Kuntoilua ja kavereita

– Tavoite on, että kaatuisimme saappaat jalassa, eli säilyttäisimme liikuntakyvyn elämämme loppuun asti, kiteyttää tallimestari Reijo Halme Aarnen tallin perusfilosofian.

– Aarnen tallin toiminnalla on suuri merkitys henkilöille itselleen. Miehet säilyttävät mielenvirkeyden ja liikuntakykynsä. Jos pystymme siirtämään yhdenkin ikääntyneen miehen hoitoon joutumista vuodella eteenpäin, yhteiskunta säästää suuria summia, kertoo Halme.

Iloinen asenne, liikkumisen riemu ja ennen kaikkea hurtti huumori. Siinä tärkeimmät tekijät, mitkä saavat Aarnen tallin sadat seniori-ikäisiä kokoontumaan kerran viikossa Kupittaan urheiluhalliin. Yhteistä on myös omalla nimellä kirjailtu keltamusta verryttelyasu.

– Meillä on yksinkertaiset säännöt. Tallissa ei politikoida, ei tupakoida eikä kiroilla.

Mikä tahansa urheiluseura olisi tyytyväinen, jossa seurassa olisi yli 700 jäsentä. Alun perin pienestä kuntoilevasta miesporukasta on tullut vuosien myötä eräs Turun suurimmista urheiluseuroista.

Virallisesti koko seuraa ei ole edes olemassa, sillä Aarnen talli ei ole rekisteröity yhdistys. Talli haluaa olla riippumaton kaikesta turhasta, myös byrokratiasta. Parinkympin liittymismaksulla pääsee mukaan. Varainhankintaan pitää kuitenkin panostaa, koska Talli joutuu maksamaan Kupittaan urheiluhallin tiloista Turun kaupungille vuokraa.

– Järjestämme avoimet ovet -tapahtumia, jolloin mukaan tulee elämänkumppaneita, lapsia ja lastenlapsia. Keräämme pääsymaksun kahvimaksuina. Pikkujouluissa on arpajaisia ja urheilupuvuistakin jää pieni osa tallille, kertoo rahakirstunvartija Alpo Rajaniemi.

Aarnen tallin toiminta alkoi jo 1970-luvun alkuvuosina, kun edesmennyt Aarne Haatelan liikunnasta kiinnostunut kaveriporukka innostui vastavalmistuneesta Kupittaan urheiluhallista. Tallin hauskan nimen keksi Turun Sanomien urheilutoimittaja Reino Linkosaari.

Tallilla oli pitkään positiivinen ongelma, kun suurten ikäluokkien ansiosta jäsenmäärä kasvoi vuosi vuodelta. Ongelmaksi tuli Kupittaan urheiluhallin ahtaus. Kun useampi sata tallilaista saapuu yhtä aikaan keskiviikkoaamuisin hallille, tunnelma tiivistyy.

Koska uusia tulijoita olisi paljon, pidetään ikärajana 60 vuotta. Miesten keski-ikä on kuitenkin reilusti yli 70 vuotta. Vanhin on tällä hetkellä 97-vuotias. Uudet ehdokkaat esitellään muiden edessä hallilla ja samalla pyydetään tallilaisten hyväksyntä uudelle jäsenelle. Yhtäkään ei ole vielä hylätty. Tosin kerran, kun eräs tunnettu turkulainen kansanedustaja pyrki vaalivuonna jäseneksi, kuului porukasta vitsailevia välihuutoja.

Keskiviikkoaamun ohjelman organisointi vaatii tarkkaa etukäteissuunnittelua. Tallin väki jaetaan kunnon perusteella eri ryhmiin. Jokainen voi kuntoilla omien mahdollisuuksiensa mukaan. Käytössä on urheiluhallin soutulaitteet ja kuntosali sekä koko yläkerta juoksuratoineen. Ohjelmaan sisältyy äijäjumppaa, kävelyä ja halukkaille hölkkää. Pari saunaakin on käytössä.

Tallin toiminnassa on tärkeää myös se tarjoama sosiaalisuus. Kaveriseuraa löytyy aina. Moni jääkin aamuharjoitusten jälkeen turisemaan tutuiksi tulleiden veljien kanssa hallin kahvilaan. Vaikka iso osa on ukkomiehiä, mahtuu mukaan myös yksinasuvia sekä jo leskimiehiä.

– Monet pitävät sosiaalisuutta tärkeänä. Veljet tulevat tänne tapaamaan kavereitaan. Henkinen puoli korostuu vahvasti.

Tallin ohjelmaan sisältyy äijäjumppaa, kävelyä ja halukkaille hölkkää. Jokainen voi kuntoilla omien kykyjensä mukaan.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!