Kun kiipeää ylöspäin mäkimontun pohjalta parisataa Varsinais-Suomen jyrkintä porrasta, on vasta Parmaharjun varsinaisen hyppyrin juurella. Tämän jälkeen olisi vielä tiukka nousu hyppyrin lähtöpuomille. Ilmakin on sateisenharmaa keskellä varsinaisuomalaista sydäntalvea.
Väistämättä syntyy ajatus, korvaako liito ilmojen halki kaiken tämän vaivan. Monen hyppysankarin mielestä kyllä. Tosin nyt rohkeita mäkikotkia uhkaa sukupuuttoon kuoleminen. Kato hyppääjistä ei koske pelkästään Varsinais-Suomea, vaan koko maatamme.
Kansainvälisen hiihtoliiton kilpalisenssin on tälle kaudelle lunastanut Suomessa enää alle 40 miestä ja muutama nainen. Myös junioripuolella on koettu viime vuosina melkoista katoa. Ennen pidettiin Liedossakin seuran sisällä omat karsinnat, kuka pääsee edustamaan kilpailuihin.
– Harrastajamäärät ovat isommillakin paikkakunnilla laskeneet niin paljon, että emme enää koskaan pääse niihin määriin, mitä oli aikaisemmin. Laji ei kuitenkaan kokonaan Suomesta kuole, kertoo Liedon Parman mäkihyppyvalmentaja, entinen hyppääjä Marko Hakanen, joka tuli mukaan seuran toimintaan osallistumalla mäkikouluun 1980-luvulla.
Nyt valmentaja Hakasella ei ole ainuttakaan valmennettavaa.
– Vuosikausiin ei ole tullut edes kyselyjä.
Aikuisten hyppyrimäiksi laskettuja paikkoja on Suomessa enää yksitoista. Yksi niistä sijaitsee Liedossa. Parmaharjun Liedon Parman hallinnoima hyppyrimäki on ollut viitisenkymmentä vuotta maamerkki Kymppitiellä kulkeville. Ensin valmistui pienempi K50-mäki vuonna 1968. Normaalimäki, K82, valmistui seuraavana talvena.
”K” tarkoittaa mäen kriittistä pistettä. Sen yli lentäminen on hyppääjälle vaaraksi, sillä kriittisen pisteen jälkeen alastulorinne alkaa loiventua. Normaalimäki määritellään niin, että sen kriittinen piste on vähintään 75 metriä.
– Ensimmäiseksi kaadettiin rinteestä puut. Sitten lapiolla ja rautakangella väännettiin mäkeä kuntoon. Mäki rakennettiin ensin, koko ulkoilualueen kehittäminen alkoi hyppyrimäen tulosta, muistelee Tuomo Mäkeläinen, pitkänlinjan lietolainen mäkikonkari.
Pian Parmaharjun normaalimäen valmistumisen jälkeen Liedossa järjestettiin ensimmäiset SM-kilpailut. Tauno Käyhkö oli vuoden 1971 mestari. Toisen kerran Liedon savisille pelloille tehdyt parkkipaikat täyttyivät, kun Matti Nykänen hyppäsi normaalimäen Suomen mestariksi talvella 1983 – tehden samalla uuden mäkiennätyksen, 80 metriä.
– Nykäsen aikana oli käytössä vielä mäen vanha profiili. Ilmalento oli siihen aikaan erilainen. Ennen hyppääjä pudottautui korkeammalta. Nyt liidetään enemmän pintoja pitkin.
Nykäsen hyppy oli jäädä ikuisiksi ajoiksi Parmaharjun ennätystilastoihin. Viimeksi mäestä on hypätty talvella 2013, jolloin Nykäsen ennätys rikottiin.
– Nykyinen mäkiennätys on 85 metriä. Veli-Matti Lindström hyppäsi ensin ja sitten Frans Tähkävuori.
Rujosta ulkonäöstä huolimatta hyppyri on yhä hyppykunnossa, mikäli vain kelit sallisivat. Liedon Parman talkooporukka, Huru-ukot, ovat pitäneet huolta puolivuosisataa vuotta vanhasta hyppyristä. Puusta ja betonista tehtyä mäkivanhusta on korjailtu tarpeen vaatiessa.
– Liedon Parman Huru-ukkoja on parisenkymmentä. Keski-ikä on noin 75 vuotta. Joka toinen tiistai on talkoot. Huolehditaan tästä Parmaharjun ympäristöstä.
Liedon ohella Varsinais-Suomesta löytyy hyppyrimäkiä myös Loimaalta, Marttilasta ja Paimiosta. Näistä viimeksi mainittu on ainoa aktiivisessa käytössä. Paimion Varasvuoren mäet on muovitettu, joten ne ovat usein kesällä ahkerammin käytössä kuin vähälumisena talvena.
Mäkihypyllä on Suomessa yli 100-vuotiset perinteet. Useimmat kotimaiset hyppyrimäet pidetään yhä kunnossa talkoovoimin, mutta väki ikääntyy ja nuorempia on vaikea saada mukaan. Mäen saaminen hyppykuntoon vaatii aina ison työn. Etelä-Suomessa ahkera uurastuskin saattaa mennä hukkaan, kun sää vaihtuu nopeastikin pakkasesta vesisateeseen.
Kun harrastajamäärät ovat pieniä, on haastavaa ylläpitää hyppyreitä pelkästään verovaroin. Moni vanha huonokuntoinen hyppyrimäki onkin purettu.
– Ennen oli melkein joka kylässä joku pikku mäki. Marttilan ja Loimaan hyppyritkin on jo menetetty. Vanhoja mäkiä on jouduttu purkamaan turvallisuusriskien johdosta.
Nuoret tarvitsevat kotimaisia esikuvia, mutta mäkihypyn nykysukupolvella ei niitä ole. Arvokisamenestystä ei ole tullut vuosikausiin. Suomalaisten mäkikotkien lennot ovat lyhentyneet. Nykyään suomalaisen hyppääjän selviytymistä toiselle kierrokselle pidetään saavutuksena.
Maailma muuttuu ja mäkihyppy muiden perinteisten yksilölajien tavoin ei koukuta nuoria samalla tavoin trendikkäimmät joukkuelajit.
– Mäkihypyssä ei ole enää esikuvia. Aamulla ensimmäiseksi uutisissa kerrotaan, kuka on syöttänyt tai tehnyt maalin NHL:ssä. Se, mikä on eniten esillä, kiinnostaa nykynuoria.
Liedossa ei kuitenkaan vielä ole annettu periksi. Siitä todisteena on maaliskuussa (3.3.) Parmaharjulla järjestettävät alle 18-vuotiaiden ja naisten normaalimäen SM-kisat.
– Pakkasia tarvitsemme, mutta uskomme, että kisat voidaan järjestää. Lisää lunta saamme, kun keräämme sitä tästä ympäristöstä. Viikkoa aikaisemmin tehdään kisojen järjestämisestä lopullinen päätös.
