Juniorivalmentaja Reijo Pihlille on kertynyt kokemusta jo yli neljältä vuosikymmeneltä – on tärkeää saada lapset liikkumaan

Reijo Pihl on kaikkien tuntema juniorivalmentaja, joka aloitti nuorten kanssa yli 40 vuotta sitten. Lukematon määrä turkulaisia nappuloita on ollut mukana Pihlin valmennuksessa. Lukas Hradecký ja Joni Kauko ovat edenneet kansainvälisille kentille asti.

Reijo Pihl. Reijo Pihl. Reijo Pihl…

Sama nimi, Reijo Pihl, toistuu, kun haastattelee turkulaisia nykyisiä jalkapalloilijoita tai jo kauan sitten uransa lopettaneita. Kyse ei ole sattumasta.

Kun Reijolla itsellään on valmennusurasta kokemusta useammalta vuosikymmeneltä, mukaan mahtuu iso joukko tuttuja pelaajia. Lista onkin loputon, kun lähdetään nimeämään niitä pelaajia, jotka ovat olleet jalkapallouransa alkutaipaleella valmentaja Pihlin ”akatemiassa”.

– Kerran, kun TPS ja FC Inter pelasivat vastakkain Veikkausliiga-ottelun, kentällä oli yli puolet pelaajista minulle tuttuja heidän juniorivuosiltaan, kertoo Pihl.

Tätä haastattelua tehdään Kupittaan jalkapallostadionin tiloissa. Niinpä Pihl saa tervehtiä alituisesti tuttuja ohikulkijoita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että kyseessä on lähes kaikkien tuntema pitkäaikainen juniorivalmentaja.

Yksi Pihlin Turun Nappulaliigan Kaupparijoukkueen pelaajista oli Lukas Hradecký, silloin eräs kentän pienemmistä pelaajista.

– ”Luke” pelasi itseään vanhempien kanssa. Pienestä koostaan johtuen riman alle lauotut laukaukset menivät maaliin. Pojalta pääsi monta kertaa kirosanoja. Oli kuitenkin selvää, että hänestä voisi tulla tulevaisuudessa hyvä maalivahti, muistelee Pihl Vuoden urheilijaksikin valitun Bundesliiga-maalivahdin alkutaivalta Turun Nappulaliigassa.

Mennään ajassa taaksepäin.

Pihl on itse Nummenpakan poikia. Nuoruusvuosien nimet Teuvo Andelmin, Esa Isaksson, Reijo Leppänen, Kari Kuisma jne. takasivat, että innokkaita pelikavereita riitti.

– Muistan, miten Raimo Toivanen harjoitteli jo silloin potkutekniikkaansa. Hän keskitti ja minä puskin palloa maaliin Vasaramäen pienellä hiekkakentällä. Se oli 1950-luvun lopulla. Itse olin silloin 10-vuotias.

Kuten monilla muillakin sen ajan turkulaisilla pojilla, myös lätkä kuului Reijon harrastuksiin.

– Pelasin juniorina jääkiekkoa ÅIFK:ssa. Joukkuejohtajana oli Kalervo Kummola. Sen jälkeen pelasin vielä Turun Pallopojissa ja TuTo:ssa Matias Heleniuksen valmennuksessa.

Jalkapallon ja jääkiekon harrastaminen jäivät, kun Pihl lähti muutamaksi vuodeksi merille töihin. Maailman meriä tuli seilattua 1960-luvun lopulle asti.

– Aloitin pölykallena, etenin messikalleksi ja lopuksi olin moottorimiehenä. Australia, Etelä-Amerikka ja Mustamerikin tuli nähtyä.

Kotiinpaluun jälkeen jalkapallon pelaaminen jatkui.

– Olin Hirvensalon Heitossa vasen pakki. Nousimme 1970-luvulla Kolmosessa Kakkoseen.

Pihlin valmennusura alkoi Turun Nappulaliigassa yhtenä vetäjänä vuonna 1976. Oman pojan lisäksi Kärsämäen joukkueessa pelasivat muun muassa Kim Rafkin ja Eka-Pekka Ruola.

– Kävi lopulta niin, että isästä tuli vaativa valmentaja ja pojasta taitava kitaristi. Suoritin erilaisia valmennuskursseja aina Palloliiton A-valmentajakurssia myöten. Juniorivalmennus oli alusta alkaen kiinnostukseni kohde. Lapset tekevät aina kaiken, mitä pyydetään. Nuorten kanssa tekeminen on motivoivampaa valmentajalle, sillä juniorivalmennuksesta saa parhaiten hyvän mielen.

Nappulaliiga ei ole ainoa seura, missä Pihl on ollut juniorivalmentajana.

– TuTo, TPS, Pyrkivä ja ÅIFK. En ole koskaan ollut yhteen seuraan sidonnainen, vaan enemmänkin oman tien kulkija.

Pihlin aloittaessa valmentamisen aika oli toinen kuin nykyisin. Niin olivat myös sen aikaiset valmennusmenetelmät. Reijo imi kuitenkin oppia urheilun asiantuntijoilta aina muuta Eurooppaa myöten. Pihl toi jalkapallovalmennukseen uusia harjoittelumuotoja. Yksi niistä oli paini.

– Painijalla on hyvä ketteryys, taito pysyä pystyssä. Niinpä vein pelaajat painisalille. Painin avulla opitaan parhaiten liikkuvuutta ja ketteryyttä.

Hradeckýn lisäksi Pihlin opastamia kansainvälisen tason pelaajia ovat muun muassa Joni Kauko ja Marcus Forss.

Jere Uronen, Mika Aaltonen, Niklas Moisander, Kimmo ja Mika Lipponen, Niklas Moisander, Ari Nyman, Erkka Petäjä…onhan noita Nappulaliigan pelimiehiä vuosikymmenien aikana riittänyt.

– Marcuksen isä Tero Forss oli jo mukana minun nappuloissani. Isoisä Rainer Forss oli mentorini. Sain usein ”Iikan” kanssa keskustella jalkapallosta. Toinen hengenheimolainen on ollut TPS:n Tapio Harittu. Hänen kanssaan on ollut helppo keskustella futiksesta.

Osa Pihlin nappulajalkapalloilijoista tuli menestyneitä jääkiekkoilijoita, kuten Niklas Lucenius ja Saku Koivu. Teemu Rannikosta tuli koripalloilija.

– Saku oli erittäin hyvä pallon kanssa. Tykkäsi narutella ja narutella. Saku ilmoitti lopettavansa jalkapallon ja keskittyvänsä jääkiekkoon. Hän pyysi, että nostaisin piirijoukkueeseen jonkun toisen hänen tilalleen. Valitsin Petteri Kaijasillan, joka myöhemmin teki komean futisuran. Rannikon Teemusta olisi varmasti tullut myös huippujalkapalloilijakin. Lajista riippumatta moni on pelimies.

Näkeekö pelaajasta jo nuorena, että hän olisi tulevaisuuden huippupelaaja?

– Kyllä. Sen näkee liikkumisessa ja halukkuudessa, mutta ei koskaan tiedä, mitä matkan varrella tapahtuu. Monella kehitys tapahtuu vasta sitten, kun on tullut riittävästi lihasvoimaa. Osa kehittyykin takamatkalta.

Paljon on myös niitä pelaajia, jotka olivat nuorena lahjakkaita, mutta heistä ei kuitenkaan tullut ammattiurheilijoita.

– Näitä on paljon. Heistä tuli esimerkiksi diplomi-insinöörejä ja suurten yritysten johtajia. Kun nuori huomaa, että hänestä ei kuitenkaan tule ”messiä” eli huippupelaajaa, halutaan panostaa hyvän ammatin hankkimiseen.

Vanhempien odotuksetkin voivat olla ylisuuria, vaikka huipulle yltää kuitenkin vain ani harva. Mitä mieltä itse olet?

– Monilla vanhemmilla on usein paljon kunnianhimoa. Voidaan sanoa, että menestyneiden pelaajien takana on kunnianhimoinen äiti. Onhan niitä isiäkin, jotka hössöttävät pojilleen kaikenlaista, puhutaan NHL:stä jne.

Osa uskoo, että jalkapallokin on varhaisen erikoistumisen laji. Onko näin?

– Kyllä. Esimerkiksi jalkojen hermostoa pitää hoitaa lapsesta lähtien. Pelisilmä kehittyy mitä enemmän harjoittelee. Monipuolinen liikunta on kuitenkin tärkeää. Oma tytär harrasti telinevoimistelua. Toin sieltä liikeharjoittelua futareille. Olen vienyt pelaajat tanssikurssillekin. Kerran nykyinen kiekkovalmentaja Pekka Virta katosi yllättäen kesken harjoitusten. Poika oli kiivennyt korkealle kuusenlatvaan.

Mikä on sinusta liikkumisen perimmäinen tarkoitus?

– Liikunnan avulla saadaan terveitä ja liikkuvia lapsia sekä aikuisia, joilla on hyvä itsetunto. Suomi tarvitsee hyviä kansalaisia. Jos saamme jonkun pelaajan liigatasolle, niin sekin on hyvä asia.

Kuva vuosia, vuosia sitten. Reijo Pihl on ikuistettu monen nappulaikäisten joukkuekuvaan.

ETUSIVU