Kosken Kaiun pingisdynastian lonkerot ulottuvat Turkuun

Kosken kunta on ollut kummajainen Suomen pingiskartalla. Isojen kaupunkien joukossa 2 500 tuhannen asukkaan piskuinen Kosken kunta ja Kosken Kaiku ovat tuottaneet tukun mestaritason pelaajia. Syystäkin koskelaiset ovat olleet ylpeitä kotikuntaa edustaneiden pingispelaajien saavutuksista.

Kosken Kaiku, Turun Kaiku, Kaiku-80, Helsingin Kaiku, Jyväskylän Kaiku…pingikseen liittyviä kaiku-nimisiä seuroja on ollut useita ja enemmänkin olisi saattanut olla.

– Meillä oli aikoinaan ajatus, että perustamme kaiku-nimisiä seuroja ympäri Suomea. Osa toteutui, mutta osa jäi toteutumatta lähinnä vetäjäpulan johdosta, kertoo pöytätenniksen pitkäaikainen lajivaikuttaja Jouko Manni, nykyinen turkulainen, mutta jonka juuret ovat Koskella.

Innostus pöytätennikseen syntyi Koskella 1960-luvulla. Paikallisen kelloseppä Martti Lappalaisen johdolla lajin harrastus oli aktiivista. Jouko Mannin ohella lajia harrasti myös isoveli Olli Manni, joka omintakeisella kynävarsiotteella kehittyi maamme kaikkien aikojen parhaaksi tämän tyylin pelaajaksi. Ollin pingisura jäi lyhyeksi, sillä muutto Turkuun ja siirtyminen kunnallispolitiikkaan aina kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kiinnosti enemmän.

Sen sijaan pikkuveli Jouko on jatkanut pelaamista ja lajivaikuttamista tähän päivään asti. Hän oli aikoinaan perustamassa muun muassa Turun Kaikua.

Pingis on globaali laji, jolla on valtavasti harrastajia Aasiassa ja Afrikassa. Benedek Oláhin selviytyminen Rion olympialaisiin oli melkoinen saavutus.

– Pingis on maailman suurin urheilulaji, jos mitataan kansainvälisten järjestöjen lukumäärällä. Kansainvälinen kilpailu on lajissa erittäin kovaa. Pääsy olympialaisiin on äärimmäisen vaikeaa, toteaa Suomen Pöytätennisliiton puheenjohtaja Esko Heikkinen, joka on tietysti kotoisin Koskelta.

Vaikka pingis on maailmalla suosittua, on laji ollut Suomessa marginaalissa. Lisenssipelaajien määrä on ollut viimevuosikymmenet vain runsas tuhat pelaajaa. Pohjakosketus tuli muutamia vuosia sitten. Seurojen junioritoimintakin pääsi pahasti rapistumaan. Käänne parempaan on kuitenkin tapahtunut.

– Oláhin menestys ja hänen saamansa julkisuus on auttanut. Kasvua on tapahtunut jokaisena neljänä viimeisenä vuotena, tosin olemme vielä kaukana lajin huippuvuosista, kertoo Heikkinen.

Vaikka pingis on ollut vahvassa asemassa Koskella, on sielläkin koettu lama-aikoja. Oman kylän pojan Esko Heikkisen palattua kotikonnuilleen on pöytätennis lähtenyt uuteen nousuun. Siitä vahva todiste on nuoren koskelaisen Alex Naumin kehittyminen nopeasti Suomen huipulle. Varsinais-Suomen parhaan pingispelaajan tavoitteet ovat korkealla. Niinpä nuorukainen hakee nyt kokemusta pelaamalla Tanskassa.

Jouko Mannin muuttaessa Koskelta Turkuun oli tarve perustaa tänne uusi pingisseura. Se mahdollisti lajin harjoittelun kaupungin tiloissa. Manni jatkoi kuitenkin kilpapelaamista yhä Kosken Kaiussa. Turun Kaiku kehittyi 1970-lopulla yhdeksi Suomen suurimmaksi junioriseuraksi.

Vuonna 1980 oli aika jälleen perustaa Turkuun uusi seura. Kosken Kaiun edustusjoukkue siirtyi Turkuun. Yhden aikuisjoukkueen pingisseuran nimeksi tuli Kaiku-80.

– Kahden turkulaisen organisaation etuna oli se, että Kaiku-80:n mestaruussarjajoukkueen ja junioreiden kasvattajaseuran Turun Kaiun rahat eivät menneet sekaisin. Vasta myöhemmin Kaiku-80 ja Turun Kaiku yhdistettiin, muistuttaa Manni.

1980-luku oli Suomen pöytätenniksen kultakausi, näin myös Turussa. Pingis sai paljon näkyvyyttä eri medioissa. Manni muistelee mielellään lajin menestysvuosia.

– Meistä kirjoitettiin siihen aikaan usein isoja juttuja. Lajimme näkyi paljon myös televisiossa. Järjestimme aikoinaan useiden vuosien ajan Caribialla Suomen suurimman pingisturnauksen. Viime vuosina on ollut hiljaisempaa, tosin ei myöskään lajin parissa ole ehkä riittävästi markkinahenkeä.

Vaikka pingistoiminta on Turussakin hiipunut parhaimmista vuosista, on Turun Kaiku yhä voimissaan.

– Seuran aikuisten joukkue pelaa mestaruussarjaa. Turun Kaiun alaisuudessa toimii myös pöytätenniksen vammaisryhmä. Ryhmä on tarkoitettu niille, joiden toimintakyky on rajoittunut sairauden tai vamman vuoksi.

Tällä hetkellä Pyrkivä on Turun pingisseuroista aktiivisin. Seura haluaa panostaa etenkin nuoriin pelaajiin. Liikuntakeskus Alfan pöytätennistiloissa onkin iltaisin melkoinen vilske.

Liikuntakeskus Alfassa on hyvät harrastusmahdollisuudet turkulaisille pingispelaajille.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!