Jupiter on ollut monet tunnetun turkulaisen kotiosoite – talon rakennuttaja Alfred Onninen on ollut heistä merkittävin

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Moneen kertaa tulee käveltyä ohi ymmärtämättä, kuinka komea rakennus oikeasti onkaan. Tuttu tilanne monelle kaupunkilaiselle, kun harvoin tulee katsottua ylöspäin. Komea Jupiter loistaa parhaimmillaan iltapäivän auringossa, kun auringonsäteet pääsevät esteettä valaisemaan Kauppatorin suunnasta.

Kyseessä on viisikerroksinen kerrostalo Jupiter arvokkaine julkisivuineen. Maariankadun ja Kauppiaskadun kulmassa sijaitseva yli 100 vuotta vanha koristeellinen kaunokainen on rakennushistoriallisesti arvokas rakennus. Kelpaisi monelle omaksi kotiosoitteeksi.

Ja on se kelvannutkin. Monet turkulaiset tunnetut ja vähemmän tunnetut tuomarit, liikemiehet, lääkärit, poliitikot ja kauppiaat ovat olleet asunto-osakeyhtiö Jupiterin osakkaita. Erikseen pitää tietysti mainita yksi meritoitunut liikenainenkin eli Aline Grönberg, Vanumammana paremmin tunnettu Turun Vanun perustaja.

Eräs Jupiterin mielenkiintoisimmista asukkaista on varmasti ollut oikeuskansleri ja Korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos Olavi Honka, joka muistetaan Honka-liiton ehdokkaana vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Honka oli Veikko Vennamon idea vastaehdokkaaksi Urho Kekkoselle.

Lisäksi monet muutkin taloyhtiön osakekirjoihin ikuistetut sukunimet, kuten Kjisik, Gumpler, Klimscheffskij, Yli-Tolppa, Arvonen ja Kestilä lienevät tuttuja nimiä monille turkulaisille.

Täälläkin, kuten niin monessa muussakin paikassa törmää nimeen Johan Reinhold Lehtinen. Kyseessä on kuuluisa Turkuun muuttanut kunnianhimoinen kondiittori, jonka leipomotuotteista ja kahvilasta tuli kaupungin oman aikansa suosituin kohtaamispaikka. J.R. Lehtisen konditoria aloitti nykyisessä Åbo Akademin päärakennuksessa siirtyen sieltä ensin Kaskenmäkeen ja myöhemmin Jupiterin alakertaan. Tosin tässä välissä Lehtinen itse oli tehnyt konkurssin.

Jupiterin yli 100-vuotisen historian tärkein osakas ja samalla myös talon asukas on ollut kauppaneuvos Alfred Onninen (1876–1950), koska ilman häntä koko rakennusta ei olisi edes olemassa. Onninen on Jupiterin alkuperäinen rakennuttaja. Hän asui perheineen rakennuttamassa talossaan kuolemaansa saakka.

Onninen oli taivassalolaisen maatilan poika, joka jatkoi perintötilan hoitoa vanhempien kuoleman jälkeen. Kun maanviljely ei kuitenkaan riittävästi kiinnostanut Onnista, hän päätti myydä tilan ja muuttaa kaupunkiin. Uusi osoite löytyi lopulta Turusta ja samalla myös uusi kiinnostuksen kohde, rakentaminen. Olihan 1900-luvun alku Turussa muutenkin vilkasta uusien kivitalojen rakentamisen aikaa.

Sopiva tyhjä tontti löytyi nykyiseltä paikalta (Kauppiaskatu 15). Rakennusmestari Onni Kaisla laati rakennuspiirustukset, ja kun ne olivat hyväksytty kesäkuussa 1919, alkoivat rakennustyöt. Talo valmistui kesäkuussa 1921.

Vaikka kaikkialla kaupungissa rakennettiin, halpaa työvoimaa oli hyvin tarjolla. Työt olisivat edistyneet muuten ripeästi, mutta putkialan materiaaleista oli puutetta. Niinpä Onninen päätti itse perustaa oman yrityksen vuonna 1913. Syntyi Vesi- ja Lämpöliike Oy Alfred Onninen. Loppu onkin sitten menestyksellistä suomalaista yrityshistoriaa.

1900-luvun alussa monet Turun uudet kerrostalot varustettiin keskuslämmityksellä. Vesikiertoiset patterit korvasivat puilla lämmitettävät kakluunit. Kaupungin oma kunnallinen vesijohtoverkko oli otettu käyttöön jo vuonna 1903. Kerrostaloissa juokseva lämmin vesi oli alkuaikoina luksusta. Jupiterissa vettä lämmitettiin aluksi puilla ja sen jälkeen koksilla sekä myöhemmin polttoöljyllä ennen siirtymistä kaukolämpöön.

Kerrotaan, että laadusta ei tingitty, rakensihan Onninen taloa myös omalle perheelleen. Viemäri- ja vesijohtoputket asensi tietysti Onnisen oma yritys. Ja hyvin asensikin, sillä yhtiössä tehtiin koko taloa koskeva putkisto- ja viemäristösaneeraus vasta vuosina 2013–2014. Onnisen valurautaiset viemäri- ja kupariset vesijohtoputket kestivät 90 vuotta, toki välillä jouduttiin tekemään asuntokohtaisia korjaustöitä.

Jupiterin Kauppiaskadun puolen katutasolla on poikkeuksellisen monta kivijalkaliikettä. Ja löytyy niitä Maariankadun puolella olevasta kaksikerroksisesta liike- ja toimistorakennuksestakin. Jälkimmäisen kaksikerroksisen liikesiiven taloyhtiö rakennutti 1960-luvulla. Vuokratiloista saatu tuotto taloyhtiölle on ollut niin merkittävä, että osakkailta ei ole aina tarvittu edes periä vastikkeita. Niinpä on melko harvinaista, että vastikkeita ei ole tarvinnut periä edes usean vuoden aikana.

JUPITER

Osoite: Kauppiaskatu 15, Turku.

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.