Jalkapalloviheriöiden väriläiskällä, Timo Furuholmilla, on kaksi tavoitetta: voittaa Suomen mestaruus ja yltää valtuustopaikkaan

Kaksi haastavaa tavoitetta yhdelle vuodelle. Voittaa Suomen mestaruus FC Interin kipparina ja yltää Vasemmistoliiton listoilta Turun kaupunginvaltuustoon. Timo Furuholm ei ole ennenkään päästänyt itseään helpolla. Rima on aina asetettu korkealle.

Vaikka edellä kerrotut tavoitteet ovat kovia, ne ovat myös mahdollisia. Pakko kysyä heti ensimmäiseksi, kumman toteuttaminen on mielestäsi todennäköisempää. Ja, jos saisit valita, kumpi olisikaan mieluisampi vaihtoehto?

– En osaa arvioida todennäköisyyksiä. Toisessa kilpailussa olen mukana ensimmäistä kertaa, toisessa taas olen nähnyt ja kokenut kaiken. Mikäli pakko on valita, niin kyllä minä valitsisin Suomen mestaruuden. Kyseessä on minun ”elämäntyöni” ja aikani sen parissa käy vähiin, olisi upeaa olla vielä kerran mestari. Politiikassa minulla on vielä monta mahdollisuutta menestyä tai epäonnistua.

Olet jalkapallokenttien temperamenttinen väriläiskä. Moni vastustajajoukkueen kannattaja pitää sinua Suomen vihatuimpana jalkapalloilijana. Useat pelaajatkin pitävät sinua ärsyttävänä vastustajana. Vierasjoukkueenkannattajat yrittävät usein kuumentaa sinua entisestään. Vastaavasti olet FC Interin kannattajille kulttipelaajan maineessa.

Pelaajaminääsi kuuluukin periksiantamaton taistelu ja voitontahtoinen joukkuepelaaminen. Joskus olet jopa turvautunut voiton tavoittelussa harmaalla alueella oleviin keinoihin. Kuvio kuulostaa perin haastavalta, jos sen siirtää sellaisenaan valtuustosaliin.

Onko olemassa kaksi eri Furuholmia, pelaaja-Furuholm ja politiikka-Furuholm?

– On. Varmaan kolmekin. Siviilissä, kentällä ja tulevaisuudessa ehkä politiikassa. Jalkapalloilijana olen elänyt aina tunteella. Se on ollut minun tapani menestyä. Siviilissä olen huomattavasti rauhallisempi ja rakentavampi ihminen. Politiikka-minä tulee olemaan varmaan sekoitus kahta muuta. Haluan olla yhteistyökykyinen, mutta ajaa samalla päättäväisesti esimerkiksi huono-osaisten ja lasten asioita.

Olet jalkapalloilijana ja vieläpä joukkueen kapteenina elänyt vuosikausia yhteisössä, missä pelikavereina on ollut eri värisiä, eri maalaisia, eri uskontokuntaan kuuluvia ja asioista eri tavoin ajattelevia henkilöitä. Asuit Saksassakin muutaman vuoden ammattilaispelaajana.

Millainen vaikutus monenkirjavalla pukukoppiympäristöllä on ollut sinuun ihmisenä ja ajatus- sekä arvomaailmaasi?

– Se on opettanut minulle valtavasti. Olen elänyt monikulttuurisessa ympäristössä, pukukopissa, viimeiset 18 vuotta. Siinä sitä on oppinut, että ei passilla tai ihonvärillä ole merkitystä, vaan sillä miten sinä muihin suhtaudut. Rehellisyys ja luottamus ovat tärkeitä arvoja, jos haluaa menestyä joukkueena. Ne ovat tärkeitä myös kentän ulkopuolella. Niiden varaan voi rakentaa monta juttua – hyvän yhteiskunnankin.

Eriarvoistuminen, syrjäytyminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, rasismi, ilmastonmuutos, lapset ja nuoret, koulunkäynti ja joukkoliikenne…muun muassa nämä teemat toistuvat usein, kun puhut muusta kuin jalkapallosta.

Kun sinut näkee pelikenttien ulkopuolella, niin tulet aina vastaan fillarilla, oli mikä vuodenaika tahansa. Ilmeisesti olet innokas pyöräilykulttuurin kannattaja.

– Minulle pyöräily on iso osa elämäntapaani. Kyseessä on mahtava tapa liikkua, erityisesti Turun kokoisessa kaupungissa. Turkulainen pyöräilykulttuuri on vasta alkutekijöissään ja se tarvitsee tuekseen turvallisia ja käteviä pyöräteitä. Sitä kehitystä haluan nopeuttaa. Näen pyöräilyssä myös suuren potentiaalin taistelussa liikkumattomuutta ja ilmastonmuutosta vastaan.

Olet porilaisen Toejoen Veikkojen kasvatti ja pelasit FC Jazzin riveissä ensimmäisen Veikkausliigaottelusi jo 15-vuotiaana. Lopulta siirryit Musan Salamista FC Interiin ennen kuin täytit 18 vuotta. Alakouluikäisenä koulusi sujui hyvin, yläasteella opinnot takkusivat ja lukiossa opiskelu ei maistunut sinulle lainkaan. Lopetit koulunkäynnin ja panostit enemmän futiksen pelaamiseen.

Nyt sinulla on kuitenkin valkolakki. Suoritit ylioppilastutkinnon pitkän kaavan mukaan. Siihen tavoitteeseen sinulta meni perheenisänä seitsemäntoista vuotta. Nykyään kuitenkin olet koulutuksen puolestapuhuja, innostat nuoria opiskelemaan ja kannustat hoitamaan koulutyöt, vaikka pelaisikin jalkapalloa tavoitteellisesti. Sehän on juuri päinvastoin kuin sinä teit.

– Haluan, että turkulaiset lapset ja nuoret uskaltavat unelmoida ja toteuttaa itseään. Se ei saa olla kiinni perheen varallisuudesta tai asuinalueesta. Itse menin jalkapallon ehdoilla, koska se oli unelmani ja intohimoni. Nyt tajuan, 33-vuotiaana, miten tärkeä osa elämää koulutus on. Koulutus ja harrastus muodostavat ison osan lapsen elämästä, siksi niiden laadukkaana pitäminen ja mahdollistaminen on tärkeä kuntatason asia.

Lasten urheiluharrastuksen hintalappu on kallistunut. Pelaat itse FC Interissä ja tiedät, että kaikilla ei ole varaa osallistua edustamasi seuran järjestämään toimintaan. Niinpä lahjoitit FC Interin nuorille pelaajille perustettuun stipendirahastoon jokaisesta voitetusta pelistä voittobonuksesi.

Kuinka huolissasi olet, kun jalkapallosta on tullut liian kallis laji osalle lapsista?

– Olen erittäin huolissani. Sillä on suuri eriarvoistava vaikutus. Asiasta puhutaan liian vähän, vaikka harrastamisen tärkeys lapsen kasvuun ja kehitykseen on valtava. Yhteiskunnan kannalta ei ole suotuisaa, että osalla perheistä ei ole varaa laadukkaaseen harrastustoimintaa. Tulevien päättäjien on asiaa paneuduttava entistä paremmin, jotta harrastamisen esteitä saadaan kaadettua. Muutenkin liikunta ei saa tarpeeksi tilaa päättäjien keskusteluissa. Tähän haluaisin muutoksen.

Ei ollut yllätys, että haluat lähteä mukaan politiikkaan. Ei edes puoluevalintasi. Isäsi Tapio Furuholm on tunnettu pitkän linjan kuntapoliitikko Porissa. Olet ollut myös näkyvästi esillä Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Li Anderssonin vaalityössä.

Andersson oli jo viime kuntavaaleissa liki 15 000 äänellään ääniharava. Hänen äänisaaliinsa turvin valtuustoon ylsi yksitoista muutakin Vasemmistoliiton edustajaa. Eräs puolueesi ehdokas tuli valituksi vain 135 äänellä. Se olikin pienin äänimäärä, millä pääsi viime vaaleissa Turun kaupunginvaltuustoon.

Andersson tullee samaan jälleen ison potin, mutta se todennäköisesti ei kuitenkaan riitä lisäämään Vasemmiston valtuustopaikkoja. Eli jos haluat tulla valituksi, se tarkoittanee jonkun puoluetoverin syrjäyttämistä.

Mitä itse ajattelet tilanteesta?

– Olen laskenut koko homman sen varaan, että Li antaa mulle 2 000 ääntä. Hänelle jää silti 13 000 ääntä, se on ihan tarpeeksi yhdelle ehdokkaalle. Hah hah (huumoria). Mutta tosissaan, en osaa suhtautua politiikkaan suurena kilpailuna minun ja muiden välillä. Kohdallani on enemmänkin kyse luottamuksesta. Äänestäjät päättävät sen, olenko minä uskottava myös poliittisella kentällä. Totta kai toivon, että olisin. Valituksi tuleminen olisi suuria kunnia.

Olet vasta runsas kolmikymppinen. Pelivuosia saattaisi olla jäljellä vielä useitakin. Mutta, kun miettii kokonaisuuttasi, arjen sujumista, siinä on jo nyt paljon haasteita. Kahden pienen lapsen isä, ammattijalkapalloilija, yliopisto-opinnot, puoluetoiminta, jopa mahdollinen valtuustopaikka…Kiirettä piisaa.

Mistä pitää vähentää?

– Kyllähän tässä on paljon asioita kasaantunut viime vuosina. Merkityksellisiä asioita, joille haluan antaa osan itsestäni. Olen toistaiseksi jaksanut hyvin, mutta toki haasteitakin on. Minulle perhe ja jalkapallo tulevat etusijalla, toinen niistä (jalkapallo) poistuu kohta kuvioista. Mihinköhän minä sitten laitan kaiken sieltä vapautuvan energiani?

Aina tosissaan, pelikentillä tai politiikassa. Molemmissa Toejoen Veikkojen kasvatin tavoitteet ovat selvät.

ETUSIVU