Jääkiekon nuorten SM-sarjassa pelataan eri lähtökohdista – Liigaseura ei voi pudota

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

TUTO Hockeyn A-nuorten valmentaja Elmo Aittola tietää, mistä puhuu. A-SM-sarjassa joukkue voi pelata koko kauden voittamatta ainuttakaan ottelua, mutta silti sarjapaikka on varmistettu. Valmentajana ja Mestis-seuran urheilutoimenjohtajana Aittola näkee päivittäin, millainen merkitys suljetuilla sarjoilla on Suomi-kiekolle.

Suljettu sarja ei kosketa pelkästään Liigaa. Sama erikoisuus toteutuu myös A-nuorten SM-sarjassa. Liigaorganisaation juniorijoukkue nauttii etuoikeutetusta asemastaan. Esimerkiksi TPS:n A-nuoret eivät voi pudota SM-sarjasta, vaikka eivät voittaisi ainuttakaan otteluaan. Sen sijaan Tuton A-nuoret pelaavat koko ajan otteluita, joiden lopputulos voi merkitä sarjasta putoamista.

– Jos esimerkiksi nuori pelaaja siirtyy Mestikseen, siellä hän voi joutua ensimmäisen kerran tilanteeseen, jossa pelataan putoamisesta Suomisarjan joukkuetta vastaan. Pelaaja voi mennä täysin lukkoon. Opettavaisin kokemus on elämästä ja kuolemasta pelaaminen. Jos et koe vastoinkäymisiä, miten voit kehittyä. Pelaaja tarvitsee häviämisen kokemuksen voittaakseen pelejä.

Tappiot eivät kasvata pelkästään pelaajia. Sama koskee myös valmentajaa.

– Putoamiskurimuksesta selviäminen tekee myös valmentajista vahvempia. Minusta on tullut paljon parempi ja vahvempi valmentaja niiden kokemusten myötä, kun on oikeasti joutunut mittaamaan, kuinka hyvä olet.

Suljettua järjestelmää perustellaan laadukkaalla junioripolulla. Oletetaan, että se takaa parhaan kehittymisen.

– Mutta se polku on aika heikko, jos liigajoukkueen A-juniorit pelaavat A-SM-sarjan hännillä ja vielä ilman pelkoa putoamisesta.

Nuorten SM-liigaa pelaa kahdeksantoista joukkuetta. Kaikki sarjan joukkueet eivät kuitenkaan ole valtakunnan parhaimpia. Sarjatasoa alempana Mestiksessä on joukkueita, jotka ovat samantasoisia kuin A-SM-sarjassa. Liigajoukkueiden mandaattipaikkojen ansiosta vaihtuvuus on nuorten SM-liigassa pieni.

Aittola nostaa esiin helsinkiläisen Karhu-Kissat, joka on kasvattajaseurana panostanut erityisesti juniorityöhön.

– Karhu-Kissat on kasvava, hienoa työtä tekevä organisaatio. Heille A-SM:n pelaaminen olisi ykkösjuttu. Täysillä juniorityöhön panostava seura on merkittävä asia suomalaiselle jääkiekolle. Mutta heidän on vaikea nousta Mestiksestä, kun liigaseurat ovat mandaattipaikoillaan tulppana.

Mestis-seuran A-juniorijoukkue lähtee takamatkalta liigaorganisaatioihin verrattuna. Kun liigajoukkueen nuoret ovat osa aikuisten organisaatiota, joutuvat Mestis-seuran A-juniorit tulemaan taloudellisesti toimeen omillaan.

– Meillä pelaajat joutuvat maksamaan harrastuksestaan. Pojat hoitavat pelaamisesta koituvat kulut itse, kuten mailat ja luistimet. Liigaseuroissa toimitaan eri tavoin ilman kausimaksuja, kun liikevaihto on suurempi kuin Mestis-seuroilla. Emme voi käyttää yhtä paljon aikaa harjoitteluun kuin liigaorganisaatiossa. Suurin osa pelaajistani menee aamulla töihin tai kouluun. Lätkäharjoitukset päättyvät kello kahdeksan illalla.

Jos Aittolan nuori pelaaja siirtyy myöhemmin Mestikseen, arki ei muutu. Myös Mestis-pelaajat käyvät töissä tai opiskelevat.

Osa kehityskykyisistä nuorista pelaajista suuntaa lukiovuosien jälkeen rapakon taakse yliopistosarjoihin. Jääkiekkoliitto suhtautuu nuivasti USA:n yliopistosarjoihin siirtymisiin. Se uskoo pystyvänsä tarjoamaan maailman parasta jääkiekkovalmennusta tuleville maajoukkuepelaajille. Myös Aittolalla on kiihtyvään ilmiöön oma mielipide.

– Tavoitteet on oltava aina niin korkealla kuin mahdollista. Jos puhutaan elämänkokemuksesta ja koulutuksesta, USA:n yliopistosarja on paras ratkaisu. Jos et pääse suoraan NHL:ään, Suomessa tienattu rahasumma on niin pieni, että se ei kilpaile arvokkaan yliopistokoulutuksen kanssa.

Ei myöskään Vaasan Sport voi pudota A-SM-sarjasta. Tutolle jokainen voitettu piste on tärkeä.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!