Arapaima-niminen jokilaivani kiinnittyy Iquitosin satamalaituriin. Takanani on useampi päivä purjehtimista Amazonjokea pitkin Kolumbian Leticiasta Perun Iquitosiin.
Satamassa lepää rinta rinnan useita muitakin värikkäästi maalattuja jokilaivoja. Nämä, niin sanotut riippumattolaivat, kuljettavat ihmisten ja tavaroiden ohella matkustajien sikoja ja kanoja.
Alukseni on tuskin kiinnittynyt laituriin, kun laskusiltana toimiva lankku työnnetään joen penkalle. Niitä pitkin tavara siirtyy maihin lihasvoimalla. Väkivahvojen Amazonin ahtaajien harteilla banaanisäkit ja Coca-Cola-korit kuormataan laiturille. Iquitosin syrjäiseen sademetsäkaupunkiin kaikki tavara tuodaan jokilaivoilla.
Vain laivalla tai lentäen
Iquitosin puolen miljoonan ”kylä” sijaitsee syvällä Amazonian viidakossa kolmen joen ympäröimänä. Atlantin valtamerelle on matkaa 3400 kilometriä. Tänne ei johda ainuttakaan maantietä. Ainoastaan naapurikylään Nautaan vie kapea tiepahanen. Muut kaupungista lähtevät tiet nielaisee viidakko. Laivan ohella toinen vaihtoehto on lentäminen Perun pääkaupungista Limasta.
Iquitosissa ei ole varsinaisia nähtävyyksiä, mutta itse kaupunki on nähtävyys. Matalat rakennukset, pölyävät kadut ja meluisat moottoripyöräriksat luovat kulissit eksoottiselle viidakkokaupungille. Toreilla ja kaduilla on kova huuto ja tungos. Ilman täyttää mopojen pärinä ja pakokaasu. Belémin kaupunginosan ulkoilmatorin lihatiskin aromit syöpyvät syvälle matkailijan aisteihin. Iquitos on shokeeraava elämys eurooppalaiselle matkailijalle.
Kumibuumi loi vaurautta
Iquitos oli alun perin eurooppalaisten lähetyssaarnaajien 1700-luvun puolessa välissä perustama pikkukylä, San Pablo de los Nuevos Napeanos. Vuonna 1864 siitä tehtiin Lorenton maakunnan pääkaupunki. Huima taloudellinen kasvu alkoi yli 100 vuotta sitten, kun kumibuumi teki Iquitosista erään maailman tärkeimmän kumikeskuksen. Se kilpaili tasapäisesti toisen sademetsän kumikaupungin Manauksen kanssa.
Kautsunkerääjien päivä oli uuvuttava. He viilsivät toista sataa puuta aamulla. Iltapäivällä puun valuttama neste kerättiin talteen. Vielä iltanuotiolla lateksista tehtiin lämmittämällä jopa 70 kiloa painavia kautsupalloja, jotka rahdattiin laivoilla rannikolle. Halvalla työvoimalla ja monopoliasemalla vaurastuneet kumimiljonäärit kuittasivat itselleen suunnattomat voitot.
Ökyrikkaat kumiparonit rehvastelivat rakentamalla itselleen komeita asuntoja ja sytyttämällä sikarinsa dollarin seteleillä. Sademetsän kumikuume päättyi kuitenkin nolosti ja nopeasti. Kumipuun siemeniä salakuljetettiin Englantiin. Niistä idätettyjen taimien avulla britit perustivat kumiplantaaseja Aasian siirtomaihinsa. Amazonin kumikaupungit menettivät asemansa ja rapistuivat.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin Iquitosin kehitys käynnistyi uudestaan alueelta löydetyn öljyn ansiosta. 1970-luvulla alkanut öljybuumi houkutteli joenvarren asukkaita urbaaniin elämäntyyliin. Öljybuumi loppui yhtä nopeasti kuin kumikuumekin. Nykyisin toimeentulo saadaan saha- ja puuteollisuudesta.
Torilta saa kaiken
Nyky-Iquitos on tärkeä kaupan ja väestön keskittymä. Kauppaa käydään sademetsän tuotteilla. Belémin kaupunginosan torille saapuu tuotteita ympäröivästä sademetsästä. Paikalliset intiaanit tuovat niitä myytäviksi kanooteillaan. Tarjolla on kaikkea mahdollista tuoreesta kalasta viidakon tarjoamiin potenssirohtoihin. Naisille olisi myytävänä omaa viagraa, ”housun rikkoja” -yrttiä, kuten paikalliset taikajuomaansa kutsuvat.
Nälkää ei tarvitse nähdä, sillä myyntipöydät pursuavat paikallisia herkkuja, muun muassa syötäviä kovakuoriaisia ja nyljettyjä kilpikonnia. Näky on suomalaiseen hygieniatasoon tottuneelle mieleenpainuva. Vastanyljettyä lihaa paloitellaan tiskillä auringon porottaessa hellelukemissa ja ilmankosteuden ollessa liki 90 prosenttia. Kärpäset pörräävät iloisesti myyntipöytien yllä. Pelkästään tuoksuista saa mahansa kipeäksi.
Ilmasta katsottuna Iquitos muistuttaa ristisanatehtävää: kadut muodostavat selkeän ruutukaavan. Kaupungin ytimessä on Keskusaukio, Plaza de Armas. Sen kupeessa sijaitsee hotellini El Dorado Plaza muistuttaen nimellään espanjalaisten etsimää kuvitteellista kultaista kaupunkia. Aukion reunassa on myös kuuluisin kumibuumin aikainen rakennus, Rautatalo, Casa de Fierro. Se valmistui alun perin Belgiassa ja oli esillä Pariisin maailmanäyttelyssä vuonna 1899. Eräs iquitosilainen kumiparoni osti rakennuksen ja siirrätti sen syvälle viidakkoon.
Talot paalujen varassa
Nopean väestönkasvun seurauksena on Iquitosin ympärille syntynyt laajoja hökkelikyliä. Itaya-joen rannalle kyhätyssä Belémin kaupunginosassa talot seisovat tulvatasangolla puupaalujen varassa. Osa taloista on kelluvilla lautoilla. Jokien tulviessa vedenpinta nousee yli kymmenen metriä. Köyhän väestönosan Belém muuttuu sadekauden aikana, marraskuusta toukokuuhun, Iquitosin Venetsiaksi.
Belémin asukkaat ovat viidakosta muuttaneita puhdasverisiä intiaaneja. Heille joki on kaikki kaikessa. Vedessä pestään pyykit, lapset ja aikuiset, jopa hampaat. Joenrantaan veden päälle on kyhätty suojakankaalla verhoiltuja käymälöitä. Vaikka valtio rakentaisi heille kerrostaloja, intiaanit eivät halua muuttaa pois Belémistä.
Maanviljelys tuottaa elannon monelle. Amazonin tulviessa jokien tulvatasangolle levittäytyy ravinnepitoista sedimenttiä. Sen sijaan suurin osa muusta alueesta soveltuu maanviljelyyn huonosti. Maaperä on ravinneköyhää ja metsäpeitteen häviämisen myötä huuhtoutuvat loputkin ravinteet. Tästä huolimatta metsää parturoidaan puutavaran ja viljelymaan hankkimiseksi.
Ympärillä koskematon luonto
Iquitosin syrjäisestä sijainnistaan huolimatta turismi on kasvussa. Kaupunki toimii porttina viidakkoretkille. Iquitosia ympäröivät monipuoliset sademetsät. Lähellä sijaitsee Alpahuanyo-Mishanan luonnonsuojelualue. Iquitosista tehdään retkiä myös hieman kauempana sijaitsevalle Pacaya-Samirian luonnonsuojelualueelle. Alueilla on ennätyksellisen suuria lajimääriä. Alpahuanyo-Mishanan pinta-ala on vain 1,5 promillea Suomen pinta-alasta, mutta siellä on lintu- ja nisäkäslajeja enemmän kuin Suomessa!
Erilaisia retkivaihtoehtoja kannattaa kysellä hotellin vastaanotosta. Tarjolla on useamman päivän kestäviä retkiä jokilaivaristeilystä viidakkoseikkailuihin. Myös Iquitosin turistitoimisto organisoi monipuolisia retkipaketteja (lisätiedot www.iquitos.info)
Suomalaistutkijoita Amazonian sademetsässä
Iquitosin kaduilla ei kannata ihmetellä, jos vastaan kävelee suomalaisia. Todennäköisesti he ovat Turun yliopiston Amazon-tutkijoita, jotka ovat viihtyneet Iquitosin maisemissa jo lähes 30 vuotta. Suomalaissyntyinen itseoppinut biologi Pekka Soini tuli tänne jo 1960-luvulla. Hän ehti tehdä elämänsä aikana merkittävää tutkimus- ja valistustyötä sademetsien hyväksi. Hänen jalanjälkiään ovat seurannet monet suomalaistutkijat. Eräs heistä on biologi Jukka Salo Turun yliopistosta.
Suomalaisten tutkijoiden panos on vaikuttanut suuresti Allpahuayo-Mishanan luonnonsuojelualueen perustamiseen. Suojeluhankkeiden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ohella paikallisväestön elinolojen kohentaminen.
Millainen tulevaisuus Amazonian sademetsäalueella on odotettavissa? Katoavatko sademetsät kokonaan, kuten hurjimmat visiot varoittavat?
– Amazonian sademetsistä on tuhoutunut noin 15 prosenttia. Raivausten seurauksena saadaan aikaiseksi pahaa jälkeä, mutta koko sademetsäalueen parturointi tuskin toteutuu. Eristyneimmillä alueilla se ei olisi edes kannattavaa. Riskialttiimpia alueita ovat reuna-alueet, kuten Andien lajirikkaat rinnemetsät.
Miten 2000-luvun matkailu sopii herkkään sademetsätekosysteemiin? Onko pelkoa massaturismista?
– Syrjäisen sijainnin, poikkeuksellisten olosuhteiden ja laajan alueen ansiosta sademetsät eivät sovellu massaturismille. Tosin yksittäisissä kohteissa hallitsematon turismi voi aiheuttaa pysyviä muutoksia. Sademetsistä puuttuu kuitenkin Machu Picchun tapainen vetonaula, joka houkuttelisi paikalle miljoonia ihmisiä.
Biologi Jukka Salo on vierailut tutkijatyönsä ansiosta useasti Amazonian alueella. Miten tavallinen matkailija voi tutustua sademetsän ihmeellisyyksiin?
– Perinteinen tapa on reppumatkailija, joka käyttää paikallisten asukkaiden tavoin jokilaivoja ja busseja. Aikaa pitää varata reilusti ja auttava espanjan kielen taito on tärkeä. Toinen tapa on osallistua matkajärjestäjän organisoimalle matkalle. Lentoja myöten kaikki on valmiina. Kumpikaan edellä mainittu ei ole aina paikallisille asukkaille taloudellisesti merkittävää. Reppumatkailijan budjetti on pieni ja jälkimmäisessä tapauksessa raha ohjautuu lähinnä ulkopuoliselle matkanjärjestäjälle.
Riippumattolaiva – reppumatkailijan vaihtoehto
Amazonian tiettömillä taipaleilla ainoa vaihtoehto on kulkea jokea pitkin laivoilla. Tuhansia kilometriä pitkä Amazon on purjehduskelpoinen Atlantin valtamereltä aina Iquitosiin asti. Paikalliset asukkaat kulkevat perinteisillä kahdella kannella varustetuilla jokilaivoilla. Ainoa varustus, joka matkustajalta vaaditaan, on oma riippumatto. Vaikka alukset ovat edullisia, joutuu ulkomaalainen maksamaan usein turistilisää.
Laivalipun hintaan sisältyy yleensä vaatimaton ruoka ja kolme koukkua: kaksi omalle riippumatolle, yksi kassille. Joissakin laivoissa on hyttimahdollisuus, mutta ilmastointi on parempi ulkoilmassa riippumatossa loikoillen. Tosin aluksen olleessa pysähdyksissä, miljoonat mäkäräiset hyökkäävät kimppuun.
Riippumattolaivat ovat ahtaita ja meluisia. Matkustajien seassa kulkevat kotieläimet. Useamman päivän aikana maisemat eivät juuri vaihdu. Satamissakin laivat pysähtyvät vain hetkeksi. Alukset kulkevat yötä myöten pilkkopimeässä ilman valoja. Virrassa kulkevat vettyneet puunrungot ja petolliset hiekkasärkät ovat vaarallisia. Laivat kaatuvat usein.
Herkkävatsaisen kannattaa varautua laivamatkan ajaksi omilla eväillä. Laivan keittiön antimet ja ruuanvalmistuksessa käytetty vesi voi aiheuttaa vatsanvääntelyä. Alusten saniteettitilat ovat usein mieleenpainuvia.
Viidakkoseikkailijan terveysriskit
Rokotusten vuoksi sademetsään suuntautuvalle matkalle kannattaa varautua ajoissa, pari kuukautta ennen lähtöä. Kaikkia rokotuksia ei voi ottaa yhdellä kertaa ja tietyt rokotukset vaativat aikaa riittävän tehon aikaansaamiseksi. Terveyskeskuksessa henkilökunta on perehtynyt eri maiden rokotustarpeisiin. Kansanterveyslaitos on julkaissut myös kattavan opaskirjan, Matkailijan terveysopas.
Matkakohteesta riippumatta matkustajalla tulee olla rokotus poliota, jäykkäkouristusta ja kurkkumätää vastaan. Myös A- ja B -hepatiittirokotusta suositellaan jokaiselle matkailijalle määränpäästä riippumatta.
Tropiikissa kannattaa käyttää vuoteen yli vedettäviä moskiittoverkkoja, pukeutua pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaaleisiin vaatteisiin ja käyttää hyttyskarkotteita.
Keltakuume leviää ihmiseen hyttysen pureman välityksellä. Tehokas keino taudin estämiseksi on rokotus. Jotkin maat vaativat kaikilta maahan tulijoilta kansainvälisen todistuksen rokotuksesta.
Suurin osa suomalaisten saamista malariatartunnoista on peräisin Afrikasta, mutta sitä esiintyy myös Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Taudin aiheuttaa malarialoisio, joka siirtyy ihmiseen horkkahyttysen levittämänä. Malarian estolääkitys pienentää tartuntavaaraa, mutta ei anna täydellistä suojaa. Lääkitys aloitetaan jo ennen matkaa, jatketaan matkan aikana sekä vielä sen jälkeenkin. Osalle lääkitys saattaa aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia.
Turistiripulia aiheuttaa eniten kolibakteeri. Vaara on torjuttavissa, mikäli valitsee ruokansa ja juomansa tarkkaan. Tehokkain tapa on huolehtia käsien pesusta ennen ruokailuun ryhtymistä ja WC:ssä käynnin jälkeen. Vastavalmistuneet ja kuumana tarjoiltavat ruuat ovat ripulivaaran kannalta turvallisimpia. Tuoreita ja kuorittuja hedelmiä sekä viljatuotteita voi laittaa suuhunsa huoletta.
Lievä ripuli hoituu riittävällä levolla ja runsaalla nesteiden nauttimisella. Sopivia juomia ovat laimea mehu, tee, pullotettu vesi tai apteekista saatava ripulijuoma. Joillakin on mukana oireita poistavia lääkkeitä, jotka tekevät ulosteista kiinteämpiä. Mutta ne saattavat aiheuttaa ummetusta, joka syvällä viidakossa voi olla vaarallisempaa kuin ripuli.
