UUSIMAA / HELSINKI (Suomenlinna) – Augustin Ehrensvärd oli monipuolinen henkilö. Hän loi tykistön upseerina mittavan uran Ruotsin armeijassa. Ehrensvärd oli myös taitava piirtäjä ja taidemaalari. Ehrensvärdin isä oli myös sotilas.
Augustin äiti oli kotoisin Suomesta. Ehrensvärd lähti jo nuorena maailmalle opiskelemaan linnoitustekniikkaa ja laivanrakennusta. Hänellä oli myös mahdollisuus tutustua eri maiden tykistöihin. Ehrensvärd olikin koulutukseltaan paras mahdollinen mies suunnittelemaan valtakunnan itäisen osan puolustusta venäläisiä vastaan.
Sveaborgin rakentaminen aloitettiin vuonna 1748. Ehrensvärd osallistui linnoituksen suunniteluun alusta alkaen. Hän osallistui myös politiikkaan valtiopäivämiehenä edustaen Hattupuoluetta. Myssypuolueen päästessä valtaan, keskeytyi myös Sveaborgin rakentaminen. Hattujen palattua valtaan Ehrensvärd kutsuttiin takaisin linnoitustöihin.
Ehrensvärd oli haavoittunut pahoin Pommerin sodassa. Elämänsä viimeiset vuodet sotamarsalkaksi ylennetty Ehrensvärd sairasteli usein. Lopulta hän vetäytyi Mynämäen Saaren kartanoonsa. Kuolemansa jälkeen Ehrensvärd haudattiin Helsingin Ulrika Eleonoran kirkkoon.
Vuosia myöhemmin Ehrensvärd palasi vielä kerran Sveaborgiin. Hänen lopullinen hautapaikkansa on Suuren linnanpihan keskellä. Kerrotaan, että muistomerkin pronssi olisi peräisin Ruotsinsalmen meritaistelussa vallattujen venäläisten tykeistä. Ehrensvärdille omistettu museo sijaitsee hautapaikan vieressä Komendantin talossa. Se avattiin jo vuonna 1930.
Museon huoneet on sisustettu 1700-luvun rokokoo tyyliin. Euroopassa muodissa ollut tyylisuuntaus suosi kaarevia linjoja, kukkia, kasveja ja kaukomaiden eksotiikkaa. Epäsymmetria ja kiehkurat toivat uutta koristeellisuutta huonekaluihin. Komendantin talossa on esillä muun muassa muotokuvia, pienoismalleja, aseita, kustavilaisia huonekaluja sekä Suomenlinnaa esittäviä öljymaalauksia 1760-luvulta
Suosittuja uutuuksia olivat kahvi, kaakao ja tee. Ajan uutuus oli myös varaava kaakelitakka, joka lisäsi asuinmukavuutta. Huoneiden seiniä koristavat muotokuvat, joita aatelisto teetti itsestään ja perheestään.
Laskeudu kellarikerrokseen, jos uskallat. Siellä odottaa pyöveli ruumisarkkuineen. Täällä kellarikerroksessa kokoontui salaseura, jonka tilaisuuksissa saattoi keskustella aroista aiheista ilman viranomaisten häirintää. Seuran asioista ei saanut puhua ulkopuolisille. Kellariin sijoitettu pyöveli kirveineen oli pelotusefekti, jonka avulla kokelasta koulutettiin seuran jäseneksi.
EHRENSVÄRD-MUSEO
Osoite: Suomenlinna B 40, Helsinki.