UUSIMAA / HANKO – Suomen eteläisimpään kaupunkiin Hankoon saavutaan Salpausselän jatketta, hiekkaista kynnästä pitkin. Viivasuoran tien oheen jää Lappohjan Rintamamuseo muistuttamaan Hankoniemen myrskyisästä lähihistoriasta.
Hanko on pikkukaupunki. Kaikki tuntevat toisensa. Nähtävyydetkin ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Auto on helppo laittaa parkkiin, sillä pysäköintimaksuja ei tunneta. Ei tarvitse ottaa monta askelta, kun huomaa jo olevansa meren äärellä. Vesi ympäröi Hankoa kolmesta ilmansuunnasta. Uimarannat ovat lähellä.
Hangolle on siunaantunut 130 kilometriä rantaviivaa, mistä 30 kilometriä hienoa hiekkarantaa. Valinnanvaraa ja tilaa riittää. Hankolaiset itse suunnistavat uimarannoilleen tuulen suunnan mukaan.
Hangon historia on kautta aikojen kietoutunut merenkulkuun. Vuosisatoja sitten käytettiin satamana Hauensuolta, kapeaa salmea kahden saaren välissä, muistoina merenkulkijoiden rantakallioon riipustamat sadat nimikirjoitukset ja vaakunakuvat.
Runsas sata vuotta sitten lähti Hangon satamasta 250 000 suomalaista siirtolaista onneaan etsimään Amerikan mantereelle. Lähtijöitä saatteli pitkälle matkalleen ”Hangon silmä”, Jussaron majakka. Se vartioi yhä Hangon edustalla.
Hanko, meri ja veneily kuuluvat erottamattomasti yhteen. Hangon pienvenesatama Itäsatama on Suomen suurin vierasvenesatama, jonne saapuu satoja veneilijöitä pitkälle syksyyn. Pienet Hangö Segelförening ja Hangö Udds Segelskap vastaavat yhdessä Hangon Regatan järjestämisestä.
Kesäisin tapahtumat keskittyvät Itäsatamaan. Suosittu vierailukohde on vilkas iltatori keskiviikkoisin ja perjantaisin. Värikkäiden myyntikojujen ja tuotteiden lisäksi se tarjoaa erilaista ohjelmaa koko perheelle.
Itäsatamasta Hankoon tutustumista voi jatkaa kävellen rantaa pitkin. Matkailutoimiston jakamaan opaskarttaan on merkitty valmiiksi turisteille sopiva kävelyreitti. Halutessaan voi koukata Bulevardille, keskustaa halkovalle ostoskadulle. Pikkuputiikkien värittämä väylä johtaa ympäri vuoden auki olevalle Kauppatorille. Myyntipäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai.
Bulevardin rannan puoleisessa päässä on kaksi tärkeää muistomerkkiä: lentoon kohoavien kurkien muodostama Siirtolaismonumentti ja Vapaudenpatsas. Ensiksi mainitun jalustassa on niiden kuntien nimet, joista siirtolaiset lähtivät. Vapaudenpatsas pystytettiin 1921 saksalaisten maihinnousun muistoksi. Venäläiset tuhosivat patsaan kahdesti. Nykyinen pystytettiin vuonna 1960.
Hanko on kuuluisa villoistaan, puuhuviloistaan. Puuarkkitehtuuri muodostaakin kaupunkilomalle idylliset kulissit. Osa vanhoista villoista on varattu matkailijoiden yöpymiseen. Esimerkiksi rantahuvilat Villa Doris, Villa Maija ja Villa Tellina tarjoavat kylpyläajan nostalgiaa merinäköalalla.
Hangon kuuluisa kylpylätoiminta alkoi 1800-luvun lopulla. Vieraita varten rakennettiin kaunis kylpylärakennus ja sen ympärille englantilaistyylinen puistoalue. Sota tuhosi kylpylän, mutta onneksi sen läheisyyteen 1897 valmistunut Hangon Casino on yhä voimissaan.
Kylpyläväen kermalle, valtiomiestason vieraille ja yhteiskunnan varakkaille henkilöille rakennettiin Kylpyläpuistoon tenniskentät jo 1800-luvun lopulla. Kentät ovat yhä ahkerassa käytössä, vietetäänhän heinäkuussa perinteisiä Hangon tennisviikkoja.
HANGON KAUPUNGIN MATKAILUTOIMISTO
Osoite: Raatihuoneentori 5, Hanko.
LUE MYÖS: Hangon Hauensuolen vanhimmat kaiverrukset ovat satoja vuosia vanhoja
LUE MYÖS: Hangon tunnetuin kahvilanpitäjä – Mannerheimin Neljän tuulen tupa on alkuperäisessä asussaan