Sarjajyrä, veteraani, konkari, nestori…Juha Kivilehtoa on tituleerattu monin eri sanoin. Kun peliuraa on kertynyt jo neljältä vuosikymmeneltä, niin ikääkin on tietysti tullut lisää, 40 vuotta. Silti vantaalaisessa VFT:ssä juniori-ikäisenä läpimurron tehnyttä Kivilehtoa kutsutaan yhä lempinimellä ”Junnu”.
Mutta niin vain tervaskannon nimi löytyy jälleen päävalmentaja Petteri Nykyn MM-kisajoukkueen pelaajalistalta.
Kivilehto oli voittamassa Suomen ensimmäistä maailmanmestaruutta Prahassa 2008. Sen jälkeen niitä on kertynyt lisää. Nyt niitä on toistaiseksi kasassa neljä, yhtä monta kuin toisella konkarilla Mika Kohosella.
Pelaajana Kivilehdolla on mahdollisuus ennätykselliseen viidenteen maailmanmestaruuteen. Nykky tietää, millainen merkitys menestymiselle on, kun pelaajalla on kokemusta menestymisestä jo ennestään. Nykyn sanoin, tavoitteen saavuttaminen on helpompaa kuin sen tekeminen ensimmäistä kertaa.
Jo edellisissä MM-kisoissa, ihmeteltiin ”ikäloppu” Kivilehdon valintaa joukkueeseen. Kansan parjaama Kivilehto näpäytti epäilijöilleen tekemällä loppuottelussa kaksi maalia Ruotsin verkkoon. Sitä ennen maajoukkueen vakiokasvo oli tehnyt maalin MM-tasolla kuusi vuotta aikaisemmin.
Kivilehdolla on pelkästään Suomen mestaruuksia enemmän kuin osalla kisajoukkueeseen valituilla pelaajilla pelivuosia liigatasolla. Lähes kaiken voittaneelta Kivilehdolta on usein kysytty, kuinka pitkään aiot vielä pelata. Tällä kertaa tehdään poikkeus, ei kysytä.
Tai kysytään sittenkin. Todennäköinen vastaus on, niin kauan, kun tämä on kivaa. Kun pystejä ja meriittejä sekä maajoukkue-edustuksia on uran aikana tullut riittävästi, henkilökohtaiset tavoitteet ovat erilaiset kuin nuorella pojanklopilla.
– Juuri näin! Pelaan niin kauan, kun se on kivaa. Kun en jaksa enää vetää lenkkareita jalkaani, niin se on sitten siinä.
Kivilehdon Salibandyliigaura alkoi Vantaa Floorball Teamissä (VFT) 1990-luvun lopulla. Keväällä 1999 Kivilehdon kaulaan ripustettiin ensimmäinen hopeamitali. Suomen mestaruuksia alkoi tulla, kun joukkue siirtyi 2000-luvun alussa edustamaan HIFK:ta. Jatkoa seurasi SSV:ssä ja myöhemmin SPV:ssä.
VFT:n ja myöhemmin HIFK:n manageri Tom Sandell muistaa hyvin Kivilehdon uran alkuvuodet.
– Mieleeni tulee, miten Junnu oli jo nuorena vaatimaton, luotettava ja tunnollinen. Yleensä, ainakin peliuran alussa, taustalla seuraileva urheilija, joka kuitenkin halusi aina voittaa ja olla joka hetki parempi. Peleissä Kivilehto oli älykäs ja tarkka kuin sveitsiläinen kello. Yksi parhaimpia sotureitani kautta aikojen, ellei paras. Kapteeniainesta. (Sandell)
Kivilehdon alkuaikojen valmentaja Kai Ahlstedt kuvaa nuorta pelaajaansa näin:
– Juha oli äärimmäisen taitava jo juniori-ikäisenä ja pystyi pelaamaan jokaista pelipaikkaa kentällä. Valmentajana näin, että Kivilehdon peliura tulee olemaan pitkä ja menestykäs. Monen valmentajan unelmapelaaja, joka paranee kuin viini vanhetessa. (Ahlstedt)
Kivilehto ylsi maajoukkueeseen poikkeuksellisen varhain. Sen ajan maajoukkuevalmentaja Pasi Tilander muistelee näin:
– Junnu tuli maajoukkueeseen helmikuussa 2000 silloin nuorimpana maajoukkuedebytanttina. Oli merkittävästi ikäistään kypsempi pelaaja. Valmis kovaan työntekoon eikä koskaan oma etu ajanut joukkueen edun edelle. (Tilander)
Kolmen perättäisen SSV:n voittaman Suomen mestaruuden jälkeen Kivilehto siirtyi Ruotsin Superliigassa pelaavaan Helsingborgin joukkueeseen. Paluu takaisin Suomeen syksyllä 2012 oli siirtomarkkinoiden uutispommi. Ehkä ei siirto sinällään, mutta seuravalinta, Loviisan Tor, synnytti ihmetystä.
Ray Backman on ollut pitkään mukana kotimaisessa salibandymaailmassa. Loviisan valmentajana hän oppi tuntemaan Kivilehdon hyvin. Olipa hänellä myös tärkeä rooli siinä, että maajoukkuetasoinen pelaaja saatiin houkuteltua Loviisaan.
– Opin tuntemaan ”Juhiksen” jo poikamaajoukkueajoilta, kun olin mukana joukkueen valmennuksessa yhdessä Juha Jäntin kanssa. Kivilehto oli palannut Suomeen. Kerran, kun lounastimme sattumalta yhdessä, utelin, onko hän jo tehnyt uuden sopimuksen. Kaikki tietysti oletti, että hän jatkaa uraansa SSV:ssä. (Backman)
Loviisassa joukkueen yhteistyökumppanit olivat antaneet vahvan signaalin seuralle, että olisi kiinnostavaa nähdä kaupungissa maajoukkuetasoinen pelaaja.
– Kun sponsorit olivat valmiita panostamaan, niinpä esitin Kivilehdolle kutsun Loviisaan. Sopimuksen lopullisesta sisällöstä minulla ei ollut mitään käsitystä, sen hoitivat muut.
Oli vielä eräs toinen seikka, mikä varmasti vaikutti Kivilehdon päätökseen.
– Juhan pikkuveli Tommi pelasi jo meillä. Näin veljet pääsivät pelaamaan samaan joukkueeseen. (Backman)
– Muutaman seuran kanssa väännettiin pitkäänkin, mutta palaset eivät loksahtaneet paikoilleen. Loviisasta oltiin oikeaan aikaan yhteydessä. Isoveljeni merkitys oli suuri. Ilman häntä tuskin olisin ollut edes kiinnostunut siirrosta Loviisaan. Emme olleet pelanneet aikaisemmin yhdessä.
Loviisassa Kivilehdon rooli oli erilainen kuin muissa seurajoukkueissa.
– Kivilehto on esimerkillinen joukkuepelaaja, joka omalla roolillaan tekee ketjukavereistaan parempia. Hän antaa oivaltavia syöttäjä, joista muut voivat tehdä maaleja. Juha on aina pelannut tasokkaissa joukkueissa, joissa hänen ei tarvitse ottaa isoja riskejä. Hänen ei tarvitse nousta Classicissa takatolpalle, siellä ovat muut pelaajat. Loviisassa rooli oli erilainen. Kehotin häntä menemään välillä riskin rajoille, sillä tarvitsimme ratkaisuvoimaa. Jos johdimme, menimme perusjutuilla. Mikäli tilanne vaati, nostettiin riskinoton tasoa ja Kivilehto astui ratkaisijan rooliin. (Backman)
Kivilehdon ura Loviisassa jäi kauden pituiseksi.
– Kauden jälkeen yritimme saada vahvistuksia. Kun niitä ei tullut, moni kokenut pelaaja lopetti tai siirtyi muualle. (Backman)
Kivilehto lähti Seinäjoelle.
– Etukäteen ei ollut mitenkään valmiiksi päätetty, että olen vain vuoden Loviisassa. Elämäntilanteeni poikamiehenä salli, että saatoin lähteä kauemmaksi pääkaupunkiseudulta. En ollut sidottu Helsinkiin.
Loviisan jälkeen Kivilehto siirtyi kahdeksi kaudeksi Pohjanmaalle. Ensimmäinen kausi (2013-14) päättyi pettymykseen, mutta toisella SPV-kaudella tuli jälleen Suomen mestaruus.
Mestaruuden jälkeen Ruotsi ja Helsingborg kutsui Kivilehtoa uudestaan. Tällä kertaa pelaajana, mutta myöhemmin myös seuran urheilutoimenjohtajana.
– Tykkäsin kovasti olla Ruotsissa jo ensimmäisellä kerrallani, mutta jäi harmittamaan, kun en ollut voittanut siellä mitään. Toisena Ruotsin vuotena ilmoitin jo seurajohdolle, että omat pelini päättyvät kauden jälkeen. Ajatus oli, että tekisin seurassa sen jälkeen vain urheilutoimenjohtajahommia.
Yhtälö alkoi olla kuitenkin yli kolmekymppiselle ukkomiehelle haastava. Toinen koti oli Ruotsissa ja toinen Suomessa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kivilehdon piti palata Suomeen kahden naapurimaassa vietetyn kauden jälkeen, mutta suunnitelma aikaistui.
– Asuin raskaana olevan puolisoni kanssa etäsuhteessa. Hänellä oli vielä unelmatyöpaikka Suomessa. Vähitellen syntyi itselleni ymmärrys, että olen väärässä paikassa. Sain siirtoasiat sovittua uuden seurani Classicin ja vanhan seurani kanssa.
Vaikka pelipaikka löytyi Tampereelta, Kivilehto jäi asumaan pääkaupunkiseudulle.
– Harjoittelen Helsingissä. Tulee paljon enemmän henkilökohtaista treenaamista. Siihen päälle vielä kolme kertaa viikossa Classicin harjoitukset.
Kivilehdon palkintokaappi on täydentynyt uusilla Suomen mestaruuksilla. Yhdeksäs Suomen mestaruus oli tarjolla, kunnes korona pysäytti sarjatoiminnan. Mestaruus jäi jakamatta. Viime keväänä tuli sitten yksi mestaruus lisää.
Kun peliura on niinkin pitkä kuin, mitä on Kivilehdolla, on hämmästyttävää, kuinka vähän hänellä on ollut isompia loukkaantumisia. Keväällä 2018 Kivilehdon kantapää alkoi kuitenkin oireilla. Osallistuminen tuleviin MM-kisoihin ja mahdollinen neljäs maailmanmestaruus olivat vaarassa. Jalka saatiin ajoissa kuntoon leikkauksella ja kuntoutuksella.
Pitkän peliuran on mahdollistanut Kivilehdon urheilijaksi kasvaminen, tosin vasta kovin myöhään kolmikymppisenä. Uran alkuvuosina riitti, kun lahjakas Kivilehto saapui vain harjoituksiin.
– Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Itse kasvoin urheilijaksi vasta myöhemmin. Muuten en olisi enää tämän ikäisenä maajoukkueessa. Mutta on hienoa nähdä, miten nykyiset salibandypelaajat ovat oivaltaneet urheilijaelämän jo nuorena.
Tämä kausi pääsarjatasolla on puolustaja ja perheenisä Kivilehdolle ties kuinka mones. Joulukuussa toivottavasti palkintokaappi täyttyy jälleen yhdellä maailmanmestaruudella.
