Valikko Sulje

Lentopallolupaus Aleksei Zhbankov saa kehittyä huippupelaajaksi hyvässä ympäristössä

Raision Loimun Aleksei Zhbankovilla on matkaa isänsä Ruslanin meriitteihin, mutta ennusmerkit ovat hyvät. Toisen polven Zhbankovilla on otollinen ympäristö kehittyä huippupelaajaksi.

Poika Aleksei Zhbankov muistuttaa päivä päivältä enemmän isä Ruslan Zhbankovia. Vaikka nuorukaisella on vielä pitkä matka isänsä lentopallomeriitteihin, ennusmerkit viittaavat, että omena ei ole todellakaan pudonnut kauas. 17-vuotias Aleksei on ottanut parina viime vuonna isoja askeleita lentopalloilijana.

Oikein hätkähtää, kun yli kaksimetrinen nuorimies istahtaa vastapäätä. Zhbankovin ”poikaan” on tullut nopeaan tahtiin äijämäistä olemusta. Pitkänhuiskean kaverin hartiat ovat saaneet leveyttä ja leukaperää koristaa jo parransänkikin. Aleksei on kuitenkin täysi-ikäinen vasta ensi kesänä.

– Olen aina ollut pidempi kuin muut samanikäiset, mutta kohdalleni ei ole osunut yksittäistä kasvupyrähdystä. Turun Seudun Urheiluakatemiassa olen saanut asiantuntevaa fyysistä valmennusta. Olen mennyt todella paljon eteenpäin, sillä koen olevani nyt vahvempi niin fyysisesti kuin henkisesti.

Hyvä niin, sillä Raision Loimussa keskitorjujana pelaavalle Zhbankoville Mestaruusliiga tarjoaa kovemman haasteen kuin koskaan aikaisemmin. Kaksi edellistä kautta Aleksei pelasi Ykkössarjaa TUTO Volleyssa.

– Mestaruusliigassa peli on paljon nopeampaa. Sarjassa on parempia ja vahvempia pelaajia. Eron huomaa etenkin, kun pelaa sarjan parhaimpia joukkueita vastaan. Omasta mielestäni olen kuitenkin sopeutunut ihan hyvin liigavauhtiin.

Isä Zhbankov tuli Suomeen Venäjältä vuonna 1999. Loimun venäläistaustainen valmentaja Vjatsheslav Platonov suositteli Zhbankovia. Loimussa Ruslan voitti pelaajana Suomen mestaruuden. Myöhemmin toimiessaan Pielaveden Sammon valmentajana tuloksena oli jälleen Suomen mestaruus. Ruslan on ollut pelaajana ja valmentajana sekä Suomen että Venäjän sarjojen lisäksi ammattilaisena Ranskan Tourcoingissa ja turkkilaisessa Petrol Ofisissa.

Aleksei on syntynyt Savonlinnassa. Samanaikaisesti isä pelasi tovin East Volleyssa. Perhe asettui kuitenkin Raisioon Aleksein ollessa vielä ihan pieni.

– Isäni otteluista minulla ei ole muistikuvia, mutta olen jälkeen päin nähnyt pari isän peliä videotallenteelta.

Aleksein lajivalinta lienee ollut melko selvä.

– Niin kuin kaikki urheilusta kiinnostuneet pojat olen pelannut jalkapalloa ja välillä koripalloakin. Kun olin ekaluokkalainen, isä totesi, että nyt lähdetään lentopalloharjoituksiin. Sitä lähtien on tullut käytyä.

Aleksei on Loimun kasvatti ja pelaa nyt samalla pelinumerolla kuin oma isänsä aikoinaan.

– Loimun ohella pelasin juniorina myös Maskun Katajassa. Sitten tuli mahdollisuus siirtyä isäni valmentamaan TUTO Volleyhin. Aluksi siirto miesten peleihin mietitytti, jopa vähän pelotti. Huomasin kuitenkin pian, että se oli oikea valinta. Sain kahden Tuto-vuoden aikana paljon kokemusta harjoittelemalla ja pelaamalla todella hyvien pelaajien kanssa ja vieläpä oman isäni valmennuksessa.

Siirto Loimuun ja nousu joukkueen aloituskuusikkoon voisi tarkoittaa valmentajaisän roolin pienentymistä. Käytännössä Ruslanin merkitys on yhä suuri, osin Kerttulin urheilulukion aamuharjoitusten kautta. Ruslan toimii siellä valmentajana. Poika myös arvostaa isän antamia neuvoja. Venäjä on säilynyt yhteisenä kielenä kotiympyröissä.

– Jokaisen pelin jälkeen katsomme yhdessä ottelun. Isä kertoo, missä on parannettavaa ja otan kyllä palautteen vastaan. Se toimii niin kuin isäpoika-systeemi toimii, eli välillä on erimielisyyksiä. Isäni on hyvä valmentaja, vaikka hän vaatiikin minulta enemmän kuin muilta.

Poikkeuksellinen vuosi näkyy myös Mestaruusliigan sarjataulukossa. Loimu on viimeisenä. Loppukausi mennään Raisiossa vain kotimaisin voimin.

– Kyllähän se henkisesti syö, kun ei tule voittoja. Ei se hauskaa ole, mutta siitäkin voi ottaa oppia. Koronasta huolimatta harjoitukset ovat jatkuneet samanlaisina kuin ennenkin, mutta peliaikaa olen saanut enemmän. Joukkueen tiivistyessä yhteishenki on parantunut entisestään. Olemme yhtenäisempi joukkue.

Monet Aleksein ikäiset lentopallolahjakkuudet opiskelevat, harjoittelevat ja pelaavat Kuortaneella. Zhbankov valitsi toisin.

– Minulla on täällä kaikki, mitä tarvitsen. Kotoa matkaa hallille on viisi minuuttia. Pääsen akatemian aamuharjoituksiin ja voin pelata Loimussa Mestaruusliigaa.

Omaikäisten maajoukkuetoimintakin on tullut jo tutuksi.

– Olen ollut mukana ensimmäisestä leiristä alkaen. Vuonna 2016 oli ensimmäisen kerta, kun valittiin iso ryhmä. Siitä vähitellen tippui porukkaa ja parhaat jäivät. Olin Suomen joukkueen kapteeni Bulgariassa pelatuissa EM-kisoissa.

Kovaa syöttävän ja lujaa iskevän Aleksein tulevaisuuden suunnitelmat ovat selvät.

– Olen nyt lukion toisella ja tavoitteeni on, että suoritan koulun ja armeijan pois ennen kuin lähden mahdollisesti muualle.

Se ”muualle” tarkoittaa ennemmin tai myöhemmin siirtymistä kansainvälisille kentille ja Mestaruusliigaa kovempiin sarjoihin. Aleksein tavoitteissa toistuvat sanat EM-kisat, MM-kisat, olympialaiset, Euroopan parhaimmat liigat…

– Tavoite lentopallossa on olla paras mahdollinen pelaaja, mikä itse voin olla.

Entä miltä kuulostaa ulkomaan keikka yhdessä isän kanssa? Poika pelaa ja isä valmentaa.

– Se olisi todella hienoa. Esimerkiksi Italiassa tai Venäjällä.

Loimu pelaa loppukauden kotimaisin voimin. Seuran omat kasvatit ovat saaneet paljon peliaikaa.
Zhbankovin rooli joukkueessa on keskitorjuja.
Tarvittaessa pallo lähtee lujaa.

ETUSIVU