmaa. Silti 1950-luvun alussa luola jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti jään vähentymisen takia. Nykyisin luola on auki vain kesäkuukausien aikana. Talvella luolaan syntyy uutta jäätä kesän aikana sulaneen tilalle. Ja luolan tuhannet lepakotkin voivat viettää talvihorrostaan kaikessa rauhassa.

Lisätiedot

www.ssj.sk

www.travel-images.com/unesco-slovakia.html

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU