Arizonan osavaltion legendaarinen Villin lännen kaupunki Flagstaff on portti Grand Canyon Parkin luonnonsuojelualueelle. Tie kulkee Flagstaffin naapurista Williamista lähes viivasuorana kohti jyrkänteen eteläistä reunaa.
On vaikea kuvitella, miten yksitoikkoinen maisema muuttuu lopulta maailman yhdeksi suurimmaksi luonnonihmeeksi.
Muutama kilometri ennen kanjonia maksetaan sisäänpääsymaksu kansallispuiston alueelle. Tämän jälkeen maisema muuttuu ponderosa-mäntyä kasvavaksi metsiköksi. Edes jyrkänteen reunan lähellä sijaitsevalta parkkipaikalta ei voi aavistaa, mitä tulee kohta näkemään. Eteen avautuu henkeäsalpaava näkymä. Leuat loksahtavat auki ja puheensorina vaimentuu. Vaikka Grand Canyonilla kävisi useammankin kerran, ovat maisemat aina yhtä mykistäviä.
Kauneimmillaan auringon laskiessa
Grand Canyonin seinämät putoavat pystysuoraan alas lähes kahden kilometrin syvyyteen. Kanjonin pohjalla pilkottaa kiemurtelevana kapeana nauhana virtaava Colorado-joki. Jyrkänteen pohjoisrinne siintää kilometrien päässä. Luonto on muokannut maisemasta mielikuvituksellisia muotoja. Kerrokselliset, eriväriset kivimassat muodostavat tornimaisista huipuista kivisiä katedraaleja.
Vuodenajasta ja vuorokauden ajasta riippuen väriloisto vaihtelee kullankeltaisesta syvänpunaiseen. Koskaan se ei ole samanlainen. Paraskaan valokuva ei tee oikeutta näkymälle. Se on itse nähtävä paikan päällä.
Maisemat ovat pysyneet tismalleen samanlaisina jo ikuisuuden. Paljon on kuitenkin tapahtunut niistä ajoista, kun espanjalainen Franscisco Vásquez de Coronado eksyi alueelle ensimmäisenä eurooppalaisena 1500-luvulla. Pettymyksekseen hän ei löytänyt täysin arvottomaksi luokitellulta alueelta kultaista intiaanien kaupunkia. Myöhemmätkään tutkimusmatkailijat eivät löytäneet mitään erityisen arvokasta.
Ennen eurooppalaisia alueella on ollut pysyvää asutusta jo 4 000 vuotta. Anasazi-heimo asui kanjonin seinämiin koverretuissa luolissa. Heidän jälkeensä tulivat muun muassa hopi-intiaanit, jotka pitävät yhä kanjonia pyhänä paikkana. Heidän tekemiään käsitöitä myydään seudun matkamuistomyymälöissä. Turismi kehittyi rautatien rakentamisen jälkeen 1800-luvun loppupuolella. Nykyään Grand Canyonin kansallispuistossa käy vuodessa yhtä paljon vierailijoita kuin Suomessa on asukkaita.
Kerrostumat ovat aikajärjestyksessä
Mannerlaattojen liikkeiden aiheuttama maankohoaminen synnytti laajat Coloradon tasangot. Alueen halki virtaava Colorado-joki on ajansaatossa kovertanut kalkki- ja hiekkakivestä muodostuneisiin sedimentteihin syvän uurteen. Kanjonilla on pituutta 446 kilometriä ja sen leveys vaihtelee muutamasta kilometristä lähes 30 kilometriin. Jyrkänteen seinämät ovat kuin kirjan sivut, joista voi lukea geologista historiaa vuosimiljoonia taaksepäin.
Grand Canyon jaetaan kahteen osaan: eteläreunaan (South Rim) ja pohjoisreunaan (North Rim). Jälkimmäinen on eteläistä huomattavasti korkeammalla. Tämän johdosta pohjoisreunan lämpötilat ovat alhaisempia kuin eteläreunalla. Lumisateiden ansiosta North Rim suljetaan talvikuukausien ajaksi. Etelärinne on avoinna läpi vuoden. Vaikka välimatka linnuntietä rinteiden välillä on vain muutama kilometri, pitää autolla ajaa muutama sata kilometriä päästäkseen toiselle puolelle.
Vaaratilanteita päivittäin
Suurin osa vierailijoista tyytyy ihailemaan upeita maisemia rinteen reunalla kävellen. On syytä katsoa mihin astuu, sillä suoja-aidat ovat yllättävän matalat. Jokainen liikkuu alueella omalla vastuullaan. Joka päivä tarvitaan pelastusoperaatioita. Osalla uhkarohkeista lipeää jalat alta, osa arvioi voimansa väärin lähtiessään vaeltamaan kanjonin pohjalle.
Vaaroista huolimatta vaellus kanjonissa on erittäin suosittua. Laskeutuminen jyrkänteen pohjalle ja nousu takaisin vie aikaa vähintään kaksi päivää. Ylösnousu kestää kaksi kertaa niin kauan kuin laskeutuminen. Joen rannalla on mahdollista yöpyä teltassa. Kuumuus on ongelma, sillä kanjonin pohjalla lämpötila saattaa nousta 40 asteeseen. Ruokaa ja juomaa pitää varata riittävästi matkalle. Kanjonin pohjalle voi laskeutua myös muulin selässä.
Venematka Colorado-jokea pitkin on elämys. Matka kestää useampia päiviä. Kosket ovat kivikkoisia ja vaarallisia. Kanjoniin voi tutustua myös ilmasta. Lähellä sijaitsevalta Las Vegasin lentokentältä järjestetään tiuhaan helikopterilentoja Grand Canyonin yläpuolelle.
FAKTAT
Sijaitsee: Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Las Vegasista on mahdollisuus tehdä vuokra-autolla päiväretki kanjonille, kun lähtee matkaan varhain aamulla.
Pituus: 446 km.
Leveys: Suurimmillaan 29 kilometriä.
Kansallispuistoksi vuonna 1919.
Kuuluu Unescon maailmanperintöjen listalle.
Etelärinne (South Rim) avoinna läpi vuoden. Kauneimmillaan auringon noustessa ja laskiessa.
Cadillac Ranch – pähkähullu idea keskellä autiomaata
Laulaja Tony Christie on jo vuosikymmenien ajan etsinyt tietä Amarilloon. Eikö joku jo voisi kertoa hänelle, että se sijaitsee Texasissa Yhdysvalloissa Route 66:n varrella? Nostalgisesta maineestaan huolimatta Amarillo ei ole Tie 66:n eksoottisimpia pysähdyspaikkoja. Maisemat ovat silmin kantamattomiin tasaisia.
Amarillo on vanha karjakaupunki. Suuret pihvit kuuluvat yhä ravintoloiden listoille. Big Texan lupaa ilmaiseksi kahden kilon jättipihvin, jos sen jaksaa syödä tunnissa. Maine on ainakin kiirinyt, sillä turistirysä on aina täynnä nälkäisiä matkailijoita.
Amarillon erikoisin nähtävyys, Cadillac Ranch, sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Se aina liittynyt kiinteästi Route 66:n historiaan. Sen perustajan Stanley Marshin unelma oli ajaa hemaisevan blondin kanssa vaaleanpunaisella Cadillacilla valtatietä 66 Kaliforniaan. Vuonna 1974 Stanley tyrkkäsi kymmenen erilaista Cadillacia nokka edellä maahan. Vinossa asennossa olevat autot nököttävät keskellä peltoa. Pähkähullusta ideasta tuli nopeasti kuuskuutosen kulttikohde.
Useimmat Route 66 -matkailijat pysäyttävät autonsa tien poskeen ja kävelevät pellon poikki Cadillacien luo. Monilla on myös mukana omat spraypullonsa. Vuosien varrella autot ovatkin peittyneet värikkäisiin maalikerroksiin ja graffiitteihin.
