Amsterdamissa auto ei ole pyhä lehmä. Päivällä työmatkat tehdään fillarilla. Illalla poljetaan teatteriin.
Amsterdamissa pyörä on työmatkalla selvästi autoa suositumpi kulkuneuvo. Kanavakaupungissa jopa yli 40 prosenttia kaupunkilaisista kulkee työmatkansa pyörällä. Ja sen huomaa kaupunkikuvassa. Auto on se, joka saa väistyä.
Suomessa pyöräilyä on pidetty vapaa-ajan viihteenä ja kesäisenä liikkumismuotona. Meillä pyöräteitä rakennettiin sinne, missä oli tilaa, eroon autoista, ja lähinnä sunnuntaipyöräilijöitä varten. Asenteet ovat meilläkin muuttuneet.
Alankomaissa tehdään pyörätie sinne, missä on tarve. Työmatkalaisille tarjotaan suoria reittejä. Tarvittaessa ydinkeskusta suljetaan kokonaan autoliikenteeltä. Suureen osaan kauppoja ei edes pääse autolla. Kun Suomessa tuskaillaan autojen parkkipaikkojen vähyyttä, Amsterdamissa tuskaillaan pyöräparkkien ahtautta.
Amsterdamin etuna Suomeen verrattuna on leudompi ilmasto. Talvella lunta ei liiemmin ole ja maastokin on tasaista. Tosin siellä kuljetaan pyörällä, vaikka keli olisi kurjakin.
Pyöräilyn suosioon Amsterdamissa on selvä syy: se on nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Amsterdamin asemakaava perustuu 1600-luvun Hollannin kulta-aikaan. Kaupunkiin laadittiin kanavaverkosto aikakaudella, jolloin autoista ei nähty vielä untakaan. Kapeat kadut ja vesiväylät eivät sovellu autoiluun. Jo pelkästään parkkipaikoista on pulaa.
Amsterdamilainen polkee joka paikkaan: kouluun, töihin tai kauppaan. Näin tekee niin puku päällä oleva pankinjohtaja kuin yliopistolle kiiruhtava opiskelijakin. Illalla poljetaan teatteriin parhaat yllä, rusetti kaulassa tai korkokengät jalassa.
Amsterdamissa onkin polkupyöriä lähes yhtä paljon kuin asukkaita. Moni omistaa kaksi pyörää. Ensimmäisellä kuljetaan alkumatka kotoa juna-asemalle. Sitten jatketaan paikallisjunalla matkaa Amsterdamiin, ja toinen pyörä odottaa parkissa päärautatieasemalla. Oman pyörän löytäminen pyöräparkista saattaa olla vaikeaa, koska samassa ryppäässä on tuhansia muitakin pyöriä, ja lähes kaikki mustia.
Koska Amsterdamissa pyöräilijä on kuningas, on pyöräteitäkin yhteensä satoja kilometrejä ja pyöräilijöille on omat liikennevalot. Kaupungin alueella on toista sataa pyöräkauppaa ja kymmeniä pyöränvuokraajia. Turistikin voi tutustua kaupunkiin pyörän selästä, jos uskaltaa, sillä paikalliset ajavat melko holtittomasti.
Amsterdamilaisen pyörän omistajan ongelmana on kulkuvälineen säilytys työpäivän aikana sekä pyörävarkaat. Jälkimmäisten takia fillari sidotaan paksulla kettingillä sillankaiteisiin ja liikennemerkkeihin. Arvokasta pyörää ei näy, koska kaikki pyörät ovat niukasti varusteltuja perusmalleja. Lisävarustuksina ovat usein korit edessä ja takana sekä toisinaan sivulaukut retkipyörien tapaan. Joku on saattanut koristella pyöränsä kukkakoristein tai kirkkailla väreillä.
Kaupungin alueella on useita vartioitua pyöräsuojia, joissa pientä päivämaksua vastaan voi pitää pyöränsä turvassa. Kyse ei ole pikkubisneksestä, sillä esimerkiksi päärautatieaseman suojassa on tuhansia pyöriä päivittäin. Ulkona on toinen mokoma lisää.
Yksi asia ihmetyttää: amsterdamilaiset ovat edistyksellisiä pyöräilijöitä, mutta kukaan ei käytä kypärää. Ajovaloista puhumattakaan.
Ilmaista kaupunkipyöräideaa kokeiltiin Amsterdamissa jo 1960-luvulla. Poikkeuksellinen ajatus herätti paljon ihmetystä ja suunnitelma epäonnistui. Ajatusta ei kuitenkaan haudattu, vaan toteutettiin uudestaan panttiperiaatteella. Toisin sanoen valkoiseksi maalatun ”City Biken” saa Amsterdamissa käyttöönsä euron pantilla. Rahansa saa takaisin, kun palauttaa pyörän.
