Kesällä 1957 juostiin Turun Urheilupuistossa eräs suomalaisen yleisurheiluhistorian ikimuistoisimmista juoksuista. Kolme Olavia juoksi 1 500 metrillä alle maailmanennätyksen. Yksi heistä oli Olavi Vuorisalo.
Ennen kuuluisaa Urheilupuiston maailmanennätysjuoksua Vuorisalo oli voittanut kaikki kesän kilpailunsa.
Ennätyskisan voitti täpärästi Olavi Salsola. Olavi Salonen oli samalla ajalla toinen ja kisan ennakkosuosikki Vuorisalo jätettiin kolmanneksi. Maailmanennätys (3.40,2) on niin kova aika, että yli 60 vuotta myöhemmin samoilla tuloksilla irtoaisi yhä Suomen mestaruuksia ja SM-mitaleja. Nykyään, jos jostakin ilmaantuisi edes yksikin vastaavanlainen kotimainen huippumaileri, hänet vastaanotettaisiin punaista mattoa pitkin.
Tuon ajan huippu-urheilijat olivat arkena töissä. Vapaa-ajalla harjoiteltiin ilman henkilökohtaista valmentajaa. Radat olivat hiilimurskaa ja varusteet vaatimattomia nykypäivään verrattuna.
– Urheilupuiston rata oli hyvä, mutta mitä aikoja olisimmekaan juosseet, jos meilläkin olisi ollut käytössä nämä nykyaikaiset alustat, kertoo Vuorisalo.
Urheilupuiston hiilimurskarata oli 1950-luvulla juoksijoiden suosiossa. Se oli eräs maailman nopeimmista, ja siksi se houkutteli useita ulkomaisia huippujuoksijoita kilpailemaan Turkuun. Salaisuus piili sen murskaan rakennusvaiheessa sekoitetussa autoöljyssä.
Kilpailun voittaja ja maailmanennätyksen tekijä olisi voinut olla Vuorisalokin. Hän kuitenkin jumiutui heti lähdön jälkeen ruuhkaan. Nousu kärkipaikoille söi voimia ja aivan loppumetreillä Vuorisalon vielä täpärästi johtaessa hän kangistui. Vuorisalon ajaksi tuli 3.40,3, eli kymmenyksen heikompi aika kuin voittajalla, mutta hänkin juoksi alle aikaisemman maailmanennätyksen (3.40,6).
– Siihen aikaan lähdössä oli aina ruuhkaa. Piti juosta alkumatka kyynärpäät korkealla ja varoa kilpailijoiden piikkareita. Piikit olivat siihen aikaan pitkiä. Tietysti se harmitti silloin, koska olimme niin tasaväkisiä. Mutta en minä sitä juoksua enää mieti.
Vaikka Vuorisalo oli kuuluisassa maailmanennätysjuoksussa kolmas, hänen valittiin samana vuonna Vuoden urheilijaksi. Kansansuosikki valittiin myös Viikkosanomien äänestyksessä Vuoden suosituimmaksi suomalaiseksi. Taakse jäivät muun muassa Miss Maailmaksi valittu Marita Lindahl ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Vuonna 1996 Vuorisalo valittiin Naantalin Vuoden unikeoksi.
Kaikki kolme Olavia syntyivät vuonna 1933. Salsola on jo poistunut joukostamme. Olavi Vuorisalo asuu Naantalissa, samoissa maisemissa kuin jo urheilu-uransa aikana. Koko elämänsä Naantalin Löylyä edustanut Vuorisalo teki urheilun ohella työuran ensin koulun vahtimestarina ja lopuksi palomiehenä.
– Haamumailini on hienoin muisto juoksu-uraltani. Tunnelma oli upea. Väkeä oli saapunut tuhansia Kuparivuoren kalliolle seuraamaan ennätykseni syntyä.
Kuukautta maailmanennätysjuoksua myöhemmin elokuussa järjestettiin Naantalin Kuparivuorella harvinainen urheilutapahtuma, jonka kohokohta oli Vuorisalon muistelema kuuluisa mailinjuoksu. Siihen osallistui vain kolme juoksija.
Juoksun jänis oli Pertti Eräkare. Kaksi muuta olivat matkan maailmanennätysmies englantilainen Derek Ibbotson ja Vuorisalo. Paikalle oli ahtautunut yli 6000 katsojaa. Muun muassa presidentti Kekkonen oli tullut Kultarannasta todistamaan kuuluisaa juoksua. Olavi hävisi parilla metrillä ajallaan 3.59,1 mutta hänestä tuli ensimmäinen haamumailin alle neljän minuutin juossut suomalaisjuoksija.
Vuorisalo edusti koko uransa Naantalin Löylyä. Häntä yritettiin houkutella Naantalista suurempiin seuroihin, muun muassa Turun Urheiluliittoon, mutta Olavi kieltäytyi joka kerta houkutteluista huolimatta.
Uskollisuus pikkuseuraa kohtaan esti ehkä myös Vuorisalon olympiaedustuksen. Aikansa puolesta hänet olisi pitänyt valita Melbournen kisoihin, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Rannalle jäämisestä syntyi melkoinen kohu. Vuorisalo oli mukana seuraavissa olympialaisissa Roomassa ilman suurempaa menestystä.
– Aluksi valitsematta jääminen harmitti, mutta ei sekään enää. Kyselijöitä oli paljon, mutta en halunnut muuttaa pois Naantalista. Täällä minulla oli koti ja hyvä työpaikka.
Rahallisilla korvauksilla oli tuohon aikaan vain vähäinen merkitys. Parhaimmat urheilijat saivat pieniä starttirahoja, mutta ne tulivat tarpeeseen.
– Jouduin usein olemaan kilpailumatkojen vuoksi poissa töistä. Sijainen piti palkata tilalle.
