Mister Salibandy, Jani Penttilä, ei suuremmin esittelyjä salibandymaailmassa kaipaa. Lajin värikkään pioneerin ovat oppineet tuntemaan monet. Hän oli jo silloin salibandyssä mukana, kun useat tämän tarinan lukijoista eivät olleet vielä syntyneetkään.
Jotain perspektiiviä lajihistoriaan saa, kun muistelee, miten Penttilän oma opiskelijavetoinen joukkue AFC Campus nöyryytti aikoinaan nykyisin Turun suurinta salibandyseuraa FBC Turkua sekä tämän päivän liigajoukkuetta TPS Salibandyä.
Viime vuoden Salibandyliigan hopeajoukkue TPS oli täydellinen altavastaaja joukkueen pelatessa AFC Campuksen kanssa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2005-2006. Elettiin aikaa, kun Penttilän akateemistaustainen AFC Campus oli ensimmäisenä turkulaisena joukkueena todella lähellä nousta miesten Salibandyliigaan.
Mennään kuitenkin ensin ajassa reilusti taaksepäin.
– Oma sählyurani alkoi jo 1970-luvun lopulla Porin Pihlavan seurakunnan sählykerhossa. Letkuvarsimailoilla pelattiin. Varsinainen salibandytarinani alkoi vasta, kun tulin Turkuun opiskelemaan. Yliopistolla järjestettiin sählyn harraste- ja kilpasarjoja. Lähes joka ilta pelattiin Iskerin pienessä salissa. Kauppakorkeakoulun puolella opiskelijoiden KY-Sport aloitti myös salibandyn harrastamisen. Vuonna 1995 osallistuimme Vitosdivariin. Neljän vuoden ajan olin mukana liigatason erotuomaritoiminnassakin, muistelee Penttilä.
Kun on ollut mukana lajin parissa vuosikymmenien ajan pikkunassikasta alkaen, on Penttilä ehtinyt nähdä ja kokea lajin kehittymisen sählykerhoista vakavasti otettavaksi huippu-urheiluksi. Nopeassa tahdissa salibandy porhalsi suosiossa monen perinteisen palloilulajin ohi.
– Vuonna 1998 perustin AFC Campuksen, kun tuli tarve oikealle salibandyseuralle. Valitsin seuran peliasun väriksi mustan, koska silloin oli halvinta painattaa mainokset negatiivina. Seuran logon väsäsin Wordillä. KY-Sportin aikaisilla pelaajilla jatkettiin.
AFC Campuksen toiminta laajeni nopeasti.
– Enimmillään meillä oli yhdeksän joukkuetta. Salibandyn oheen tuli jalkapallo. Samalla seurasta tuli koko yliopistomäen korkeakouluopiskelijoiden oma seura. Nykyisin seuralla on joukkueita vähemmän, lajin erikoisseurojen ja kehityksen myötä opiskelijaseurojen kulta-aika on ohi. Olimme aikoinaan korkeakoulumaailmassa yksi lajin pioneereista.
Palataan kauteen 2005-2006, josta tuli Turussa täysin poikkeuksellinen.
”Kausi 2005-2006 on eräs erikoisimmista salibandykausista Turussa. AFC Campus ja sen 34-vuotias valmentaja, ekonomi Jani Penttilä ovat melkoisessa nosteessa niin salibandyn kilpakentillä, seuratoiminnassa kuin yksityiselämässäkin. Sarjanousija AFC on yllättänyt kaikki asiantuntijat”, kirjoitti paikallinen lehti.
Onko Campus ihan tosissaan, kyseli silloin moni. Joukkueelle nimittäin tarjoutui iso mahdollisuus nousta Salibandyliigaan. Vielä edellisellä kaudella AFC Campus oli pelannut 2. divisioonassa. Seuran edustusjoukkue oli noussut alasarjoista ylöspäin sarjaporras kerrallaan.
– Siihen aikaan laji oli vielä melkoista amatööritouhua. Se mahdollisti, että nousijahurmoksella voi yltää pitkälle, mutta oli meillä oikeasti myös hyviä pelaajia. Asetelma oli meille helppo, Campus vastaan ”muu maailma”. Muiden ilkkuminen vain vahvisti meidän omaa identiteettiämme. Tosissaan oltiin eli olisimme menneet liigaan. Tosin siitä olisi tullut todennäköisesti vuoden tai kahden pituinen hauska seikkailu.
Elettiin aikaa, kun Turussa kolme melko tasavahvaa seuraa, AFC Campus, FBC Turku ja TPS, kilpailivat paremmuudesta. Keväinen ilmiö oli pelaajaruletti, jossa useat pelaajat siirtyivät seurasta toiseen – olettamalla, että ruoho on vihreämpää naapurissa. Osa pelaajista ehti lyhyessä ajassa kiertää kaikki kolme Turun alueen seuraa.
TPS:llä oli kunnianhimoinen tavoite nousta Salibandyliigaan. FBC Turku oli jo ehtinyt käydä liigakarsinnoissa onnistumatta yrityksessään. Realiteetti oli se, että kumpikaan edellä mainitiusta sekä AFC Campus mukaan lukien eivät organisaatioiltaan olleet lähelläkään liigavalmiutta. Tosin salibandymaailma oli siihen aikaan vielä toisenlainen kuin nykyään. Divaritasollakin oli kaveriporukoita.
Tämä oli myös aikaa, kun elettiin turkulaisseurojen nostalgista nokittelun aikakautta. Sosiaalista mediaa ei vielä ollut, mutta sanan säilää heilutettiin ahkerasti seurojen hallinnoimilla sivustoilla. Paikalliskilpailijan julkaisemassa ”mustavalkoisessa” seuralehdessä nimimerkki Ritari Ässä purki tuntojaan seuraavalla tavalla:
”Kausi oli tämän kaupungin salibandyn pellevuosi. Campus näytti värkkinsä oikein huolella ja nöyryytti koko lajia. Kentällä viipotti kavereita, jotka eivät saa käsiä varpaisiin koukistamatta polvia, mutta niin vain irtosi huippusalibandysarjassa lohkon ykköstila. Naurettavaa. Korjaan, itkettävää. Campuksen kupla puhkeaa. Tulee Pulkkiselle ja Känkäselle yksinäinen vuosi. Olisivat voineet päästä oikeaan salibandyjoukkueeseenkin, mutta valitsivat jotain muuta. Mikäs siinä.”
– Seuroilla oli omien sivujen yhteydessä keskustelupalstoja. FBC Turun taisi olla suosituin, mutta sen jälkeen, kun sekin suljettiin, värikkäitä keskusteluja käytiin vielä pitkään Campuksen palstalla.
Kaikkien yllätykseksi sarjanousija AFC Campus oli kauden 2005-2006 paras turkulaisjoukkue. Se voitti TPS:n neljästi kauden aikana, kolme kertaa sarjassa ja kerran Suomen cupissa.
Liigakarsintavastustaja oli AC Haki. Penttilä muistelee hymyssä suin, miten silloin ottelusarjaan valmistauduttiin kuittailemalla huumorilla toisilleen.
– Hakin kanssa oli melkoista kalistelua keskustelupalstoilla. “Urheilutoimittaja” yltyi irvailuissaan niin pitkälle, että kun mentiin Tikkurilaan ensimmäiseen peliin, odotti pukuhuoneessa pullollinen ulostuslääkettä ja lappu: “Jotta Penttilältä tulisi paskaa muualtakin kuin suusta”. Tosiasiassa oltiin tietysti Hakin taustojen kanssa kavereita.
Ratkaisevassa ottelussa AC HaKia vastaan Samppalinnan palloiluhalli oli täpötäynnä. Koettiin erikoinen ilmiö, kun 400-päinen turkulaisyleisö kannusti villisti akateemista opiskelijaporukkaa.
– Jo hyvissä ajoin oli hallin ulkopuolella pitkät jonot. Se oli hämmentävää. Tämä on ollut minulle henkilökohtaisesti eräs ikimuistoisimmista elämyksistä. Jo Suomen cupissa Josbaa vastaan oli vähän samanlainen ilmiö.
AC HaKi voitti tasaisen sarjan viimeisen ottelun ja nousi Salibandyliigaan. Turkulaisten opiskelijoiden liigapaikka oli klassisen sanonnan mukaisesti yhden maalin päässä.
Koska liigaa laajennettiin neljäntoista joukkueen sarjaksi, AFC Campus sai vielä toisen mahdollisuuden. Paras viidestä -systeemillä pelatussa ottelusarjassa HIFK:ta vastaan helsinkiläiset maajoukkuepelaajineen olivat selvästi parempia.
AFC Campuksessa eivät pelanneet sen ajan Turun parhaimmat pelaajat. Joukkueen taktiikka oli sen mukainen. Ei näitä pelejä juoksemalla voiteta, oli Penttilän joukkueen kuuluisa taktinen menetelmä. Ja se myös näkyi kentällä. Joku irvaili sitä anti-salibandyksi, vaikka todellisuudessa se oli silloin taktiikka, minkä avulla liiganousu oli lähellä.
AFC Campus oli omalle ajalleen tyypillinen kaveriporukkajoukkue. Pitkään yhdessä pelanneet ja samanlaisen opiskelijataustan omaavat pelaajat tunsivat hyvin toisensa. Kun aikuisseurassa ei ollut lainkaan junioritoimintaa, oli selvää, että toiminnan jatkuvuus oli haasteellista.
Oman vaikeutensa tuotti sääntöuudistus, jonka mukaan liigajoukkueella piti olla junioritoimintaa. Mahdollista liiganousua varten AFC Campus neuvotteli pikavauhdilla Hirvensalon Heiton kanssa yhteistyösopimuksen.
Kun liiganousua ei tullut ja AFC Campuksen runkopelaajatkin alkoivat siirtyä työelämään ja perustamaan perheitä, alkoi joukkueen suurin hypetys olla ohi. Osa kovimmista pelimiehistä siirtyi muualle, jopa liigaan. Muun muassa paljon eri seuroja kiertänyt Aki Koskinen matkasi Tampereelle Gunnersin liigajoukkueeseen. Mikko Reuna lähti Saksaan.
Syksyllä 2007 Campus-ikoni Teemu Känkänen puki ylleen liigaan nousseen TPS:n pelipaidan. Turkulaisia seuroja ahkerasti kiertänyt stadilainen Anssi Pärssinen palasi TPS:n kautta takaisin pääkaupunkiseudulle.
– Jos olisimme nousseet, se olisi vain viivyttänyt parilla vuodella TPS:n nousua liigaan. Seuraavalla kaudella palasimme omalle tasollemme. Putosimme jopa kakkosdivariin, tosin nousimme vielä kerran myöhemmin Ykköseen.
Nyt Campus-vuodet ovat Penttilälle enää mukava muisto. Viisi viimeistä vuotta on vierähtänyt SB Hirvensalon toiminnassa. FBC Turku julkaisi kuitenkin viime viikolla uutisen, joka sai monen paikallista salibandyä seuraavan hieraisemaan silmiään: Jani Penttilä FBC Loiston A-tyttöjen valmentajaksi.
– Olen joskus valmentanutkin myös naisjoukkueita ja viimeiset viisi vuotta olen valmentanut oman tyttären joukkuetta, nykyisiä Hirvensalon D- ja E-tyttöjä. Loiston A-tytöt on minulle itse asiassa tavallaan varsin luonnollinen jatkumo. Nuoria motivoituneita urheilijoita, jotka haluavat kehittyä yksilöinä ja joukkueena. Tyttösäbä kiinnostaa, sillä kaikkihan tietävät, että tyttösäbä on timanttia.
(Pentilä siirtyi TPS Salibandyn naisten liigajoukkueen valmennusryhmään)
