Leväluhdan uhrilähteellä on karmaiseva historia

ETELÄ-POHJANMAA / ISOKYRÖ – Paikkahan on mitä kaunein. Ympärillä on Pohjanmaan viljavat vainiot. Peltojen keskellä on aidattuna koivuja ja kuusia kasvava alue. Ruohomättäiden keskeltä pilkottaa pieniä suolammikoita. Mikään ei viittaa siihen, että tällä paikalla on karmea historia.

Leväluhdan rautakautinen uhrilähde Orismalan kylässä Isossakyrössä on eräs Suomen tärkeimmistä arkeologisista kohteista. Leväluhta tunnetaan arvoituksellisista muinaisjäännöksistään, suohon upotetuista lukuisista vainajistaan.

Leväluhdan vainajat on haudattu upottamalla veteen, vaikka sen tiedetään olleen harvinaista rautakaudella. Polttohautaus oli yleisempää. Ruumiiden pehmeät kudokset ovat ajan myötä hajonneet, mutta luut ovat jääneet jäljelle. Ne ovat painuneet pohjalle, peittyneet hapettomaan saveen ja säilyneet satoja vuosia. Suomen kansallismuseossa on esillä Leväluhdan vainajien kalloja.

Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty vajaan sadan vainajan jäännökset. Leväluhtaan haudattiin pääasiassa naisia, mutta myös lapsia. Ruumiiden mukana on haudattu arvoesineitä, joten kyse ei ole ilmeisesti orjista.

Leväluhdan arvoitus on ratkaisematta, mutta teorioita on useita. Paikkaa on arveltu uhripaikaksi, jolloin vainajat olisivat ihmisuhreja. Koska luurangoissa ei ole väkivallan merkkejä, lähdettä on arveltu kalmistoksi eli muinaiseksi hautapaikaksi, tai jopa kulkutautiin kuolleiden joukkohaudaksi.

Leväluhdasta on löydetty myös eläinten luita eri aikakausilta. Tämä viittaisi Leväluhdan pidempiaikaiseen käyttöön. Ajoitusten mukaan paikka olisi ollut käytössä 300-luvulta 800-luvulle.

Se ainakin tiedetään, että lähde on ollut suon keskellä ollut lampi. Maankohoamisen ja suon kuivattamisen myötä se on jäänyt yksittäisenä saarekkeena keskelle peltoa. Nykyään lampikin on kadonnut. Vain lähde on jäljellä.

Auto jätetään parkkiin ja lähdetään opaskyltin johdattamana metsäpolulle. Se haaraantuu, joten kannattaa valita vasemmanpuoleinen polku. Kävelymatka perille on lyhyt, muutama sata metriä.

LEVÄLUHDAN UHRILÄHDE

Osoite: Leväluhdantie 70, Orismala (Isokyrö).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Asemiesmuseossa on esineitä ja tarinoita kaikista Suomessa käydyistä sodista

LUE MYÖS: Isonkyrön Maatalouskonemuseon Sirpistä Puimuriin -tapahtuma on kesän kohokohta

LUE MYÖS: Napuen taistelun muistomerkki – Matti Visanti tunnettiin mahtipontisista monumenteistaan

LUE MYÖS: Perttilän riippusilta on Suomen vanhin

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.