Lissabon – Portugalin pääkaupunki elää löytöretkeilijöiden perinnöstä

Henrik Purjehtija.

Manner-Euroopan läntisin pääkaupunki Lissabon sijaitsee kauniilla paikalla.  Seitsemälle kukkulalle rakennettu kaupunki lepää Tejo-joen suulla 20 km päässä Atlantin valtamerestä. Vanhan tarun mukaan itse Odysseus löysi aikoinaan kaupungin.

Paikkakunnan ylpeys Kristuspatsas katsoo korkealta mäen päältä suojelevasti kohti joen vastarannan kaupunkia. Kaupungin symboli valmistui vuonna 1959 ja se on 188 metriä korkea jalustoineen. Etelästä Algarven suunnasta kaupunkiin tultaessa ohitetaan Kristuspatsas ja ylitetään Euroopan pisin riippusilta, joka ennen Neilikkavallankumousta oli nimeltään Salazarin silta.

Lissabon on ollut Portugalin pääkaupunkina jo vuodesta 1260. Iberian niemimaan läntinen korkkivaltio on myös eräs Euroopan vanhimpia itsenäisiä valtioita. Se itsenäistyi vuonna 1239. Maan on käynyt läpi vaiherikkaan menneisyyden. Roomalaiset kutsuivat 600 vuoden ajan Portugalin aluetta Lusitaniaksi, kunnes vuonna 711 Gibraltarin salmen yli purjehtineet maurit ottivat lähes koko niemimaan hallintaansa. Afrikasta saapunut arabikulttuuri on leimannut Portugalin kulttuuria eniten.

Lissabon rakennettiin pippurirahoilla

1400-luvulla alkoi Portugalin suurvallan aika löytöretkeilijöiden tuoman maineen ja rikkauksien ansiosta. Henrik Purjehtijan viitoittamaa tietä kulkivat monet kuuluisat merenkävijät. Bartolomeo Diazin, Vasco da Gaman ja Fernao Magalhaesin merimatkat tekivät Portugalista maailman rikkaimman valtion.

Lissabon kukoisti tuohon aikaan vauraana kauppasatamana. Loiston päivät huipentuivat kuningas Manoel I:n aikakaudella, jolloin Lissaboniin rakennettiin suurenmoisia rakennuksia, kirkkoja ja palatseja. Kaupungin toreilla myytiin idän ihmeitä: silkkiä, kultaa ja teetä. Vähitellen alkoi kuitenkin alamäki, joka johti Lissabonin aseman heikentymiseen.

Markiisi Pombal sai paljon aikaan

Juuri kun kuningas João V:n hallituskaudella alkoi uusi taloudellinen nousu, koki Lissabon katastrofin. Vuonna 1755 maanjäristys tuhosi Lissabonin lähes täydellisesti. Muutamassa minuutissa se raunioitti koko kaupungin. Monet lukemattomat arvokkaat rakennukset olivat maan tasalla. Vain kolme merkittävää monumenttia säästyi: akvedukti, Hieronymoksen luostarikirkko ja Belémin torni. Myös nykypäivään asti säilynyt Alfaman kaupunginosa säästyi pahemmilta tuhoilta.

Onnettomuuden jälkeen alkoi kaupungin uudelleen rakentaminen. Toimeliaan pääministerin markiisi Pombalin ansiosta Lissabon sai uuden asemakaavan. Leveät suorat bulevardit istutuksineen, laajat puistot ja näyttävät aukiot ilmestyivät kaupunkikuvaan. Pombalin suunnitelmien mukaan Lissabonista tuli avara ja nykyaikainen kaupunki.

Rossio-aukiolla tapahtuu aina

Tämän päivän Lissabon elää jälleen voimakasta muutoksen aikaa. Vuonna 1974 Neilikkavallankumouksen jälkeen maahan tuli sosialistinen hallinto. 1980-luvulla Portugalissa siirryttiin takaisin markkinatalouteen. Portugalista on tullut yksi Euroopan unionin köyhimmistä valtioista.

Lissabonin ulkonäköä on kuitenkin viime vuosina ehostettu, osaksi Euroopan unionin myöntämien eurojen avulla. Yleisilme on siistiytynyt. Rossio-aukion katukahviloissa ihmiset nauttivat pääkaupungin kiihkeästä sykkeestä lisääntyneen autokannan tuomista pakokaasuista huolimatta. Toivottoman tuntuiset liikenneruuhkat ovat Lissabonissakin jo arkipäivää.

Vuonna 1998 Lissabonissa oli kansainvälinen Expo 98 -näyttely, jonka aiheena oli maailman valtameret ja tulevaisuuden perintö. Euroopan unioni maksoi Maailmannäyttelyn kustannuksista puolet. Kävijöitä näyttelyssä oli yli kahdeksan miljoonaa. Suomen osasto, jonne oli rakennettu jäävuoria ja jäänsärkijöitä, oli erittäin suosittu.

Samanaikaisesti Maailmannäyttelyn kanssa rakennettiin Tejo-joen yli Euroopan pisin silta. Vasco da Gama -sillalla on pituutta 18 km. Myös sen kustannuksista Euroopan unioni maksoi puolet.

Aloita tutustuminen Bélemin kaupunginosasta

Belém on Lissabonin museokaupunginosa, jossa löytöretkeilijöiden perintö on parhaiten aistittavissa. Alueella on ”pippurirahoilla” rakennettuja löytöretkiaikakauden muistomerkkejä. Yksi Lissabonin symboleista on Belémin torni. Se säästyi maanjäristyksessä ja sijaitsee juuri sillä paikalla, mistä aikoinaan lähdettiin purjehtimaan tuntemattomille vesille. Torni sijaitsee nykyisin Tejo-joen rannassa lähes kuivalla maalla. Aikanaan 1500 -luvulla se rakennettiin keskelle jokea.

Lissabonissa vietettiin vuonna 1960 Henrik Purjehtijan merkkipäivää. Hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi 500 vuotta. Juhlan kunniaksi pystytettiin muistopatsas Tejo-joen rantaan. Siinä Henrik Purjehtijan yhdeksän metrinen hahmo katsoo karavelilaivan keulassa kohti horisonttia seuranaan tunnettuja merenkävijöitä ja suurmiehiä.

Ainoa nainen, joka on kelpuutettu mukaan, on kuningatar Filipa, Henrikin äiti. Muistomerkin näköalatasanteelta avautuu hienot näkymä Lissabonin kaupunkiin. Muistomerkin edessä olevan aukion pintaan on koottu mosaiikeista maapallokartta, johon on merkitty tärkeimmät löytöretkien satamapaikat.

Alfamassa on aika pysähtynyt

Lissabonin keskustan Baixan itäpuolella sijaitsee Alfaman kaupunginosa, joka säästyi melko hyvin maanjäristyksen tuhoilta. Tänä päivänä Alfama on upea esimerkki keskiaikaisesta Lissabonista. Aika on pysähtynyt Alfaman kapeilla ja sokkeloisilla kujilla.

Nimi Alfama tulee maurien kielestä tarkoittaen kylpylää tai lähdettä. Maurien aikana alueella asui ylimystöä, mutta maanjäristyksen jälkeen alueelle muutti kalastajia ja työläisiä. Nykyisin Alfama on Unescon suojeluksessa ja on kokemassa uutta nousua. Taloja kunnostetaan ja asuntoja varustetaan nykyaikaisilla saniteettitiloilla. Ulkoasuun ei kuitenkaan saa koskea, joten Alfaman autenttisuus on säilynyt.

Pyykit kuivuvat yhä katujen yläpuolella, kadulla grillataan sardiineja ja juodaan punaviiniä. Illan pimetessä pikkuravintolista saattaa kuulua fado-musiikin surumielistä hoilotusta.  Koska asunnot ovat pieniä, joku on kantanut sohvansa ulos kadulle seurustellakseen naapurinsa kanssa.

Alfaman jyrkillä rinteillä sijaitsee Lissabonin vanhin kirkko, Sé -katedraali. Useimmat Portugalin kirkot on koristeltu azulejo-kaakeleilla. Niitä voit ihailla myös Alfaman monissa pyhätöissä.

Neilikkavallankumous

Portugalissa oli eletty aina vuodesta 1928 Antonio de Oliveira Salzarin diktatuurin aikaa. Tämä yliopiston professori nousi pääministerin virkaan vuonna 1932. Hänen johdollaan Portugaliin tuli hyvin keskusjohtoinen hallinto. Uusi perustuslaki keskitti vallan harvojen käsiin. Ainoa sallittu puolue oli Salazarin oma Kansallinen unioni.

Portugali pysyi puolueettomana toisessa maailmansodassa, mutta siirtomaissa puhjenneet itsenäisyystaistelut rasittivat maan taloutta. Salazar erosi pääministerin virastaan vuonna 1968 sairastuttuaan vakavasti. Kansan tyytymättömyys jatkuviin siirtomaasotiin puhkesi vuonna 1974 verettömänä vallankumouksena, joka tunnetaan nimellä Neilikkavallankumous. Nimitys johtuu neilikoista, joita kansalaiset kiinnittivät sotilaiden takin rintaan ja aseen piippuihin.

Azulejot

Sana tulee arabian kielestä ja tarkoittaa kiillotettua kiveä. Nykyisin sillä tarkoitetaan Portugalin kävijöille tuttuja sinivalkoisia kaakeleita, joilla koristellaan talojen seiniä ja kirkkojen sisätiloja. Vaikka kaakeleiden perinne tulee jo maurilaisajoilta, saavuttivat ne suuren menestyksen vasta 1700-luvulla. Kaakelitaide nauttii Portugalissa suurta suosiota. Esimerkiksi Lissabonissa koristelu sinivalkein ja meriaiheisin kaakelilaatoin on hyvin yleistä.

Fado

Sana tulee latinan sanasta kohtalo eli fatum. Erään teorian mukaan fadon alkuperä olisi Afrikassa, josta se olisi kulkeutunut merimiesten mukana Etelä-Amerikan kautta Portugaliin. Sävel on surumielistä, kaihoa ja merimiesten koti-ikävää täynnä. Alun perin rähjäisissä kuppiloissa esitetty rahvaan musiikki kulkeutui ylhäisimpiin piireihin. Salazarin diktatuurin aikana tämä sivistymätön hoilotus oli kiellettyä. Nykyisin mustiin pukeutuvat naispuoliset fadistat esittävät fadoa kitaristin säestyksellä.

Vuonna 1999 fadon suuren kuningattaren Amalia Rodriguesin hautajaisiin osallistui 100 000 fadon ystävää.

FAKTAT

Pinta-ala: 92 389 km2

Asukasluku: 9,87 milj.

Pääkaupunki: Lissabon 1,8 milj.

Muut suuret kaupungit: Porto 1,2milj., Coimbra 1,5 milj.

Itsenäistyi: Vuonna 1239.

Valtiomuoto: Tasavalta.

Raha: Euro.

Nettilinkit

www.visitlisboa.com

www.portugal.com

Belémin torni.

Alfama.

Baixa.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU