Jani Meriläisen muistelot eivät jätä ketään kylmäksi. Mukana on hulvatonta komiikkaa ja sietämätöntä jännitystä. Rovaniemen Palloseuran kasvatti Meriläinen debytoi Veikkausliigassa kaudella 1992. Vuonna 2001 Meriläinen siirtyi Turkuun ja FC Interiin. Turusta matka jatkui Kotkaan KooTeePeehen. Meriläinen palasi Turkuun, jossa hän toimi Interin maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana kauden 2020 päättymiseen asti. Sen jälkeen ura on jatkunut FC Interin johtotehtävissä.
ROPS – VLAZNIA SCHODER 1-0
1987. Omassa lapsuudessani ei Rovaniemellä suuremmin ollut isoja tapahtumia. Kaikki RoPS:n pelit tietysti kävin lapsena katsomassa. 1980-luvulla paikallinen divaritason joukkue alkoi kehittymään nousemalla aina Veikkausliigaan asti. Joukkueen runko muodostui oman kylän pojista. Englantilaisvalmentaja Brian Doylen johdolla RoPS voitti Suomen cupin ja sen myötä joukkue pääsi eurokentille kaudella 1987.
RoPS selviytyi Cup-voittajien cupissa toiselle kierrokselle ja vastustajaksi tuli albanialainen KF Vllaznia Shkodër. RoPS voitti ensin vieraissa ja kotiottelu Rovaniemellä pelattiin marraskuussa. Kun siihen aikaan Keskuskentällä ei ollut lainkaan valaistusta, ottelu pelattiin keskellä päivää. Rovaniemi pysähtyi. Ihmiset pääsivät töistä ja lapset koulusta. Katsomossa oli 8 500 katsojaa. Ihmisiä istui puunoksilla ja talojen katoilla. Kentänlaidalla paloi jätkänkynttilöitä, kun oli niin kylmä.
Itse, seiskaluokkalaisena, jouduin pelipäivänä koulussa jälki-istuntoon. Sieltä suoraan vauhdilla Keskuskentälle juuri, kun ottelu alkoi. Koulureppuni oli täynnä vessapaperia. Sitä oli kerätty kaupungin yleisistä vessoista. Paperia piti tietysti heittää kentälle. Muistan, kun Steven Polack, naapurini, teki kotijoukkueen voittomaalin. Sen jälkeen puolessa minuutissa reppuni tyhjeni. Kyseinen ottelu on Rovaniemen merkittävin jalkapallo-ottelu ikinä.
RoPS eteni kolmannelle kierrokselle. Seuraavat pelit pelattiin maaliskuussa. Vastustaja oli Olympique de Marseille. RoPS:n kotipeli pelattiin Italiassa, kun Rovaniemellä oli vielä siihen aikaan vuodesta täystalvi.
TP-SEINÄJOKI – ROPS 0-1
1997. Pelasin ensimmäisen Veikkausliigaotteluni jo lokakuussa 1992 eli viisi vuotta aikaisemmin. Seinäjoella pelatusta ottelusta tuli siis vasta minun toinen Veikkausliigaotteluni. Kun ottelua oli pelattu viitisen minuuttia, RoPS:n ykkösmaalivahti Esa Viitanen loukkaantui. Ristiside meni poikki. Minut vaihdettiin kentälle.
En ollut mitenkään valmistautunut menemään maaliin. Laitoin varusteet rauhassa päälleni, vaikka joku yritti hoppuutella. Maalivahdin rooli oli siihen aikaan muuttumassa. Olin Viitasen vastakohta pelaamalla palloa myös jalalla. Pääsin esittämään vahvuuksiani. Voitimme ottelun ja se oli samalla Kari ”Karo” Virtasen ensimmäinen ottelu valmentajana RoPS:ssa. Olimme sarjataulukossa jumbona, mutta tästä ottelusta alkoi joukkueen nousu. Siitä lähtien pääsin pelaamaan säännöllisesti. Silloin toisen epäonni oli minun onneni.
FC INTER – JARO 2-0
2008. Kyseessä oli ottelu, mikä ratkaisi Interille mestaruuden. Pelipäivänä olosuhteet olivat niin kaameat, että emme olisi halunneet pelata ottelua. Halusimme siirtää sitä seuraavaan päivään. Tuomarit kävivät testaamassa kentällä syöttämistä pallolla ja heidän mielestä pallo liikkui tarpeeksi. He ilmoittivat, että ottelu pelataan. Valmentaja Job Dragsma kävi todella kuumana tuomareiden päätöksestä. Peli pelattiin hirveässä kelissä, toinen puoli kentästä oli pelikelvoton. Muistan vain oman joukkueeni maalit, mutta jälkeenpäin, kun olen katsonut ottelua, oli Jarollakin hyviä paikkoja.
Ottelussa Mika Mäkitalon liukutaklaus meni pitkäksi ja hän taklasi samalla kentän reunalla poplari päällä seisseen Stefan Håkansin nurin. ”Stefu” vain nauroi tilanteelle. Toinen yksityiskohta, minkä muistan hyvin, oli se, kun juhlitessa ottelun jälkeen yksi kultamitali hävisi kentälle. Nauha petti maalivahti Oskari Forsmanin kaulasta. Kenttä oli yhtä velliä ja sinne sekaan pudonnutta mitalia ei koskaan löydetty. Oskari sai myöhemmin uuden mitalin tilalle.
INTER – TPS 2-0
2016. Kyseessä oli karsintaottelu Veikkausliigassa pysymisestä. Etukäteen en edes ajatellut, että häviäisimme kaksiosaisen karsinnan. Ensimmäinen 0-0 päättynyt ottelu pelattiin Paavo Nurmi stadionilla. Pelillisesti olimme molemmissa otteluissa Tepsiä sata vuotta edellä. Ensimmäisen ottelun jälkeen ei edes jännittänyt. Toisen ottelun puoliajalla, kun emme vieläkään onnistuneet tekemään maalia, tuli ensimmäisen kerran olo, että voimme jopa hävitä ja pudota Ykköseen.
Toiselle puoliskolla saimme nopeasti johtomaalin. Siihen aikaan oli voimassa vierasmaalisääntö eli TPS:lle olisi riittänyt tasoitusosuma. Tepsi painosti, mutta onnistuimme tekemään ottelun loppupuolella toisen maalin. Säilymme Veikkausliigassa. Tuntui kuin olisimme voittaneet mestaruuden. Vieläpä TPS vastassa.
