Fredrik II Suuri on haudattu yhdessä koiriensa kanssa

”Fritzistä ei tule mitään. Hän on tyhjäntoimittaja”, totesi Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I useasti pojastaan.

Isä kuitenkin erehtyi poikansa tulevaisuudesta, sillä nuorena runoista, ranskalaisesta kirjallisuudesta ja musiikista kiinnostunut Fredrik II osoittautui myöhemmin merkittäväksi 1700-luvun eurooppalaiseksi hallitsijaksi ja sotapäälliköksi. Fredrik II ansaitsi lisänimen ”Suuri” jo elinaikanaan.

Isä Fredrik Vilhelm hallitsi valtakuntaansa ankaralla preussilaisella ankaruudella. Hän kehitti Preussin virkamieskuntansa kuuliaiseksi ja täsmälliseksi. Kaikkien tuli ehdottomasti totella kuningasta. Hänen luomansa Preussin armeija oli Euroopan vahvin ja hänen sotajoukoissaan vallitsi ankara ja pikkutarkka kuri.

Prinssi Fredrik oli kiinnostunut kaikesta muusta kuin armeijasta. Ranskalaisuus kiehtoi nuorta keikaroivaa prinssiä. Hän pukeutui silkkiseen yönuttuun ja soitti taitavasti huilua. Isän kuoltua Fredrik nousi Preussin valtaistuimelle vuonna 1740. Hän peri vahvan valtion, joka nousi uuden kuninkaan aikana Euroopan suurvaltojen joukkoon

Fredrik osoittautui kyvykkääksi hallitsijaksi, toisin kuin isä epäili. Fredrik II Suuri hallitsi valtakuntaansa rautaisella otteella 46 vuotta. Hänen poliittisen toimintansa johtoajatuksena oli valtion edun pitäminen yksilön etua tärkeämpänä.

Fredrik II rakennutti lempilinnansa Sanssoucin Berliinin ulkopuolelle lähelle Potsdamia, jossa hän viihtyi lähinnä kesäisin. Sinne hän kokosi ympärilleen tiedemiehiä ja kirjailijoita, joiden kanssa hän keskusteli filosofiasta ja politiikasta. Sanssoucin renessanssilinna puistoineen on nykyisin suosittu Berliinin kävijöiden tutustumiskohde.

Fredrik Suuresta tuli vanhana kumarainen ja laiha mies, jolla oli päässään iso kolmikulmainen hattu ja kädessä pahkakeppi. Kihti oli koukistanut hänen selkänsä. Fredrik ei välittänyt ulkonäöstään. Hänen takkinsa oli kulunut ja täynnä nuuskatahroja. Mustat samettihousut olivat paikatut ja mustat saappaat olivat hoitamattomat. Vaalea tekotukka roikkui epäsiistinä lakin alta.

Hohenzoller-suvun perinnölliset vitsaukset, kihti ja vesipöhö, koituivat myös Fredrik II Suuren kohtaloksi. Viimeisten elinviikkojensa aikana hänen oli mahdotonta levätä vuoteessaan. Hän vietti viimeiset päivänsä nojatuolissa, johon hän sitten lopulta kuoli 74-vuotiaana vuonna 1786.

Fredrik II Suuren hauta lienee eräs vaatimattomimmista eurooppalaisista kuninkaallisista haudoista. Hänen maalliset jäännöksensä lepäävät koruttoman yksikertaisen kivilaatan alla Sanssoucin linnan turistien tallaamalla nurmikolla. Kuninkaan toivomuksesta hänen rakkaat koiransa haudattiin isäntänsä seuraan. Kuningas kuoli lapsettomana.

Sanssoucin linna

Osoite: Potsdam.

Yhteydet: Esimerkiksi junalla Berliinistä.

www.sanssouci-sightseeing.de 

www.spsg.de 

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU