Korppoon kotiseutumuseo pihapiireineen on hyvin hoidettu

VARSINAIS-SUOMI / KORPPOO – Kaksikielinen Korppoo sijaitsee mantereelta kahden lauttamatkan päässä. Retken ajankohta kannattaa harkita tarkoin, sillä etenkin viikonloppuisin mökkiläiset ruuhkauttavat lossit. Joudut ehkä odottamaan pidempään kuin mihin oli varautunut.

Keskiaikainen Korppoo mainitaan historiankirjoissa jo 1300-luvulla. Sotilaallisesti se on aina sijainnut tärkeässä paikassa. Suomen puolustusvoimat oli pitkään kunnan merkittävin työantaja. Muita työllistäjiä ovat olleet maatalous ja kalastus. Viime aikoina matkailun merkitys on kasvanut.

Korppoon mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin kuuluu kotiseutumuseo. Se sijaitsee hieman kirkonkylän ulkopuolella Strömman ja Hväsbyn suunnalla. Museo pihapiireineen on hyvin hoidettu. Kauniilla alueella on kymmenkunta eri aikakausien rakennusta eri puolilta Korppoota. Nähtävänä kahden asuinrakennuksen lisäksi on pappilan renkitupa ja niin sanottu Idan tupa, tuulimylly ja useita ranta-aittoja. Kokoelmiin sisältyy vanhoja käyttöesineitä, työkaluja, kalusteita ja vaatteita. Vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta.

Bergmanin aitan punamullattuun hirsiseinään on ripustettu vanha välimatkakyltti höyrylaiva-aikakaudelta. Museoalueen iäkkäin rakennus on harmaahirsinen Svarvarsin talon suola-aitta vuodelta 1773. Se siirrettiin tänne Kjöllingbystä 1970-luvulla. Mukana tuli kokoelma erikokoisia suolan mittaamiseen tarkoitettuja puuastioita.

Napsin tilalta tuotuun suola-aittaan on kerätty vanhan puutyöverstaan työkaluja sorveineen. Nähtävänä on myös nahan muokkaukseen tarkoitettuja työvälineitä sekä seulakone, jolla tehdään puimakoneen seuloja. Tiettävästi kyseessä on Korppoon ainoa säilynyt seulakone. Rantavajassa säilytetään Galtbyn ja Wattkastin kylien yhteistä talvinuottaa.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Strömmantien 39, Korppoo (Parainen).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.