Miesh
än on yhtä hymyä. Jari Kinnunen on ilmiselvästi tyytyväinen. Pitkänlinjan salibandyvaikuttajan unelma on toteutunut. Maailman ensimmäinen salibandymuseo on avannut ovensa.
Aluksi pelkkä uutinen sai tuntemaan itseni vanhaksi. ”Maailman ensimmäinen salibandymuseo avaa ovensa”…Vastahan se oli tovi sitten, kun kävin uuden lajin, salibandyn, esittelytilaisuudessa.
Elettiin 1980-lukua. Tutustuin Ruotsista Suomeen rantautuneeseen uuteen lajiin. Ymmärsin oitis, että nyt on kyseessä laji, joka soveltuu mainiosti kaikille – ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lajia markkinointiinkin alkuaikoina lauseella ”Peli meille kaikille”.
Salibandysta tuli vauhdilla Suomen toiseksi suosituin palloilulaji – huolimatta siitä, että moni uskoi, ja jopa toivoi, uuden muotilajin katoavan yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Useat perinteisten urheilulajien ihmiset nyrpistivät nenäänsä uudelle lajille, sillä oman lajin harrastajia siirtyi isolla joukolla salibandyyn. Uusi laji koettiin jopa syylliseksi, kun liikuntasalien parkettilattiatkin alkoivat vaihtua mattopintoihin.
Vaikka salibandyn historia on lyhyt, on vuosien aikana tapahtunut valtava kehitys. Tuotekehitys on ollut niin nopea, että monille on varastoitunut kellareihin paljon lajihistoriaa. Vahva oletus on, että materiaalia on tuoreelle Suomen Salibandymuseolle tarjolla enemmänkin kuin mitä esille voi kerralla asettaa.
Harvoin museota perustettaessa ovat ”lajipioneerit” yhä elossa. Salibandyssä osa varhaisimmista lajivaikuttajista ovat yltäneet jo seniori-iän kynnykselle, mutta suurin osa on vasta virkeässä keski-iässä.
Salibandymuseon perustamisen taustalla olevat nimet, Jari Kinnunen, Kurt Westerlund, Tapio Hämeen-Anttila ja Pekka Mukkala, eivät suuremmin esittelyjä kaipaa. Muistutetaan vielä kuitenkin, että viimeksi mainittu, Salibandyliiton ensimmäinen puheenjohtaja Mukkala on keksinyt lajin suomenkielisen nimen, salibandy.
Kun lajihistorian pituus on Suomessa vasta muutama vuosikymmen, voi joku ihmetellä ajatusta perustaa lajille oma museo. Niinpä on viisainta kysyä asiaa museon puuhamieheltä Kinnuselta, joka tarttui ensimmäisen kerran sählymailaan jo 1980-luvun alkuvuosina. Kinnunen on yksi Joensuun Josban perustajista.
Mistä syntyi ajatus Suomen Salibandymuseon perustamiselle?
– Tämä on ollut minulle pitkäaikainen haave. Perustimme ensin yhdistyksen, Suomen Salibandymuseo ry:n. Ajatuksena oli kerätä lajihistoriaa talteen vielä, kun se on helposti mahdollista. Lajiin kuuluvaa vanhaa materiaalia on yhä tallella ja vielä lajipioneerien muistikin pelaa. Jo muutaman vuoden kuluttua esineistöä olisi kadonnut ja muistikuvat hämärtyneet.
Suomen Salibandymuseo sijaitsee Tampereen kupeessa Lempäälän Ideaparkin sisätiloissa. Museon vieressä on Ideapark Sportin tilat salibandykenttineen.
Miten nykyinen sijaintipaikka valikoitui?
– Lempäälän Ideapark on Salibandyn MM-kisojen tärkeä yhteistyökumppani. Ideaparkin toimitusjohtaja Visa Vainiolan kanssa käydyissä neuvotteluissa syntyi ajatus museon perustamisesta liikekeskuksen tiloihin. Museo haluttiin tuoda sinne, missä ovat ihmisetkin. Ideaparkissa käy puolitoista miljoonaa asiakasta vuodessa. Salibandymuseoon on vapaa pääsy.
Kun museon toiminnassa halutaan kulut pitää mahdollisimman pieninä, on yhteistyökumppaneiden merkitys suuri.
Oliko yhteistyökumppaneiden löytäminen vaikeaa?
– Ilman Ideaparkia meillä ei olisi ollut mahdollista saada isosta kauppakeskuksesta 60 neliön tiloja. Ideaparkin elämystarjonta laajenee salibandymuseon myötä. Kalusteet ja museon lattialle asennettu mattokin on saatu sponsoritukena. Olen käyttänyt hyväksi omia yhteistyöverkostojani.
Koska videovalvottuun museoon on vapaa pääsy, kaikki esillä olevat esineet ovat vitriineissä. Nähtävillä on iso määrä entisaikojen mailoja, lehtileikkeitä, kirjoja ja suuri määrä arvokisapalkintoja – kiitos maajoukkueen hyvän kansainvälisen menestyksen. Pelipaitojakin on kertynyt jo useita, tosin ne odottavat vielä esillepanoa.
Mikä on ollut haasteellisinta museon toteuttamisessa?
– Tavaroiden kerääminen on ollut helppoa. Moni on ollut valmis lahjoittamaan tai lainaamaan muistoesineitään meille. Museo on niille parempi paikka kuin kotona kellarissa. Suurin työ on ollut esineiden luetteloiminen ja valokuvaaminen.
Museon avajaispäivänä ohikulkijoita poikkesi sisälle tasaiseen tahtiin. Paljon on jo laji-ihmisille nähtävää, mutta toimintaa on tarkoitus jatkossa kehittää entisestään.
– Laskuri laskee jokaisen sisääntulijan. Näin saamme näyttöä ja uskottavuutta toiminnalle, mikä helpottaa uusien yhteistyökumppaneiden saamista. Museossa on vielä paljon tilaa käyttämättä. Pelipaidoille löytyy tilat katonrajasta. Museon yhteen kulmaan tulee retronurkkaus. Erään vanhan purettavan koulun puolapuutkin ovat jo tallessa. Retronurkan täydentävät vanhat letkuvartiset mailat, joiden lavat on suojattu villasukilla.
Kinnusella olisi vielä yksi hieno toive museon tarjontaan.
– Vanhanajan katsomo, mistä voisi seurata valokankaalta entisiä otteluita. Museolle tulee myös omat internet-sivut. Sinne voi sijoittaa videomateriaalia. Suunnitteilla on myös podcast-lähetyksiä.
Jos Lempäälän Ideaparkin salibandymuseo osoittautuu toimivaksi, niin Kinnusen ajatukset ulottuvat laajemmalle.
– Suomessa on muitakin Ideaparkeja. Salibandyn historiallista materiaalia on Suomi täynnä, joten voisihan vastaavanlaisia museoita olla muuallakin.
