Kupittaan palloiluhalli avautui tyytyväisissä tunnelmissa

Uteliaita lappaa sisälle tasaiseen tahtiin. Ensimmäiset ovat paikalla jo hyvissä ajoin ennen uuden palloiluhallin ulko-ovien avautumista. Tätä on odotettu kauan.

Mahdottomasta tuli mahdollinen. Vuosikymmenien ajan turkulaiset urheilun ystävät pähkäilivät uuden palloiluhallin rakentamista. Lopulta Turun kaupunginvaltuusto teki historiaa lupaamalla uuden peliareenan, vieläpä yksimielisesti.

Valmista tuli sovitun aikataulun mukaisesti ja paikalliset urheiluseurat ovat nyt päässeet korkkaamaan kauan kaivatun peliareenan.

Erityistä hankkeessa oli alkuperäisen 15 miljoonan euron budjetin toteutuminen – kiitos erityisen toteuttamistavan. Palloiluhallin suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Lemminkäinen. Rakennuttaja on Turun Teknologiakiinteistö Oy, jolta Turun kaupunki vuokraa tiloja 1,27 miljoonalla eurolla vuosittain. Seuroilta kerättävät vuoromaksut kattavat vain osan kuluista.

Uusi palloiluhalli on todellinen monitoimihalli, tosin suuresta suosiosta nauttivalle salibandylle on varattu eniten vuoroja. ”Mailapojille” on varattu liki puolet tarjolla olevista harjoitusvuoroista. Niinpä arkikäytössä alkuperäisen parketin päälle on asennettu kaksi kolmasosaa lattiapinta-alasta peittävä synteettinen urheilumatto.

Salibandyn lisäksi palloiluhallin pääkäyttäjälajit ovat futsal, koripallo, lentopallo, sulkapallo ja voimistelu. Aikuisikäiset käsipalloilijat jatkavat Samppalinnassa, sillä uudessa palloiluhallissa pihkan käyttö on kielletty. Hallin käyttöaste on korkea, sillä päivisin se on koululaisten ja Turun Seudun Urheiluakatemian käytössä.

Lopputulos vaikuttaa hienolta. Tutustumaan tulleet turkulaiset ovat halliinsa tyytyväisiltä. Aika näyttää, miten yleisö löytää paikalle myös ottelutapahtumiin. Nyt tutustumispäivänä yleisöä on reilusti toista tuhatta.

Parkkipaikkoja väitetään olevan riittävästi, mutta silti samalla varoitellaan niiden riittämättömyydestä. Avajaispäivänä nähdään useita luovia ratkaisuja. Kukaan ei oikein osaa kertoa, miten jatkossa toimitaan.

Iso haaste tulee olemaan myös arkipelien ja harjoittelun yhteensovittaminen. Nimittäin samalla, kun harjoitusvuorot alkoivat pyöriä, tulivat jo ensimmäiset vuoroperuutukset. Hienoon halliin halutaan tapahtumia, se on selvä. Mutta monelle ehkä tulee mieleen Caribian tilajärjestelyt jatkuvine vuoroperuutuksineen.

Oma erityishaasteensa on siirtomattojen asentaminen ja purkaminen sekä työstä aiheutuvat suuret kustannukset. Avajaispäivänä sitä ei suuremmin mietitä, vaikka jo ennen kuin halli oli edes avattu, syntyi kiistaa maksajasta. Ne joukkueet, jotka ovat tottuneet järjestämään ottelutapahtumia valmiissa kunnallisissa liikuntatiloissa, saattaa otteluntapahtuman hinta uudessa hallissa kouraista syvältä seuran lompakkoa. Nähtäväksi jää, kuka joutuu erikoisen lattiaratkaisun lopulliseksi maksajaksi.

Kun koko lattia-alue on käytössä, katsomoon mahtuu noin 2 700 katsojaa. Jos käytössä on kaksi kolmasosa, istumaan mahtuu 1200-1700 katsojaa. FBC Turun ja TPS Salibandyn juniorit saavat kunnian pelata hallin historian ensimmäisen pelin. Yleisöä on enemmän kuin pojat ovat edes unissaan nähneet.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!