FBC Turun Santeri Raatarilalle valmennus on intohimo

– Valtava palo valmentamiseen. Tunnetta mukana. Salibandyvalmennus on Santerin juttu.

Näin kuvasi eräs läheltä toimintaa seuraava asiantuntija FBC Turun miesten edustuksen nykyistä päävalmentaja Santeri Raatarilaa. On selvää, että tämä tavoitteellinen divarivalmentaja valmentaa vielä Salibandyliigassa – joko FBC Turun valmentajana tai sitten jonkun toisen joukkueen peräsimessä.

Raatarila siirtyi FBC Turun miesten edustusjoukkueen penkin taakse viime kauden aikana päävalmentaja Perttu Kytöhongan aisapariksi. Se oli hyvä paikka oppia tuntemaan uuden joukkueen pelaajat ja seuran toimintakulttuurin. Kun Kytöhonka siirtyi viime kauden päätteeksi toisaalle, oli Raatarilan valinta uudeksi päävalmentajaksi järkevä ratkaisu.

Etelä-Savossa Mäntyharjulla syntyneen Raatarilan siirto toiselle puolelle Suomea oli nuorelta mieheltä iso päätös. Turku oli tuntematon kaupunki Itä-Suomen kasvatille. Ainoa kosketus kaupunkiin olivat satunnaiset pelimatkat.

– Vierasjoukkueen valmentajana FBC Turun oma halli, Sport Garden, teki vaikutuksen. Aistin heti vahvan seurakulttuurin ja näin siinä mahdollisuuksia. Yleensä on niin, että seuroissa mennään urheilupuoli edellä ja seura tulee perässä. Koin, että FBC Turussa toimitaan päinvastoin. Se on pitkällä aikavälillä parempi.

Raatarilan rooli valmentajana ei ole sattumaa.

– Jo todella nuorena olen aloittanut valmentamisen, ensin juniorijoukkueiden kanssa. Minua on aina kiinnostanut muiden auttaminen, halu tehdä pelaajista parempia. Salibandy on ollut alusta lähtien tärkein lajini. Sen nuorekkuus kiehtoo. Haluan tuoda lajin kehitykseen oman panokseni, kertoo Raatarila.

Peruskoulun jälkeen Raatarila suoritti liikuntaneuvojan tutkinnon Savonlinnassa. Opintoihin kuului muun muassa valmennuksen syventävät opinnot.

– Minulla kävi tuuri, kun opettajana toimi Atte Juuti. Sain mentoriksi oikean laji-ihmisen oikeaan aikaan.

Savonlinnan jälkeen tuli muutto Joensuuhun. Syynä oli fysioterapeutiksi kouluttautuminen. Samalla Raatarila siirtyi sujuvasti Josban organisaatioon, ensin junioripuolelta Antti Ruokosen avuksi miesten edustusjoukkueen apuvalmentajaksi ja lopuksi Ruokosen jälkeen päävalmentajaksi. Raatarila toimi myös Joensuun Urheiluakatemian aamuvalmentajana.

– Josba oli minulle valmennuksen ammattikorkeakoulu. Viimeinen vastuu on aina päävalmentajalla. Kun sen ensimmäisen kerran kokee, siinä näkee, onko sinusta valmentajaksi. Valmennus on paljon muutakin kuin fläppitauluun piirtämistä.

Joensuun jälkeen Raatarilan uralla oli lyhyt visiitti Lappeenrantaan ennen muuttoa Turkuun.

– Itä-Suomessa olisi ollut helppo toimia. Turku oli minulle täysin vieras. Minulla on kuitenkin iso halu oppia. Silloin pitää tehdä rohkeita päätöksiä. Pitää mennä, pitää kokea ja pitää luottaa itseensä sekä täytyy siirtyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kytöhongan kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olin valmis muuttamaan Turkuun.

Raatarilan nykyiseen toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin miesten edustusjoukkueen valmentaminen. Kun valmentajatyön tukena on fysioterapeutin tutkinto ja vahva ymmärrys ihmiskehon toiminnasta, erottuu Raatarila monista muista valmentajista.

– Toimin myös B-junioreiden vastuuvalmentajana. Seurassa on yhtenäinen linja edustukseen asti. Toimimme pitkänjännitteisesti. Kasvatan ikään kuin itse itselleni edustuksen pelaajia. Paljon on myös yhteistyötä kakkosjoukkueen kanssa. Kaikissa joukkueissa on samoja harjoitteita. Niinpä pelaaja voi siirtyä sujuvasti joukkueesta toiseen.

Viime kaudella syntyi vaikutelma joukkueesta, joka oli taidollisesti tasokas, mutta ei ollut henkisesti riittävän kova ja yhtenäinen. Siinä vaiheessa, kun oli mahdollisuus ratkaista peli lopullisesti, päästettiinkin vastustaja rinnalle ja ohi. Raatarila tiedostaa ongelman.

– FBC Turku ei ole voittanut historiansa aikana vielä yhtään nykymuotoisen Divarin pudotuspeliä. Joukkueella ei ole kokemusta pärjäämisestä. Askel kerrallaan on lähdetty viemään toimintaa kilpailullisempaan suuntaan.

Mahdollisesta liiganoususta on Raatarilalla selvä mielipide.

– Kaiken toiminnan pitää olla ensin Divarin parasta. Mahdollinen nousu liigatasolle tapahtuisi ikään kuin vahingossa. Liigaan ei voida mennä asioita opettelemaan. Yhden kesän aikana ei ehditä tekemään riittävästi. Vaatimustaso pitää olla liigatasolla jo aikaisemmin. Tämä koskettaa niin taustoja, pelaajia kuin valmentajiakin. Kaikilta vaaditaan sitoutumista.

Divari on haastava sarjataso. Liigaan hamuavan amatööripelaajan tulee rytmittää arkensa urheilun ehdoilla. Pitää pyrkiä siihen, että salibandy on se, joka määrittelee muut asiat. Valmentaja Raatarilakin joutuu priorisoimaan ajankäyttöönsä liittyviä asioita.

– Joensuussa oli loppuun palaminen lähellä, sillä silloin oli liikaa kaikkea muuta mahdollista kuin valmentamista. Nyt olen todella kiitollinen seuralle, kun Turussa voi valmentaja keskittyä olennaiseen. Esimerkiksi eri joukkueiden harjoitukset ovat porrastettuja niin, että voin siirtyä vaivattomasti treeneistä toiseen. Tämä mahdollistaa sen, että harjoituksia ei vain vedetä, vaan valmentaja voi myös oikeasti valmentaa.

Turkulaista joukkuetta on vaivannut kiusallinen ongelma. Kun on mahdollisuus ratkaista peli lopullisesti, päästettäänkin vastustaja rinnalle ja ohi. Raatarila tiedostaa ongelman.

ETUSIVU