Haverin kultakaivokseen tutustutaan vain oppaan avulla

PIRKANMAA / YLÖJÄRVI – Korkea verkkoaita pitää uteliaat loitolla. Kultaa täältä tuskin kannattaa tulla enää etsimään, mutta aita on pystytetty turvallisuussyistä. Kaivosalue on vaarallinen, jos ei tiedä, missä voi liikkua. Oppaan johdolla vanhaan kaivokseen tutustuminen on turvallista etenkin, kun opastuskierroksilla ei mennä maan alle.

Entisen Viljakkalan kunnan alueella on ollut kaivostoimintaan jo 1700-luvulta alkaen. Aluksi, vuoteen 1875 asti, mielenkiinto kohdistui rautamalmiin. Myöhemmin, vuodesta 1935 vuoteen 1960, Oy Vuoksenniska Ab louhi Haverissa kultaa, kuparia ja hopeaa. Rautamalmin louhinnan aikoina malmi kuljetettiin hevosilla Tampereelle jalostettavaksi. Malmin rautapitoisuus oli alhainen.

Kaivostoiminta olisikin lakkautettu lopullisesti ilman kultalöydöksiä. Muun maailman kultakaivoksiin verrattuna Haverin kultapitoisuus oli alhainen. Sitä onkin kutsuttu maailman köyhimmäksi kaivokseksi. Parhaimpina vuosina kultaa riitti kuitenkin Suomen tarpeisiin. Muun muassa Helsingin olympialaisten kulta- ja hopeamitalit, 300 kappaletta kumpaakin lajia, on saatu Haverin kaivoksesta.

Kaivostoiminnan lakkauttamisen jälkeen monet alueen rakennuksista on säilynyt ja niitä on kunnostettu museotoimintaa varten. Yksityishenkilöt ovat saaneet lunastaa ja kunnostaa entisten kaivostyöläisten asuntoja. Venäläisten sotavankien käytössä ollut ”Vankitalokin” on kunnostettu.

Rautamalmin louhinnan ajalta maastosta löytyy neljä avolouhosta, joista syvin on 35 metriä. Kultakauden muistona on 85 metrin syvyinen avolouhos, joka on täyttynyt vedellä. Louhos on ollut suosittu urheilusukeltajien harjoituskohde, tosin onnettomuuksiltakaan ei ole vältytty. 1990-luvulla harkittiin kaivoksen uudelleen avaamista, mutta se katsottiin lopulta kannattamattomaksi.

HAVERIN KULTAKAIVOS

Osoite: Puistolantie 1, Viljakkala (Ylöjärvi).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Suomen Jäähdytystekniikan museo kertoo Paavo Suomisen elämäntyöstä

LUE MYÖS: Vänrikki Stoolin tupa – vänrikki Carl Gustaf Polviander oli esikuvana vänrikki Stoolille

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.