Kaksi peliä ja kaksi voittoa!
Näin vastaa salibandyn tuplamaailmanmestari Miko Kailiala toimittajan uteluun, miten pelit ovat sujuneet. Vastustajat, Torre Calcio ja Littoisten Työväen Urheilijoiden kakkosjoukkue, hävisivät niukasti kauden avausottelunsa legendaariselle Turun Teräkselle, Kailialan joukkueelle.
Kyse on siis jalkapallosta, salibandyn liigapelaajan hauskasta kesäharrastuksesta.
– Nousimme täksi kaudeksi Kutosesta Vitoseen. Jalkapallo on mukava kesäharjoittelumuoto. Pidetään hauskaa, mutta kun pilli soi pelin alkamiseksi, pelataan tosissaan, kertoo Kailiala.
Vuodet vierähtävät nopeasti. Eikös se ollut tovi sitten, kun nuori Kailiala pelasi ensimmäisen salibandyottelunsa TPS:n miesten edustusjoukkueessa. Ja nyt sama kaveri jahtaa jo kolmatta maailmanmestaruuttaan neljänsissä MM-kisoissaan.
Yli kymmenen vuotta sitten Turun puolessa kohistiin lupaavasta ja monilahjakkaasta junioripelaajasta, joka siirtyi SBS Liedon riveistä TPS Salibandyyn.
– Alle kouluikäisenä pelasin kesäisin jalkapalloa Liedon kyläsarjajoukkueessa. Talvella pelattiin sählyä kerran viikossa. Se oli lähinnä futiksen talviharjoittelua. Alakouluikäisenä Liedossa oli eri seurojen esittelytilaisuus. Kävin lämimässä tutkaan ja voitin kisan. Innostuin lajista ja kun piti saada kasaan oma salibandyjoukkue, soitin kylän pojille. Sitten saimme valmentajankin.
Harrastus muuttui tavoitteellisemmaksi, kun tuli mahdollisuus siirtyä C-juniori-ikäisenä Turkuun pelaamaan.
– Muutaman vuoden kuluttua olin jo vähän lopettamassakin, kunnes tuli kutsu päästä Tepsiin pelaamaan salibandyä. Pelasin samanaikaisesti myös jalkapalloa TPS:ssä.
Kailialan salibandyurassa on kyse sattumastakin, sillä aluksi jalkapallo kiinnosti lietolaista enemmän kuin salibandy. Eikä kyse ollut pelkästään kiinnostuksesta, vaan Kailiala myös menestyi futiksessa. Kävipä nuorukaisen mielessä vahvasti jopa ura jalkapalloammattilaisena.
– Jos piti valita, menin aluksi mieluummin jalkapalloharjoituksiin. Futis pysyi mukana B-juniori-ikään asti. Huomasin pärjääväni salibandyssä paremmin, joten valitsin lopulta sen. Murrosikäiselle sähly tuntui kivammalta.
Ilman vanhempien panosta harrastusta olisi ollut vaikea jatkaa.
– Isovanhemmat veivät Liedosta Turkuun ja vanhemmat hakivat kotiin. Liedosta Impivaaran palloiluhalliin olisi ollut bussilla hankala matkustaa. Ei ole kovinkaan montaa peliä, jossa vanhemmat eivät olisi istuneet katsomossa kannustamassa.
Kailialan salibandytaidot osoittautuivat niin hyviksi, että hänet nostettiin nopeasti miesten edustusjoukkueeseen. Sen jälkeen alkoikin pikavauhdilla tapahtua.
Ensimmäisellä liigakaudella 2010-2011 syntyi jo seitsemän maalia, mutta seuraavana vuonna tapahtui todellinen läpimurto.
– Olin kesällä 2011 kahdesti leikkauksessa, ensin nivustyrä ja sitten umpisuoli.
Kailiala teki toisella kaudellaan 26 pelaamassaan ottelussa komeat 46 tehopistettä, joista 37 oli maaleja. Vuoden 2011 parhaaksi poikajunioriksi Suomessa valittu lietolainen voitti myös saman vuoden keväällä nuorten maailmanmestaruuden.
Kaudella 2012-2013 Kailiala nimitettiin TPS:n kapteeniksi. Se oli kova saavutus, kun Miko oli vasta 19-vuotias.
– Valmentaja Teemu Varis soitti ja ehdotti kapteenin roolia. Pari päivää mietin ja suostuin.
Kippari näytti joukkuekavereilleen esimerkkiä tekemällä runkosarjassa yli 50 pistettä ja vielä pudotuspeleissä viidessä ottelussa kymmenen pistettä lisää.
Onnistunut kausi poiki kutsun keväällä 2012 ensimmäisen kerran miesten maajoukkueeseen. Myöhemmin Kailiala oli voittamassa hopeaa Göteborgin MM-kisoissa 2014. Pari vuotta myöhemmin Riian MM-kisoissa sekä vuoden 2018 Prahan MM-kisoissa tuli täysosuma. Kailiala on nyt aikuisten tasolla tuplamaailmanmestari.
– Ensimmäinen maailmanmestaruus tuli Petri Kettusen joukkueessa ja toinen Petterin Nykyn kanssa.
Isot tavoitteet itselleen asettanut Kailiala siirtyi syksyllä 2013 helsinkiläisen SSV:n riveihin. Syytkin olivat selvät.
– Parempi joukkue. Parempi sopimus. Halu kehittyä. Sen aikainen TPS oli eri kuin nykyinen TPS. Jälkikäteenkään en kadu siirtoani Helsinkiin. Oli opettavaiset vuodet, niin pelaajana kuin ihmisenä. Valmentaja ”Amu” Ahonen teki minusta oikeasti pelaajan.
Viisi kautta vierähti pääkaupungissa, niistä kaksi viimeistä vuotta fuusiojoukkue EräViikingeissä. Kaivattua Suomen mestaruutta ei kuitenkaan tullut. Tuli vain yksi hopea ja kaksi pronssia.
Syksyllä 2018 Kailiala oli jälleen tutussa joukkueessa, TPS Salibandyssä, vaikka ottajia olisi ollut Tampereenkin suunnalla. Mestaruus turkulaisessa joukkueessa maistuisi enemmän kuin muualla.
– Tuli tunne, että oli aika palata kotiin. Täällä on kaikki nyt kunnossa. Paljon on menty eteenpäin. Jos joukkue ei taistelisi mestaruudesta, en olisi palannut Turkuun.
Miten maajoukkueen toiminta on mennyt eteenpäin niiden vuosien aikana, kun olet ollut mukana?
– Leirien sisältö on muuttunut. Minun alkuaikoina, kesällä 2012, ohjelmassa oli mukana kaikenlaista. Juoksua, painia, punttia jne. Nykyään keskitytään itse peliin, sillä jokainen harjoittelee omalla ajallaan riittävän hyvin. Painopiste on nyt enemmän lajiharjoittelussa.
Parhaimmat pelaajamme ovat aina olleet hyviä, mutta nykyään maajoukkue voidaan valita isommasta ringistä. Ruotsi on määrässä vielä edellä.
– Suomessa joukkue voidaan valita kolmestakymmenestä pelaajasta, mutta Ruotsissa on massaa enemmän, mistä valita. Uskon, että meidän huippu on kuitenkin parempi kuin naapurissa. Siksi olemme viime vuosina pärjänneetkin.
Leireillä on paljon mukana myös fyysistä testausta. Miten pelaajat ovat ottaneet sen vastaan?
– Ainahan on testattu. Sen avulla voidaan seurata pelaajien kehitystä. Ei nykyään jengi tule sinne naama happamana tekemään testejä. Enemmänkin halutaan nähdä, kuinka paljon oma ennätys paranee. Eli eivät testit ole mikään mörkö pelaajille. Lajivaatimukset ovat kasvaneet.
Nykyn tapa valmentaa on erilainen ja poikkeava. Miten olet selviytynyt Nykyn tehtävänannoista, kuten kirjallisista tehtävistä?
– Henkilökohtaisesti ei ole minulle mikään ongelma. Tehtävät ovat usein keskustelevia ja herättäviä. Tekstiä tulee eivätkä ne ole mitään isoja tehtäviä.
Miten huonekaveri valitaan leirillä ja kisoissa?
– Kisoissa saamme itse valita huonekaverin. Leireillä parit ovat valmiina, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Kaikkien kanssa tullaan hyvin toimeen. Kyse on yhdestä isosta perheestä. Se on aina ollut joukkueen voimavara.
Vaikka salibandy täyttää Kailialan arjen, on ymmärrettävä hoitaa myös kouluasiat. Aurajoen urheilulukion jälkeen edessä olivat opinnot kaupallisella alalla. Edes englanninkielinen opetus ei ole ollut Kailialan opiskelujen esteenä.
Näin siis kertoi maajoukkuemies Kailiala Turusta, jonka tuttavapiiriin kuuluu muun muassa kiekkolegenda Wayne Gretzky. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
