– Vanhempi huoltaja Hyökki!
Näin Reijo Hyökki on vastannut puhelimeensa jo vuosien ajan erottuakseen nuoremmasta huoltaja Tero Hyökistä, omasta pojastaan.
Reijo on kaveri, joka ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Hänet tuntevat kaikki ja ”Reka” tuntee kaikki. Huoltajalegenda on pessyt sen verran monen turkulaisen pelipaidan vuosikymmenien aikana, että hän on jättänyt lähtemättömän jäljen paikalliseen urheilumaailmaan.
Harmi vain, että luotettava huoltaja ei näe, ei kuule eikä muista mitään. Hyökillä olisi lukematon määrä hauskoja tarinoita ja sattumuksia kerrottavana, mitä on tapahtunut hikisissä pukukopeissa ja hulvattoman hauskoilla pelireissuilla.
Varttuneempi sukupolvi muistaa Hyökin myös hänen jalkapallo-otteluistaan. Tukun varoituksia ja ulosajoa peliuransa aikana kerännyt rämäpäinen liukutaklaava pakki edusti jalkapallossa Turun Pyrkivää, Turun Tovereita ja Veijareita.
– Asuimme Läntisellä Pitkäkadulla ja Parkinkenttä oli vieressä. Myös paras kaverini Salaman Markku asui siinä kentän lähellä. Kolusin läpi Pyrkivän juniorisarjat ennen pääsyä miesten edustusjoukkueeseen.
Pallopelit olivat suosittuja Hyökin perheessä. Koko veljessarja eli Reijon pikkuveljet Ove ja Jussi sekä kaksoispojat Ari ja Kari kirmasivat myös jalkapallon perässä.
Kun Reijon tie kulki Pyrkivästä Turun Tovereihin ja lopulta Veijareihin, tulivat hänelle tutuksi maan toiseksi korkein sarjataso sekä myös alasarjat. 1970-luvun alkuvuosina jalkapallo sai kuitenkin jäädä, kun huoltajan työt alkoivat.
– Tuton Mestaruussarjassa pelanneen jääkiekkojoukkueen huoltaja Timo “Sohku” Sohkanen pyysi auttamaan. Lupasin aluksi vain vähän autella, mutta sitten niissä hommissa vierähtikin muutama vuosikymmen.
Työmyyrä Hyökki on huoltanut pitkällä urallaan muun muassa TPS:n, TuTon, Kiekko 67:n, Turku Hockey Teamin ja Pyrkivän jääkiekkoilijoita, rullakiekkoilijoita ja kaukalopalloilijoita. Partasuinen ”Kupittaan kummitus” on viettänyt jäähalleilla enemmän aikaa kuin moni muu. Useasti kävi mielessä lopettaminen, mutta kuinkas aina kävikään.
– Olin Kiekko-67:n huoltaja, mutta päätin lopettaa. Lähtiessäni hallin ulkopuolella oli Turku Hockey Teamin puuhamiehiä odottamassa. He pyysivät saman tien mukaan. Kieltäydyin, mutta jo saman iltana olin jo heidän huoltajana.
Samalla, kun Hyökki pesi pyykit, teroitti luistimet, keitti kahvit, kuunteli pelaajien ilot ja surut, hoitui myös lastenhoito. Tero-poika hengaili halleilla isänsä seurassa pikkunatiaisesta alkaen. Kun ikää tuli riittävästi, pääsi poika täyttelemään juomapulloja. Eipä siis ihme, että Tero innostui isänsä harrastuksesta. Nuorempi huoltaja Hyökki onkin täytellyt juomapulloja jo vuosien ajan.
– Pojalla taitaa olla isänsä luonne. Huoltajan työtä ei tehdä ansaitakseen rahaa. Työhön vaaditaan tiettyä omanlaista luonnetta.
Kun isä Hyökki aloitti, ei halleilla ollut edes pesukoneita. Jokainen pesi alusvaatteensa itse kotona, mutta pelipaitoja pestiin satunnaisesti. Tukevat pelihousut liuotettiin ensin tynnyreissä ja pestiin yksi kerrallaan koneessa vasta kauden päätyttyä. Pukukopeissa leijaili kaamea tuoksu.
– Kerran jouduin viemään sateessa kastuneet pelipaidat kotiin taloyhtiön kuivaushuoneeseen. Aamuyöstä talomies tuli rimputtamaan ovikelloa. Hänelle oli soitettu monta kertaa, miten ruumis mätänee jossain. Haju oli niin hirvittävä.
Jälkipolvi viihtyi hallilla mainiosti.
– Ensimmäiset muistikuvani ovat Kupittaalta, mutta myös Impivaaran jäähallilta. Kiekko-67 harjoitteli Impivaarassa, mutta pelasi Kupittaalla. Aluksi se oli vesipullojen täyttöä ja kiekkojen keräilyä jäältä. Ei minua koskaan pakotettu lähtemään hallille. Enemmänkin pakotettiin lähtemään hallilta kotiin, muistelee Tero.
Pojan olleessa vasta 16-vuotias TPS:n jääkiekkojoukkueen huoltaja Hannu Äyräs soitti ja pyysi mukaan.
– Pääsin edustusjoukkueen huoltajaksi oppisopimuksen avulla runsaan vuoden ajaksi.
Jääkiekon jälkeen Terolle tuli eteen lajinvaihto.
– En tiennyt käsipallosta yhtään mitään, mutta kun HC Denniksestä otettiin yhteyttä, lähdin mukaan. Innostuin lajista, niinpä olin jatkossa mukana myös HC Fenixin ja ÅIFK:n käsipallojoukkueiden huoltajana.
Kesän 2007 lopulla TPS:stä otettiin taas yhteyttä.
– Siitä lähtien olen ollut TPS:n liigajoukkueen huoltajana.
Reijon mukavin muisto on TPS:n vuoden 1976 jääkiekon Suomen mestaruus, mutta poika pistää paremmaksi.
– Minulla on lätkästä jo kaksi Suomen mestaruutta. Sen lisäksi rullajääkiekosta on isän kanssa yhdessä Suomen mestaruus. Käsipallostakin on minulla yksi mestaruus. Yhteensä siis kolmesta eri lajista on tullut Suomen mestaruus. Erikoisuutena on myös lacrosse-maajoukkueen huoltajana saatu EM-pronssimitali.
