Matka jatkuu Peipsijärven tuntumassa sipulivenäläisten mailla. Taakse jäävät vanhauskoisten venäjänkielisten rivikylät. Tien oikealla puolella kimmeltää aava Peipsijärvi.
Tienvarteen on ilmaantunut mukavia pysähdyspaikkoja järvinäkymineen. Puupöytien ääressä voi nauttia paikallisilta mummoilta ostettuja kurkkuja ja tomaatteja. Rannan kojusta voi ostaa vastasavustettua kampelaa.
Peipsi muistuttaa merta: saaria on vähän eikä vastarantaa näy. Euroopan viidenneksi suurin järvi on laaja rajavesialue, sillä Viron ja Venäjän raja sekä Euroopan unionin ulkoraja kulkevat keskellä järveä. Poliittistakin kiistaa aiheuttanut rajaviiva jatkuu Narvajokea myöten Suomenlahteen.
Suuri, mutta matala
Peipsi on suomalaisten järvien tapaan syntynyt jääkauden sulamisvesien tuloksena. Se on jäänne suuresta jokiuomasta, jota pitkin valtavat vesimassat virtasivat tuhansia vuosia sitten. Vesialue muodostuu kolmesta osasta: pohjoisessa on Peipsi, etelässä Pihkovanjärvi ja niiden välissä Lämmijärv. Jälkimmäinen ei viittaa veden lämpötilaan, vaan järven kapeimpaan, kolme kilometriä leveään kohtaan. Peipsin syvin kohta on vain 15 metriä. Sillä on pituutta 152 kilometriä. Levein kohta, 47 kilometriä, on Mustveen kohdalla.
Vuonna 1242 järven jäällä käytiin taistelu, jossa Saksalainen ritarikunta ja Aleksanteri Nevskin joukot kohtasivat. Siitä lähtien Peipsi on ollut historiallisesti tärkeä suojamuuri eri kielten, kulttuurien ja uskontojen välillä. Raja-alueen turvaamiseksi tanskalaiset rakensivat Hermannin linnan Narvajoen länsipuolelle. Venäläiset pystyttivät omansa Ivangorodin joen itärannalle.
Parhaat uimarannat löytyvät Peipsijärven pohjoispäästä. Kauksi ja Rannapungerja ovat Peipsin tunnetuimat lomakohteet. Neuvostovallan aikana järven lähialueille ei rakennettu suuria teollisuuslaitoksia. Ainoastaan muutama ammattiyhdistyksen kerrostalomainen lomakeskus rumentaa maisemaa.
Hyvät uimarannat
Tuuhea mäntymetsä, kilometreittäin hiekkarantaa ja puhdas vesi luovat hyvät edellytykset matkailulle. Hienohiekkainen ranta syvenee loivasti, joten vesi pysyy lämpimänä. Rantakylien majoituskapasiteettia ja ravintolapalveluita lisätään koko ajan. Hintataso on Viron edullisimpia. Valitettavasti poikkeuksellisten lämpimien kesien johdosta sinilevälautat ovat ilmaantuneet Peipsijärvellekin.
Kuremäen luostarin rauhaan
Illukan kunnassa sijaitsevan Kuremäen nunnaluostarin parkkipaikalle pysähtyy kesäkuukausien aikana bussilasteittain ihmisiä, kirkkokunnasta ja erilaisista uskonnollisista katsomuksista riippumatta. Suurin osa on Viron venäjänkielisiä ortodokseja.
Kuremäen luostari on näkemisen väärtti. Täällä vähät välitetään ulkomaailman kotkotuksista. Elämä sujuu kuten yli sata vuotta sitten, uteliaista turisteista huolimatta. Vieraat otetaan aina ystävällisesti vastaan. Kannattaa muistaa, että täällä toimitaan luostarin ehdoilla. Minihameet eivät siis sovi. Naisten housuihinkin suhtaudutaan nuivasti, mutta ei niiden takia poiskaan käännytetä. Naisilla tulee olla päähine kirkon sisätiloissa käydessään.
Tapahtui ihme
Kuremäen virallinen nimi on Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen nunnaluostari. Pitkän nimen taustalla on 1500-luvulla tapahtunut ihme. Perimätiedon mukaan Neitsyt Maria ilmestyi täällä kolmena päivänä peräkkäin. Hän jätti jälkeensä ikonin, joka oli Pyhän tammen oksalla. Ikoni kuvaa Neitsyt Marian kuolonuneen vaipumista. Paikalle rakennettiin ensin pieni kappeli, myöhemmin kirkko, jossa arvokasta ikonia säilytettiin. Nykyinen kirkko valmistui vuonna 1910 Venäjän vallan aikana. Jumalanäidin uneen vaipumisen ikonia, luostarin suurinta aarretta säilytetään kirkossa.
Virolaisille Kuremäen luostari on aina ollut venäläistämisen symboli. Totta onkin, että luostarin perustamiseen liittyi valtapolitiikkaa ja eri uskontojen kova kilpailu tällä alueella. Kuremäen luostarin perusti ruhtinas Šahhovskoi 1800-luvun lopussa venäläistämispolitiikan ollessa kiivaimmillaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Viron itsenäistyttyä vuonna 1919 luostari jäi Viron puolelle. Vasta Viron neuvostotasavallan aikana luostarin toiminta oli vaarassa. 1960-luvulla luostari haluttiin sulkea, mutta uhka ei koskaan toteutunut.
Ahkeraa luostarielämää
Luostarin avajaiset olivat vuonna 1892. Siihen mennessä oli saatu valmiiksi pääportti, kellotapuli, ruokatalo, nunnien asuintalo ja sairaala. Pääkirkko valmistui hieman myöhemmin. Enimmillään nunnia on ollut 300, nykyisin 180, joista osa on noviiseja. Vanhemmat opettavat nuorempia.
Nunnat viljelevät luostarin maita, hoitavat hevosia, lehmiä, kanoja ja lampaita. Harrastetaan mehiläistenhoitoa ja tehdään käsitöitä. Kirkossa on päivittäin kaksi jumalanpalvelusta, aikaisin aamulla ja illalla. Jumalanpalveluskielenä on kirkkoslaavi. Soittimia, edes urkuja ei käytetä ja koko toimituksen ajan seistään.
Parkkipaikan lähellä on kaunis hautausmaa sekä kuuluisa Pyhä lähde, jolla on parantava vaikutus. Lähteen päälle on rakennettu uimakoppi, josta voi pulahtaa virkistävään veteen. Ja näin moni tekeekin. Uskomuksen mukaan vaivat katoavat vasta seitsemännen veteen pulahtamisen jälkeen.
Luostarin alueella voi yöpyä alkeellisissa oloissa ja nauttia vaatimattoman aterian. Nunnat myös myyvät pieniä matkamuistoesineitä. Alueelle ei ole pääsymaksua, mutta pienen almun voi halutessaan jättää. Valokuvaus on sallittua, paitsi kirkon sisätiloissa. Nunnat eivät pidä siitä, että heitä kuvataan.
