TPS 100 VUOTTA. Aulis Virtanen, 78, on legenda jo eläessään. Hänellä on takana 50 vuotta selostajana ja kuuluttajana.
Tuskin on toista suomalaista, joka liitettäisiin yhtä vahvasti brittifutikseen. Virtasen vuonna 1970 alkanut ura suorien otteluiden selostajana kesti vuoteen 1988. Harvalla on ollut “oma” nimikko-ohjelma 18 vuoden ajan televisiossa.
Virtanen on omalla panoksellaan vaikuttanut paljon englantilaisen jalkapallon suureen suosioon Suomessa. Legendaarisen turkulaisselostajan rauhallinen ja asiallinen puherytmi tehosi suomalaisiin. Taustalta kuulunut norttiaskin sellofaanin rasahdus ja tulitikun raapaisu kuului osana otteluselostukseen. Ajankohtakin oli paras mahdollinen: lauantaina alkuillasta ei ollut muita urheilutapahtumia.
Tämän päivä “hoopit” ja “bubit” ihmettelisivät, millaisissa olosuhteissa Auliksen aikana otteluita selostettiin. Ne selostettiin suorina Suomesta käsin studiosta.
– Pasilasta aloitettiin ja sitten siirryttiin Tampereen Tohloppiin. Loppuaikana selostettiin jo Turusta, mutta joka kerta tavallisesta televisioruudusta. Vain kahdesti olin koko urani aikana itse pelipaikalla Englannissa, muistelee Virtanen.
Otteluihin valmistautuminen oli yleensä hankalaa, sillä tieto seuraavasta pelistä saatiin vain muutamaa päivää aikaisemmin. Toisinaan Brittein saarten oikukkaat talvisäät aiheuttivat muutoksia. Joskus ei vielä tiedetty edes ottelun alkaessa, mitkä joukkueet ovat lähetyksessä. Kerran tällaisessa tilanteessa Virtanen tunnisti toisen joukkueen pelipaidasta Crystal Palacen tunnuksen vasta 20 minuutin pelin jälkeen. Otteluohjelmasta selvisi, mikä joukkue juuri silloin oli Crystal Palacen vieraana.
– Puoliajalla huomasin, että molemmilla joukkueilla oli Crystal Palacen pelipaidat. Vieras joukkue oli siis lainapaidoissa. Olin koko ensimmäisen puoliajan nimittänyt väärää joukkuetta Crystal Palaceksi.
Teknistä henkilökuntaa ei ollut siihen aikaan juurikaan auttamassa. Monesti vielä muutama minuutti ennen ottelun alkua ei ollut ääni- eikä kuvayhteyttä pelipaikalle.
– Piuhoja vaihdettiin hermostuksissa paikasta toiseen, ja joskus ihan säkällä saatiin viime hetkellä kuvayhteys.
Virtasen apuna studiossa hääri Max Westerberg, jonka tehtävänä oli huolehtia muun muassa taustatietojen saamisesta. Itse ottelun alussa Westerberg auttoi pelaajien tunnistamisessa, sillä kokoonpanoja ei ollut saatavilla.
– Meillä oli yhteys myös Ruotsin television otteluselostajaan. Hänen selostuksestaan Max keräsi pelaajien nimiä, ja niin saimme aina vähitellen kokoonpanot selville.
Veikkaus oli erittäin kiinnostunut saamaan Virtaselta etukäteistietoa siitä, mikä matsi olisi tulossa. Siten ottelu ehdittiin laittaa mukaan vakioveikkauskohteeksi.
– Kun aloin kertoa suorassa lähetyksessä muiden otteluiden tuloksia, nousi siitä valtava häly. Minua syytettiin Veikkauksen mainostamisesta.
Muiden otteluiden tuloksien saaminen lähetyksen aikana oli käytännössä erittäin vaikeaa, mutta ongelma ratkaistiin nerokkaasti. Eräs Suomen Palloliiton Vaasan piirin toiminnanjohtaja katsoi ottelua Ruotsin televisiosta, jossa kerrottiin myös muiden otteluiden tulokset.
– Westerberg soitti Vaasaan ottelun aikana kysyäkseen matsituloksia. Koska Max ei voinut puhua ääneen suorassa lähetyksessä, niin sovimme, että kaveri kertoo tulokset, kun saa äänettömän puhelinsoiton. Sitten minä kerroin suurella rintaäänellä tulokset koko Suomen kansalle.
Virtasen urheilutoimittajan ura alkoi Turun Sanomissa jo vuonna 1944. Sotavuosien jälkeen yhteistyö lehden kanssa kesti vuoteen 1950. Lehtiin kirjoittaminen ei kuitenkaan loppunut, vaan myöhemminkin Virtanen on avustanut useita kotimaisia sanomalehtiä.
Vuonna 1960 Aulis meni konserttitalolle pääsykokeisiin. Pekka Tiilikaisen johdolla radioon haettiin uusia urheiluselostajia.
– Sain käteeni kuvan Lontoon olympiakisojen 100 metrin finaalista ja minun piti sen perusteella pitää viiden minuutin selostus. Minulla kävi tuuri, sillä olin ollut itse Lontoossa Turun Sanomien toimittajana ja olin nähnyt kyseisen finaalin.
Tämän jälkeen selostus- ja kuulutustehtäviä on tullut runsaasti. Harvassa ovat ne urheilulajit, joissa Virtanen ei ole ollut mukana.
– Ensimmäinen kuulutuskeikka oli Ruissalon moottoripyöräkilpailut 1950-luvun alussa. Kaikkiaan olen ollut mukana 18 eri lajissa. Mukaan mahtuu muun muassa yleisurheilu, nyrkkeily, uinti, hiihto, mäkihyppy ja tietysti jalkapallo ja jääkiekko.
Siviilipuolella Virtanen teki pitkän päivätyön mainostoimiston palveluksessa. Hän jäi tästä työstä eläkkeelle vuonna 1991.
Vuoden 1967 Wienin jääkiekon MM-kisat ovat jääneet selostajaveteraanille hyvin mieleen. Virtanen oli Jyrki Otilan kanssa Wienissä radioselostajina. Televisio ei ollut paikalla ja Suomessa oli lehtimieslakko. Suomen ja Tshekkoslovakian välisestä ottelusta tuli ikimuistettava, sillä Suomi voitti silloin Tshekkoslovakian ensimmäisen kerran.
Virtanen muistaa vielä hyvin, miten ottelun ollessa jännittävimmillään selostus keskeytettiin hetkeksi Merisää-ohjelman takia! Sinä aikana Suomi teki kaksi maalia.
– Viimeinen viisi minuuttia meni Otilan kanssa pelkässä huumassa, kun laskimme vain jäljellä olevaa peliaikaa. Matsin jälkeen olimme vielä niin sekaisin tunnekuohusta, että emme edes muistanut ottelun lopputulosta. Pääasia oli, että Suomi oli voittanut.
Vanhemmat turkulaiset muistavat miten Urheilupuiston katsomon toisessa päässä pelattiin aikoinaan jääkiekko-otteluita. “Montun” ollessa täynnä oli tunnelma käsin kosketeltavissa. Katsomossa oli niin ahdasta, että kaikkien oli seistävä vinottain. Rintamasuunta jäälle päin oli mahdotonta.
Taivasalla kovalla pakkasella ei katsomossa olisi pärjännyt ilman “lisävarusteita”: Turun Sanomat jalkojen alle ja pottu povitaskuun.
– Mutta milläs naukkaat troppia, kun katsojan piti seistä vinottain. Äijät laittoivat pulloon polkupyörän venttiilikumin ja virittivät toisen pään napinläpeen. Todennäköisesti moni turkulainen sammui matsin jälkeen kodin lämpimässä.
Urheilupuistosta siirryttiin aikoinaan Kupittaalle. Turku oli vuoden 1952 olympiakisojen aikana yksi tapahtumapaikka. Tätä varten valmistui Kupittaan jalkapallostadion. Jääkiekkoakin ehdittiin pelata pari kautta nykyisen jalkapallokentän paikalla ennen siirtymistä varsinaiselle jäästadionille.
– Kauheasti sitä ihmeteltiin siihen aikaan, miten mukamas Kupittaalle osataan mennä, kun Urheilupuistoon oli totuttu kävelemään.
Monelle Kupittaa ja Aulis Virtanen tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa. Auliksen kuulutukset Kupittaalla ovat osa jääkilpolan historiaa. Samaan ei yllä kuin kuuluisa “Sirkan sinappi”, jota jopa tamperelaiset ostivat kotiin vietäväksi.
– On varmasti totta, että Kupittaan tunnelma oli ainutlaatuinen. Pitää kuitenkin muistaa, että silloin oli kaksi yhtä vahvaa joukkuetta, TuTo ja Tepsi. Paikallisotteluita pelattiin vain kaksi kaudessa ja niistä kohistiin jo kolme viikkoa aikaisemmin.
Kun paikalla oli “vain” 5 000 katsojaa, oli halli jo täynnä. Usein Virtasen isällinen ääni kehotti Citymarketin päässä ollutta “karvalakkiosastoa” tiivistämään.
– Seisomakatsomossa pitää tiivistää. Ulkona on vielä tuhansia katsojia, joutui Virtanen kehottamaan useampaan kertaa kauden aikana.
Ikimuistoisia, mutta karvaitakin kokemuksia koettiin 1980-luvulla. Tepsin ja Ilveksen tiukkojen loppuotteluiden jälkeen turkulaiset purkivat pettymystään heittämällä istuintyynyjä kentälle.
– Vielä kerran pyydän. Älkää heittäkö niitä tavaroita kentälle, komensi Aulis Virtanen tiukkaan sävyyn.
Turku-hallin myötä olosuhteet parantuivat, mutta Kupittaan lumoa ei sinne saada syntymään. Tai sitten aika kultaa muistot. Pelaajat ja tuomarit ovat joka tapauksessa muuttuneet “virkamiesmäisemmiksi”. Seisomakatsomotkin ovat kadonneet.
– Vielä kymmenkunta vuotta sitten tuomaritkin kävivät kuumina jäähyjä antaessaan. Aikamoinen soperrus kävi toimitsijapöydän luona, kun yritin suomentaa tuomareiden sekopäisiä lauseita. Tänä päivänä ne antavat ainoastaan käsimerkkejä.
Yleisradion selostajilta vaaditaan ehdotonta tasavertaisuutta. Vain Suomen puolesta saa elämöidä. Tämä sopi myös Virtaselle, sillä hänellä ei ole erityistä suosikkiseuraa, ei Englannin liigassa, eikä kotimaisissa sarjoissa. Vasta paikallisradioiden kaupallisuus toi mukanaan uuden tavan selostaa. Kotijoukkueen puolella voi olla surutta.
– Usein luullaan, että minulla on otsaan lyöty tepsiläisyyden leima. Arvostan seuran toimintaa, mutta minulla ei ole mitään tekemistä Tepsin kanssa. Toki matseissa kuulutuksissa hehkutetaan hieman kotijoukkueen puolesta.
Vaikka selostukset ovat jääneet, jatkuvat Auliksen kuulutukset Turku-hallissa.
– Kuuluttaminen on vain niin kivaa ja itse asiassa todella tärkeää minulle. En ole edes harkinnut lopettamista.
Kun Aulis on muutamaan kertaan ollut poissa tutulta paikalta, ovat useimmat olleet ihmeissään tutun äänen puuttuessa. Missä on Aulis, monet kyselevät. Hieman on legenda joutunut jo antamaan iän myötä periksi, sillä osan matseista hoitaa “varamies” Tom Rajalin.
Liigan puolesta kuuluttajille annetaan tarkat ohjeet siitä miten ja mitä pitää sanoa. Kuuluttajien Grand Old Man vähät piittaa annetuista ohjeista.
– Minulla on omat hyväksi todetut tavat kuuluttaa ja niihin turkulaiset ovat tottuneet. Niitä en vaihda.
(Tarinani Auliksesta on kirjoitettu vuonna 2004, kun hän oli vielä voimissaan. Kuuluttajalegenda kuoli 79-vuotiaana vaikeaan sairauteen heinäkuussa 2006)
