Hilkulla oli, että Pasi Läpisestä olisi tullut rokkitähti, mutta ei tullut. Tuli ”Kaarinan seriffi” eli Kotimäen koulun apulaisrehtori ja jalkapalloon hurahtanut futismies.
Littoisten monitoimitalo oli täynnä yleisöä. Musiikki- ja viihdealan vaikuttaja Lasse Norres oli saatu houkuteltua Helsingistä asti Kaarinaan 1980-luvun lopulla. Pitkälettinen Läpinen bändeineen tarjosi parastaan. Norres piti näkemästään, mutta lopullista levytyssopimusta ei syntynyt. Niinpä runsas parikymppinen Läpinen joutui laittamaan tulevaisuuden suunnitelmansa uusiksi.
– Se oli aikaa, kun musiikki ja bänditouhu olivat ykkösjuttuni. Tehtiin hommaa tosissaan. Treenasimme ahkerasti. Monnari oli täynnä väkeä. Oli hienot äänet ja valot, mutta emme saaneet levydiiliä. Soitimme englanninkielistä hardrock-tyylistä musiikkia, joka tuli suosituksi vasta hieman myöhemmin. Taisimme olla väärään aikaan. Meille sopivia keikkapaikkojakaan ei vielä siinä vaiheessa ollut.
Kiitos empivän Norreksen, Kaarina ja Kaarinan Pojat sai Läpisestä pitkänlinjan jalkapallovalmentajan ja kaupungin koululaitos rehtorityön ohessa musiikkia opettavan rokkimiehen.
Kerro nykyisestä työpaikastasi ja työstäsi.
– Itselläni on ollut Kaarinassa alun perin luokanopettajan virka. Ajauduin rehtorihommin hieman sattumalta, ensin Ristikallion koulussa ja myöhemmin Kotimäessä koulun valmistumisen jälkeen. Sillä tiellä ollaan. Apulaisrehtorin työn ohella annan musiikinopetusta oppilaille.
Kotimäen koulun piha-alue näyttää talvenkynnykselläkin olevan täynnä oppilaiden polkupyöriä.
Oletko huolissasi tutkimustuloksista, jotka kertovat karua kieltä lasten liikkumattomuudesta?
– Olen siitä huolissani niin kuin muutkin. Ehkä meillä Kotimäessä tilanne ei ole pahimmasta päästä. Täällä on kuitenkin etäisyyksiä ja lapset joutuvat liikkumaan. Monet tulevat fillarilla kouluun.
Vaikka levityssopimusta ei aikoinaan tullut, kuuluuko musiikki yhä harrastuksiisi?
– Meillä on Kaapeli-niminen bändi, joka esiintyy häissä ja firmojen juhlissa. Se ei ole mitään puuhastelua, vaan tehdään sitäkin ihan ammattimaisesti.
Miten ja missä oma jalkapalloharrastuksesi lähti liikkeelle?
– Olen Turussa syntynyt, mutta nyyttinä Kaarinaan kannettu, eli olen oman kylän poika. Kaarinalaisuus ja kaapolaisuus ei lähde miehestä koskaan, ei edes silloin, kun olin Tepsin hommissa. Kaarinan Nappulat perustettiin, kun olin pikkupoika. Sinne menin 9-vuotiaana ja sieltä sitten jatkoin KaaPoon. Aika nuorena nousin edustusjoukkueeseen, ehkä vähän liiankin nuorena.
Milloin aloitit valmentamisen?
– Musiikki kiehtoi kovasti, enemmän kuin jalkapallo 1980-luvulla. Futis jäikin totaalisesti joksikin aikaa, mutta valmennus alkoi kiinnostaa jo hyvin nuorena. Olin parikymppinen, kun aloitin KaaPon B-junnujen kakkosvalmentajana. Koulutusta tehtävään oli vain ylioppilaslakki päässä ja armeija käytynä, mutta pian lähdin kouluttamaan itseäni suorittamalla valmennuskursseja.
Kun tullaan tähän päivään, Läpinen on kolunnut valmentajana läpi lähes kaikki KaaPon ikäryhmät aina junioreista alkaen.
– KaaPon A-juniorijoukkue oli ensimmäinen paikka päävastuunkantajana. Sen jälkeen oli uudestaan B-juniorit Taljan Jukan kanssa ja lisäksi valmennuspäällikön hommat vuonna 1993. Vielä yhden A-juniorikauden jälkeen siirryin edustukseen kakkosvalmentajaksi Göran Enckelmanin apuriksi. Aina vuoteen 2003 asti olin mukana edustuksen valmentajana, välillä kakkosvalmentajana, välillä ykkösvalmentajana. Valmennusvuosien jälkeen olin seuran urheilutoimenjohtajana, eli käytännössä sekatyömiehenä ja edustusjoukkueen joukkueenjohtajana.
Kun Läpinen oli kuulunut jo vuosia KaaPon organisaatioon, tuli ajankohtaiseksi siirtyä Turkuun.
– Piti nähdä jotain muuta. Olin TPS:ssä useiden juniorijoukkueiden valmentajana. Toimin myös TPS:n Southwest United -yhteistyöverkoston koordinaattorina.
Aivan uusi kokemus tuli, kun Läpinen siirtyi TPS:n naisten valmennukseen.
– Sami Haltia pyysi yllättäen avukseen naisten joukkueeseen. En ollut koskaan edes ajattelut olla naisjoukkueen valmentaja. Onneksi lähdin mukaan, sillä se oli hienot kolme vuotta. Mestaruuskin oli lähellä, mutta joka tapauksessa TPS:n naiset palasivat mitalikantaan 31:n vuoden jälkeen.
Nyt Läpisellä on alkanut ”ties kuinka mones” kausi KaaPo:ssa valmentajana. Tällä kertaa miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Läpisen kohdalla se onkin jo kolmas kerta.
Millaisilla ajatuksilla ensi kauteen Kakkoseen?
– Tarkoitus on jatkaa sitä hyvää työtä, mitä KaaPo:ssa on tehty viime vuosina. Itsekin haluan valmentaa kilpailullista joukkuetta, sellaista, joka on tavoitteellinen. Meidän pitää saada seuran omia nuoria mukaan edustusjoukkueen toimintaan. Pelaajapolku on ollut olemassa, mutta nyt se polku on paremmin valaistu. Tavoite on saada kilpailullinen joukkue, joka pystyy saavuttamaan seuralle tärkeän tavoitteen eli olemaan hyvä kakkosen joukkue.
Onko Ykkönen realismia Kaarinassa?
– Kakkonen on realismia. Ykkönen on niin paljon kalliimpi sarja, lähtien pelimatkoista. Tällä hetkellä resursseja ei vielä siihen ole, toivottavasti on tulevaisuudessa. Eli ei ole painetta nousta Ykköseen, mutta haluamme menestyä Kakkosessa.
Onko Kakkosessa pelaava joukkue houkuttelevampi vaihtoehto pelaajille?
– Kakkonen on pelaajalle huomattavasti houkuttelevampi sarjataso kuin Kolmonen. Siinä on ihan selkeä porras kiinnostavuuden suhteen. Meille tulee paljon yhteydenottoja, mutta kaikkia ei voida ottaa mukaan edes harjoitusrinkiin. On hyvin tiedossa, että KaaPo:ssa harjoitellaan hyvin, joten moni eteenpäin haluava on kiinnostunut pelaamaan meillä. Myös kokeneita pelimiehiä on ollut meihin yhteydessä.
Millaisia ajatuksia, kun poikasi pelaa nyt samassa joukkueessa?
– Erittäin mielenkiintoista ja mukavaa valmentaa aikuisiässä omaa poikaansa. Sen verran molemmat ovat kasvaneet, että mahdutaan nyt samaan joukkueeseen. Nimi selässä ei kuitenkaan takaa pääsyä avaukseen. Yhdelläkään pelaajalla ei ole kausikorttia kokoonpanoon. Kilpailu pelipaikoista on se juttu, joka arjessa kantaa pidemmälle.
Kaarinassa on yli 30 000 asukasta ja Turkukin on muutaman minuutin matkan päässä. Silti KaaPon otteluissa käy niukasti väkeä.
Pitäisikö asialle tehdä jotain?
– Kyllä, olen tismalleen samaa mieltä. Kaarinalainen yleisö pitää saada heräämään, että Kaarinassa oikeasti pelataan hyvää jalkapalloa. Seuran omia junnujakin ja heidän vanhempiaan pitäisi saada enemmän katsomaan edustuksen otteluita.
