Kauhajoen kotiseutumuseossa muistellaan Agnes Sjöbergiä – hän oli ensimmäinen naispuolinen eläinlääkäri koko Euroopassa

ETELÄ-POHJANMAA / KAUHAJOKI – Yli parisataa vuotta sitten Suomen sodan aikana Kauhajoella käytiin kovia taisteluita. Paikalliset talonpojat nousivat kapinaan venäläisiä vastaan. Kauhajoen kapinan nimellä tunnettu tapahtumasarja päättyi onnettomasti, sillä venäläiset päättivät kostaa ryöstäen ja polttaen rakennuksia. Venäläiset polttivat muun muassa Kauhajoen kirkon tapuleineen sekä pappilan syksyllä 1808.

Eräs 1800-luvun alun Ala-Yrjänäisten omistama rakennus, nykyinen Kauhajoen kotiseutumuseo, jäi keskeneräisenä venäläisiltä tuhomatta. Nyt se on alkuperäiseltä paikaltaan vuonna 1952 talkoovoimin eli kökkatyöllä siirrettynä. Kyseessä on kaksifooninkinen eli kaksikerroksinen asuinrakennus, jossa yläkerran tilatkin yltävät huonekorkeuteen.

Näitä vastaavia toinen toistaan komeampia kaksifooninkisia taloja rakensivat usein tervapoltosta vaurastuneet talonpojat. Tyypillistä pohjalaistalolle on punainen väri, kuusiruutuiset ikkunat, satulakatto sekä koristeellinen julkisivu kuisteineen.

Kauhajoen Museoyhdistyksen omistaman kotiseutumuseon päätalon lisäksi pihapiiriin siirrettiin muitakin rakennuksia eri puolilta Kauhajokea. Ne on pyritty sijoittamaan siten kuin ne olisivat oikeastikin olleet aikoinaan pihamaalla. Löytyypä alueelta tuulimyllykin.

Kun Yrjänäisten suvun talo aikoinaan tuli myytiin, samalla huutokaupattiin myös suvun irtaimisto. Suurin osa huonekaluista ja esineistä siirtyi muualle, mutta osa on palautunut lahjoituksina takaisin museolle. Nyt päätalo on sisustettu ikään kuin siellä yhä asuttaisiin.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on seinän vierustan pitkä yksimittainen penkki, jonka on ilmeisesti pitänyt rakentaa paikan päällä.

Osa huoneista on sisustettu teemoittain. Eräässä yläkerran kamarissa muistellaan Kauhajoella vuonna 1888 syntynyttä Agnes Sjöbergiä (1888-1964). Hän oli ensimmäinen naispuolinen eläinlääkäri koko Euroopassa.

Sjöberg opiskeli Saksassa ja väitteli ennakkoluulottomasti aina tohtoriksi asti. Uran alku opiskeluineen ei ollut helppo, sillä Agnes koki opettajien ja toisten miesopiskelijoiden vastustusta.

Palatessaan Suomeen hän teki arvostetun uran Etelä-Pohjanmaalla. Tauti on kuolemaksi, jos Sjöberg ei pysty auttamaan, todettiin aikoinaan.

Agnesin isä Johan Berhard Sjöberg, Ala-Knuuttilan isäntä, oli myös merkkihenkilö Kauhajoella. Hänet tunnettiin taitavana uudisraivaajana ja maanviljelijänä sekä uusien viljelystekniikoiden kehittäjänä. Sjöbergin aikana raivattiin uutta peltoa, rakennettiin talleja, navetoita ja sikaloita sekä suuri päärakennus. Yksi museon huoneista on sisustettu Sjöbergin aikaisilla tyylikkäillä huonekaluilla.

Pelkästään kotiseutumuseon päätalon runsas, mutta tunnelmallisesti tehty sisustus tekee kohteesta normaalia tasokkaamman kotiseutumuseon. Lopputulos on kiinnostava, joten aikaa tutustumiseen kannattaa varata riittävästi.

Museoalueelle on siirretty tai rakennettu 1950-luvulta lähtien yhteensä neljätoista rakennusta, joista moni on sisustettu teemoittain. Vanhoille maatalouskoneille on varattu oma halli.

Kauhajoen Museoyhdistyksen omistama kotiseutumuseo sijaitsee keskellä Kauhajokea. Lähellä sijaitsevat myös Eduskuntamuseo sekä veteraanien Perinnetalo. Joten nähtävää yli 10 000 asukkaan pikkukaupungissa riittää.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Museotie 18, Kauhajoki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Kauhajoen Eduskuntamuseo on tärkeä osa sodan ajan historiaa

LUE MYÖS: Kauhajoen Veteraanien perinnetalo on eräs tasokkaimmista alan museoista

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.