Kaikkien aikojen parhaat TPS-jalkapalloilijat

Tervaskanto Heikki Mäki (s. 1930) on oikea henkilö arvioimaan, ketkä ovat kaikkien aikojen parhaat Turun Palloseuraa edustaneet jalkapalloilijat. Mäki on nähnyt enemmän raitapaitojen pelejä kuin yksikään toinen.

Heikillä on TPS-kannattajista mustavalkoisin sydän – onhan hänen isänsä Uuno Mäki perustanut seuran liki 100 vuotta sitten. Moni tapahtuma olisi kadonnut historian hämärään ilman Heikin tekemiä muistiinpanoja. Kestilän mainostoimiston pomo oli vuosikymmenien ajan urheilusta kirjoittava freelancer-toimittaja.

– Olen nähnyt ja kokenut jalkapallo-TPS:n nousevan ja putoavan moneen kertaan. Pelaajia on vaikea laittaa järjestykseen. Eikä nykyisiä pelaajia voi edes verrata 1930-luvun pelaajiin. Hyvät pelaajat siirtyvät nykyään nopeasti muualle. Ei heistä tule samalla tavoin tepsiläisiä, kommentoi Mäki toimittajan antamaa haastavaa tehtävänantoa.

Itse pelikin on vuosikymmenien aikana muuttunut.

– Itse, kun pelasin, ei ollut mikään kiire. Saman puolustajan ehti ohittamaan kolme kertaa. Pelinopeus ja kenttäasetelma ovat eniten muuttuneet. Nykyään pelataan niin, että on paljon pelaajia takapäässä ja yksi kärjessä. Ennen oli viisi miestä hyökkäämässä. Oli väli-, laita- ja keskushyökkääjät. ”Joulukuusi” oli väärin päin.

TPS on voittanut Suomen mestaruuksia useampiakin, mutta Mäen mielestä kaksi eri aikakauden joukkuetta ovat ylitse muiden.

– TPS:n historiassa on ollut kaksi unelmajoukkuetta. Toinen oli sotavuosien joukkue, joka olisi voittanut enemmänkin Suomen mestaruuksia, mutta niitä ei aina pelattu. Toinen oli vuosien 1968-75 joukkue, jolloin tuli neljä Suomen mestaruutta.

Kun tehtävänä on valita kaikkien aikojen parhaat pelaajat, on Heikillä valintaperuste selvä.

– Valitsen näistä kahdesta joukkueesta tärkeimmät pelintekijät ja parhaimmat maalintekijät.

Mäen valinta kaikkien aikojen parhaaksi TPS-pelaajaksi osuu Veikko ”Vekkeli” Asikaiseen, huolimatta siitä, että hän siirtyi TPS-vuosien jälkeen edustamaan Valkeakosken Hakaa.

– Vekkeli lähti vuonna 1946 kahdentoista TPS-vuoden jälkeen Valkeakosken Hakaan. Siellä tehtiin Suomen ensimmäinen tehdasammattilaisjoukkue. Asikainen sai Valkeakoskelta hyvän työpaikan ja pelasi Hakassa vielä kymmenen seuraavaa vuotta. Vanhemmat hakalaiset vieläkin kiittävät menestyksestään Turun Palloseuraa. Heti, kun Vekkeli jäi eläkkeelle, hän muutti takaisin Turkuun.

Fyysisestä pelityylistään tunnettu Asikainen oli maajoukkueen vakiomies. Hän oli Suomen jalkapallojoukkueen kapteeni Helsingin olympialaisissa 1952. TPS-vuosien aikana Asikainen toimi pelaajauran ohelle myös seuran juniorijoukkueiden valmentajana.

– Asikainen oli myös minun juniorivalmentaja sotavuosina. Vekkeli asui meidän lähellä ja pääsin hänen mukana Urheilupuistoon harjoituksiin. Toisinaan tuli hiljaisia hälytyksiä, jolloin oli ulkonaliikkumiskieltoja. Sain liikkua Asikaisen mukana, koska hän oli aikuinen.

Myöhemmän 1960-1970 -lukujen unelmajoukkueen pelaajista Mäki nostaa Raimo ”Kili” Toivasen.

– Hän oli taiteilija, kapellimestari. Kili ei ollut Asikaisen tapaan pallonryöstäjä, enemmänkin taitava syöttelijä. Toivanen olisi voittanut kaikki syöttötilastot, jos niitä olisi siihen aikaan tehty.

Keskikentällä pelannut Toivanen edusti pääsarjatasolla koko uransa ajan Turun Palloseuraa. Myöhemmin hän valmensi kasvattajaseuransa edustusjoukkuetta kahdesti. Kili voitti pelaajana kolme Suomen mestaruutta vuosina 1968, 1971 ja 1975.

Entäpä, ketkä ovat TPS:n kaikkien aikojen parhaat maalintekijät?

Lauri ”Lati” Lehtinen voitti mestaruussarjan maalikuninkuuden useampaan kertaa. Muistan, miten hänet kaivettiin naftaliinista vielä uran päätymisen jälkeenkin. TPS oli pudota Mestaruussarjasta 1940-luvulla. Lati pyydettiin mukaan ratkaisuotteluun. Hän teki kaksi maalia ja TPS pysyi sarjassa.

Yleisurheilussakin menestynyt Lehtinen edusti Turun Palloseuraa vuosina 1927–1948. Hän voitti Suomen mestaruuden 1928, 1939 ja 1941. ”Latin lapikas” oli sanonta, jolla kuvattiin maalitykin ansioita. Lehtinen teki pääsarjatasolla 99 maalia.

Matti ”Sunttu” Sundelinin maaliennätykset jäävät lyömättömiksi. Hän teki 30 maalia yhden kauden aikana, mutta siihen aikaan otteluita pelattiin vähemmän kuin nykyisin. Sunttu on tehnyt yhdessä ottelussa seitsemän maalia. Sekin on ennätys.

Hyökkääjänä pelannut Sundelin edusti Turun Palloseuraa vuosina 1953–1962. Hän oli mestaruussarjan maalikuningas kausilla 1957, 1959 ja 1960. Sundelin on voittanut myös jääkiekon Suomen mestaruuden TPS:n peliasussa ja edustanut maajoukkuetta.

Suhosen Heikki on pakko ottaa mukaan. Hän on kaikkien aikojen maalintekijöiden kärjessä. Suhosella oli tietty röyhkeys. Hän meni tilanteisiin surutta. Juuri tämän ominaisuuden ansiosta Heikki on oman käsityksensä mukaan selvinnyt suuremmilta loukkaantumisilta.

Suhonen pelasi yhtäjaksoisesti 1960-luvun lopusta vuoteen 1986. Yksi kausi vierähti HJK:ssa. Maaleja kertyi yhteensä 206. Se on lukema, jotka pääsarjatasolla ei tulla enää ylittämään.

Entä kenet nostat kaikkien aikojen parhaimmaksi TPS-maalivahdiksi?

– Paljon on ollut hyviä maalivahteja, mutta minun mielestäni paras on ollut Jouni Gröndahl. Hänellä oli eräs erityisen hyvä ominaisuus. Jouni oli hyvä vastaantuloissa, jalkoihin syöksymisessä.

Maajoukkuettakin edustanut Gröndahl oli Turun Palloseuran ykköstorjuja viidentoista vuoden ajan vuodesta 1955 vuoteen 1969. Hän esiintyi TPS-paidassa liki 400 kertaa, joka suomalaisessa seurahistoriassa iso luku.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!