Maila! Maila! Maila! Anna maila!
Eletään aikaa, kun lätkämailat olivat puuta ja pelaajat rautaa. Kiekkopelien vakionäytelmä oli, kun ottelun päätyttyä ala-asteikäiset pikkupojat vonkasivat pukukoppiin meneviltä idoleiltaan mailoja. Usein varsin tuloksellisestikin.
Nykyinen sukupolvi kokeilee toki sitä samaa, mutta huonommalla menestyksellä. Komposiittimailat ovat siksi arvokkaita, että ei niitä tohdi jaella samalla tavoin kuin ennen muinoin puumailoja.
Jaakko Manelius, Turun kauppahallin tuttu kalakauppias, tonki vanhempiensa autotallin ullakkotilaa. Esiin putkahti Jaakon lapsuusajan upea kokoelma entisaikojen pelimiesten mailoja. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin kokoelma saattaisi olla arvokaskin, mutta Jaakon lapsuudessa kyseessä ei ollut ”kokoelma”.
– Mailoja pyydettiin ihan tarpeeseen. Niillä pelattiin pihapelejä. Olihan katu-uskottavuus suurempi, jos sai pelata Hannu Virran kapulalla, mutta ei mailoja ajateltu kokoelmana. Osa meni pelatessa poikkikin. Vieläkin monen mailan lapa on sen näköinen, että siitä näkee, miten on pelattu asfaltilla, muistelee Manelius.
Jaakko kuuluu vielä siihen ikäluokkaan, kun lapset harrastivat kaikkia mahdollisia pallopelejä.
– Koko kulmakunnan jätkät pelasivat koripalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Itse olen käynyt TPS:n juniori-ikäluokat läpi aina B-junioreihin asti. Kupittaalla käytiin katsomassa Tepsin ja Tuton pelejä.
Kupittaan Vanhasta jäähallista on parhaat muistot.
– Vanhemmillani oli istumapaikat lähellä kotijoukkueen vaihtopenkkiä. Itse katsoin peliä takakaarteesta pleksin takaa. Siitä oli hyvä tarkkailla esimerkiksi kaukalosta sinkoilevia kiekkoja. 20-30 kaveria ryntäsi heti katsomon alle kiekkoa hakemaan. Ne olivat siihen aikaan pikkupojille arvokkaita.
Vaikka kaikki mailat kelpasivat tossulätkään, olivat huippupelaajien mailat tietysti halutuimpia.
– Kerran eräs meistä hoksasi, että Mal Davisin maila pitää pyytää englanniksi. Kysyimme aikuisilta, miten ”anna maila” sanotaan englanniksi. ”Mälin” Torspo-maila oli yksi halutuimmista. Tarkkailimme myös, millainen tuppi pelaajalla oli mailassaan ja sen jälkeen tehtiin samanlainen omaan mailaan.
Vanhanajan puumaila väsyi ja kului, ja kun pelaaja sai seuralta uuden, jouti kulahtanut työkalu pikkupojille.
– Hänen, kenen käsi ylettyi, sai yleensä mailan. Joskus oli mailanvarressa kolmekin kättä. Hän, joka onnistui riuhtaisemaan mailan itselleen, sai pitää sen. Onneksi olin päätä pidempi kuin muut. Joskus joku pelaaja halusi antaa mailansa tietylle pojalle. Toisinaan saimme vierasjoukkueenkin pelaajilta mailoja.
Kerran TPS:n pudotuspeleissä 1980-luvun lopulla Ilvestä vastaan Jukka Vilander ratkaisi ottelun tekemällään maalilla. Ilmeisesti lapa meni samalla vähän rikki ja ”Vilu” heitti mailansa vaihtoaition taakse.
– Siihen aikaan Kupittaan hallilla pääsi ryömimään katsomon alle. Kävin hakemassa Vilanderin mailan pihapelejä varten. Siihen aikaan mailoissa oli jo pelaajien nimet. Myöhemmin eräs keräilijä olisi maksanut siitä ison summan rahaa, mutta en myynyt.
Toki mailoja myös vaihdettiin.
– Esa Keskisen maila oli right ja itse pelasin leftiä, niinpä nopeasti vaihdoin sellaisen mailan toiseen. Rannikon Teemu, jo lapsuusajan ystäväni, oli rightin pelaaja, joten annoin usein mailan hänelle.
Vanhoissa puumailoissa oli iso ero – eikä pelkästään pituudessa.
– Keskisen maila oli kuin löysä hammastikku. Virran maila oli lyhyt ja letku sekä höylätty kapeaksi. Kai Suikkasen maila painoi enemmän kuin kenenkään muun maila. Sitä tuskin jaksoin nostaa. Siihen aikaan pelaajat itse työstivät puumailojaan halutun näköisiksi. Reijo Mikkolaisen maila oli kuin giljotiini, eli lavan pää oli sahattu pystyyn suoraksi. Lavan kärjessä oli vielä pieni käyristys, millä ei todellisuudessa ollut mitään merkitystä.
Maneliuksen kokoelmassa on jäljellä noin 60 mailaa, osassa on nimi, osassa ei.
– Tuton ja Kiekko-76:n pelaajilla oli nimettömiä mailoja, mutta nekin kelpasivat pihapeleihin. Maalivahti Jorma Valtosen punaisen Titan-mailan tiedän, vaikka siinä ei ole nimeä.
Nyt arvokkaat mailat odottavat Maneliuksen pannuhuoneessa uutta sijoituspaikkaa. Turkuhalli tai ehkä paremminkin Kupittaan jäähalli olisi hieno paikka tällaiselle kokoelmalle.
