Durrës.
Passintarkastusjono etenee jouhevasti. Siirryn autollani Montenegrosta Albanian puolelle. Paljon on tapahtunut niistä ajoista, kun pienen Albanian rajat olivat lähes tyystin kiinni. Maa oli pitkään eristykseen jäänyt köyhä kommunistinen valtio Euroopan kaakkoiskolkassa.
Nyt rajavartijalta irtoaa jo hymy ja saan ystävällisen toivotuksen: Tervetuloa Albaaniaan! Ennakkotiedoista poiketen en tarvitse autolleni lisävakuutusta, enkä joudu maksamaan ainakin ennen käytössä ollutta kymmenen euron turistiveroa.
Mersu on yleisin automerkki
Vaikka rajanaapuri Montenegrokin on köyhä, on ero Albaaniaan selvä. Oitis raja-aseman jälkeen aistii, miten täällä eletään aivan toisenlaisessa maailmassa. Silti ollaan Euroopassa.
Kommunistiaikana yksityisautojen määrä oli vähäinen. Nyt vastaan tulevien yleisin automerkki on Mercedes Benz. Iso osa on väittämän mukaan muualta Euroopasta varastettuja. Jos liikennekulttuuri on kaikkialla Balkanilla hektistä, on albaanien käsitys liikennesäännöistä varsin luova. Niistä ei juurikaan piitata.
Alppien pohjoispuolen säntilliseen ajokulttuuriin tottuneelle turistille albaanialainen ajotapa on kauhistus. Autojen lisäksi tiellä pitää ottaa muitakin huomioon, kuten irtokoirat ja kissat, lampaat ja lehmät. Näkeepä Albaniassa vielä paljon hevosia vetämässä kärrykuormaa.
Nopeusrajoituksista on vaikea saada selvää. Poliisi valvoo ahkerasti ylinopeuksia. Sakot pitää maksaa välittömästi tienpäällä. Pari kertaa minutkin pysäytetään, tosin vain tarkastusta varten. Usein kerrotaan tarinoita pienipalkkaisista poliiseista, joka yrittävät saada lisäansioita rahastamalla turisteja.
Kulkemani tie rajalta pohjoisen Shkodran kaupungin kautta maan pääkaupunkiin Tiranaan on hyvässä kunnossa, vasta päällystetty. Monin paikoin Albaniassa tiet ovat päällystämättömiä ja kuoppaisia. Kurveista ja montuista ei juurikaan varoiteta etukäteen. Albaanien mersut ovat kuulemma ainoita, jotka kestävät umpisurkeita ja pölyisiä maanteitä.
Diktaattori Hoxhan aikana maa eristäytyi
Väitetään, että entinen diktaattori Enver Hoxha halusi pitää maansa tiet mahdollisimman kiemuraisina. Vihollisen olisi ollut näin vaikeampi liikkua panssarivaunuillaan. Toisen maailmansodan jälkeen valtaan noussut Hoxha oli vainoharhainen hallitsija, jonka mielestä Albanian vihollinen oli koko muu maailma. Hän katkaisi suhteensa jopa muihin sen aikaisiin kommunistimaihin.
Ulkopuolisen hyökkäyksen pelossa Hoxha rakennettu satojen tuhansien bunkkereiden verkoston. Käyttämättä jääneitä betonijärkäleitä näkee yhä eri puolilla Albaniaa. Niiden purkaminen on osoittautunut mahdottomaksi.
Enver Hoxha kuoli vuonna 1985. Pian sen jälkeen kommunismin kaaduttua, Albaniassa tapahtui suuria muutoksia. Maa ajautui sekasortoon. Työttömyysluvut olivat korkeat ja inflaatio oli huipussaan. Moni lähti maasta töihin muualle Eurooppaan. Tilalle tuli albaanipakolaisia Kosovon alueelta.
Viime vuosien muutokset ovat olleet rajuja, mutta vähitellen Albania on päässyt jaloilleen. Matkailusta on tullut entistä tärkeämpää. Enää ei turistin tarvitse pelätä tulla ryöstetyksi. Albaniaa pidetäänkin nykyisin melko turvallisena maana.
Jo matkani maan keskellä sijaitsevaan Tiranaan paljastaa Albanian olevan maisemallisesti monipuolinen. Vaikka vuoret ovat olennainen osa maisemaa, ei Albania ole yhtä vuoristoinen kuin Montenegro. Metsää ja viljeltyä alaa on runsaasti. Maassa riittää ruokaa kaikille.
Värikäs ja vilkas Tirana
Maantie käy vähitellen ahtaaksi. Pääkaupungissa Tiranassa liikenneruuhkat ovat kuin konsanaan missä tahansa suurkaupungissa. Saan olla liikenteessä entistä tarkkaavaisempi. Vaikka tulen risteykseen oikealta, sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Röyhkein ajaa ensin. Ei edes liikenneympyrässä jo ajava saa etuoikeuksia.
Kaksikaistainen väylä muuttuu yhtäkkiä kolmikaistaiseksi. Autoilijat ahtautuvat toistensa väliin kaistoista välittämättä. Ajauduin autollani vähitellen miljoonakaupungin ytimeen, avaralle Shesi Skanderberg -aukiolle, mistä bulevardimaiset kadut lähtevät säteittäisesti eri suuntiin. Auto parkkiin, sillä Tiranaan on helpompi tutustua jalkaisin.
Skanderberg eli Gjergi Kastriot on myyttinen hahmo, maan kansallissankari ja kaikkien pikkupoikien suuri idoli. Huolimatta, siitä, että Skanderberg eli jo 1400-luvulla. Kastriot on vuosisatoja kestäneiden turkkilaissotien symboli. Hän taisteli menestyksellisesti idän valloittajia vastaan.
Vasta Skanderbergin kuoltua turkkilaiset onnistuivat valloittamaan Albanian, joka sen jälkeen olikin 400 vuotta ottomaanien hallussa. Jälkipolville Skanderberg on jättänyt sukunsa kaksipäisen kotkan kuvalla koristellun vaakunan, joka on nykyisin Albanian lippu.
Albaniassa on kansallisankarille pystytetty useita muistomerkkejä. Skanderbergin mukaan on nimetty katuja ja aukioita. Tiranan Skanderbergin aukion keskellä on kansallisankarin ratsastajapatsas.
Samaista aukiota hallitsi vuosikymmenien ajan kymmenen metriä korkea Enver Hoxhan patsas. Kaupunkilaiset kuitenkin kaatoivat sen kommunistiajan lopulla. Jäljellä on vain jalusta.
Skanderbergin aukion ympärillä on mahtipontisia rakennuksia, kuten Historiallinen museo ja Kulttuuripalatsi. Albanian pääuskontoon viittaa islaminuskoisten Et’hem Bey -moskeija. Ennen maan julistamista ateistiseksi valtioksi Tiranassa oli yli 30 moskeijaa. Suurin osa niistä hävitettiin kommunismin aikana. Et’hem Bey säästyi, mutta se oli Hoxhan aikana suljettu.
Lyhytkin vierailu Tiranassa kertoo, miten kaupunki ei olekaan niin ankea, kuin odottaa näkevänsä. Pitkään kestänyt kommunismin aika on ilmiselvästi pyyhkäisty pois. Elämä on yllättävän vilkasta ja värikästä. Katukahviloissa ja ravintoloissa riittää väkeä. Nyky-Tiranaa väitetään jopa oivaksi paikaksi, jos on kiinnostunut oopperasta ja teatterista.
Tiranaa kutsutaan Euroopan pölyisimmäksi kaupungiksi. Syynä on päällystämättömät kadunpätkät. Jos autoilija saa väistellä kuoppia, saa myös jalankulkija katsoa eteenpäin. Jopa viemärikannet saattavat puuttua. Autoja pitää myös varoa, sillä Tiranassa juuri yksikään autoilija ei pysähdy suojatien eteen. Ehkä juuri siksi jalankulkijat ylittävät katua mistä sattuu.
Kilometreittäin hiekkarantaa
Kiireisen Tiranan vastakohta on rannikolla sijaitseva entinen pääkaupunki Durrës, joka tunnetaan nyt suosittuna lomakaupunkina. Kommunismin aikana poliittinen eliitti vietti täällä lomaansa. Kilometrejä pitkillä hiekkarannoilla tunnelma kuin missä tahansa Välimeren lomakohteessa.
Miltä kuulostaisi rantaloma Albaniassa? Länsieurooppalaiselle hinnat ovat ainakin edullisia. Tupakkamiehille tiedoksi: Albaniassa voi yhä polttaa lähes missä tahansa, vaikka laki sen kieltäisikin.
Durrësin kerrotaan olleen vielä kommunismin aikana ikävän näköinen kaupunki. Nyt rantabulevardin hotellit on kunnostettu. Durrës on myös tärkeä satamakaupunki, josta on laivayhteydet Adrianmeren toiselle reunalle. Poissa ovat ne taloudellisesti ankeat 1990-luvun alun ajat, kun tuhannet albaanit pakkautuivat laivoihin ja pakottivat miehistön viemään heidät Italian puolelle.
FAKTAT
Asukasluku: Noin 662 000.
Pinta-ala: 13812 km.
Pääkaupunki: Podgorica (Jugoslavian aikana Titograd).
Raha: Euro.
Uskonto: Suurin osa on ortodokseja, mutta maassa on myös huomattava muslimivähemmistö.
Hallitusmuoto: Tasavalta.
Aika: Tunti Suomen aikaa jäljessä.
Erityistä: Montenegro itsenäistyi ensimmäisen kerran vuonna 1878. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se liitettiin Jugoslavian kuningaskuntaan. Toisen maailmansodan jälkeen Montenegro oli osa Titon johtamaa Jugoslavian liittotasavaltaa. Sen hajottua Serbia ja Montenegro muodostivat liiton, joka purettiin vuonna 2006.
