Jonatan Johanssonille haaste on suuri uhka, mutta myös iso mahdollisuus

HIFK:lle riitti kolme ottelua. TPS tarvitsi päätökseensä yhden ottelun enemmän. Molemmat potkivat Veikkausliigajoukkueensa päävalmentajat pellolle – huolimatta siitä, että jaossa on yhä tällä kaudella yli viisikymmentä sarjapistettä.

Turussa yksi tehty maali neljässä ottelussa ja nolla sarjapistettä riitti perusteeksi seuran Veikkausliigaan nostaneen Tommi Pikkaraisen irtisanomiselle – huolimatta, että TPS:n alkukauden ottelut olivat sarjan kovimpia joukkueita vastaan. Päätöstä ilmeisesti tuki vahva mielikuva siitä, että parempaa ei ole luvassa jatkossaan.

Ihmeidentekijäksi saatiin houkuteltua Brittein saarilta Jonatan Johansson, seuran oma poika.

Paraisilta lähtöisin olevan, mutta vahvan TPS-taustaisen Johanssonin nimen julkaisu osui mustavalkoisten kannattajien kannalta parhaaseen mahdolliseen hetkeen. FC TPS ja sen kannattajat tarvitsevat synkkään alkukauteen positiivisia uutisia. Ne ikikannattajat, jotka seuraavat myös oman seuransa naisten tuskaisia otteita Kansallisessa liigassa tai muistelevat kiekkopuolen viime talvista taivalta Liigan pohjamudissa, ovat saaneet kärvistellä oikein urakalla.

Johanssonin valinnan synnyttämää innostuneisuutta kuvaa hyvin seuran nettisivujen kaatuminen, sillä monet halusivat lukea uutisen kohuvärväyksestä.

Mutta eri asia on, onko Johanssonista ihmeidentekijäksi. Haaste on nimittäin kova, mutta ei mahdoton. Pesti TPS:n peräsimessä voi olla Johanssonin orastavalle valmentajauralle katastrofi tai alku isommallekin menestykselle. Tavoite on ainakin yksinkertainen: TPS:n on päästävä hissijoukkueen maineesta. Putoaminen takaisin Ykköseen olisi…noh, jokainen tietää.

Yksi asia on varma. ”Tintti” joutuu heittämään mittatilauspukunsa syrjään ja pukemaan haalarit yllensä – tismalleen samalla tavoin kuin edeltäjänsä Mika Laurikainen ja Tommi Pikkarainen. Mikäli Johanssonille tarjotut työkalut ovat samaa kaliiberia kuin aikaisemmilla päävalmentajilla, pitkävartisia saappaita tarvitaan paksussa saviliejussa tarpoessa.

Pitää nostaa aina hattua valmentajille, jotka ovat valmiita tarttumaan kriisijoukkueen peräsimeen. Johanssonin edellinen päävalmentajapesti Skotlannissa päättyi ennenaikaisesti. Turussakin on riskinsä. Johansson voi menettää nopeasti sympaattisen kaverin maineen, jos joukkue jatkaa taaperrustaan. Pahimmassa tapauksessa uuden valmentajan sädekehä himmenee ennen syyssateiden tuloa.

Vastaavasti, jos Johansson onnistuu tavoitteen saavuttamisessa, Turku on saanut todellisen ihmeidentekijän, jalkapallomaailman ”kaisuikkasen”.

Laurikainen joutui omalla vuorollaan viiden vuoden kurimukseen. Organisaatio oli niin kapea, että hän pakotettiin itse ottamaan yhteyttä pelaajiin ja neuvottelemaan kaikki pelaajasopimukset. Käytännössä se tarkoitti loputtomia videosulkeisia ja kontakteja pelaaja-agentteihin. Päävalmentajan työ oli muutakin kuin valmentamista.

Laurikaisen aikana vuotavan laivan saumat saatiin väliaikaisesti tiivistettyä ja pidettyä alus pinnalla. Projekti oli kuitenkin henkisesti ja fyysisesti äärimmäisen raskas. Vain mustavalkoisen sydämen omistava Laurikainen suostui moiseen.

Kun seurassa ei ole lainkaan urheilutoimenjohtajaa, myös Laurikaisen työn jatkaja Pikkarainen joutui saman haastavaan tilanteeseen. Talouden ollessa tiukka, hutilaukauksiin ei ollut varaa.

Pelaajahakuun laitettiin mukaan tieto palkkakatosta, jonka jälkeen katseet olikin suunnattava Euroopan ulkopuolelle Afrikkaan. Sieltä tarjontaa on runsaasti, mutta tuurinkin merkitys moninkertaistuu. Tuntemattoman pelaajan arviointi videon avulla on äärimmäisen hankalaa. Yhteydenottoja ja materiaalia tulee paljon. Ja kun työ jää päävalmentajalle, hän aloittaa kartoittamisen joka syksy nollasta.

Seuran taloudellista tilannetta ei helpota se, että Johanssonin tulon myötä joukkueen palkkalistoilla on nyt kaksi päävalmentajaa, uusi ja sopimuskauden loppuun asti palkkaa nostava, erotettu valmentaja.

Laurikaisen ja Pikkaraisen ongelmana oli rajallinen määrä laatua. Käytössä oli vain kourallinen Veikkausliigatasoisia pelaajia. Jos kaikki maailmalle lähteneet tai edes muissa Veikkausliigajoukkueissa pelaavat TPS-taustaiset pelaajat palaisivat kotiin, olisi TPS mitaliehdokas. Alkukaudesta on ollut irvokasta, kun omat koirat ovat purreet.

Nyt tuntuu silti, että kurimuksesta ei selvitä pois ilman muutamaa uutta pelaajaa. Osa kauden ulkomaalaisvahvistuksistakin vaikuttavat ohilaukauksilta. Uusien pitäisi vahvistaa ryhmää eikä olla joukon jatkona.

Johansson on todennäköisesti tiedostanut, millaiseen paperiin tuli raapaistua nimensä vähintään kahdeksi vuodeksi. Annetaan Tintille työrauha ja toivotaan, ei kun luotetaan, että kurssi kääntyy.

Eikä se etukäteen varmimmaksi putoajaksi ennustettu kaimaseura napapiiriltä ole juuri kummoinen. Seuraava ottelu, jumbofinaali RoPS-TPS, tulee uuden valmentajan kannalta hyvään saumaan. Voitto siitä, niin se antaa hyvä alun Johanssonille. Tosin ennen sitä Skotlannista saapuvan uuden päävalmentajan koronatestin tulos pitää olla negatiivinen. Vapaaehtoinen karanteeni lienee nyt vain muodollisuus.

Ja näin se maailma on muuttunut, että naapurikilpailijassakin toivotaan TPS:n vakiinnuttavan paikkansa Veikkausliigassa. Paikallisderbyt ovat niitä, jotka tuovat runsaasti euroja molempien seurojen kassaan.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!