Tero Töyrylän tuntevat nykyään kaikki. Turkulaisesta on tullut salibandymaailmassa valtakunnan kestojulkkis, pitojen odotetuin vieras. Kun hän saapuu rumpuineen paikalle, tunnelma nousee kattoon.
Näin ei ole aina ollut. Alkuaikoina Töyrylän värikäs ja äänekäs toiminta katsomossa aiheutti jopa suurta hämmennystä. Järjestysmiehet eivät olleet tottuneet Suomessa siihen, että joku elämöi salibandykatsomossa.
– Kerran minut oltiin heittämässä ulos. Rumpunikin takavarikoitiin. Onneksi sain sen ottelun jälkeen takaisin. Paikallinen lehti kirjoitti rumpuepisodista yhtä paljon kuin itse ottelusta, muistelee Töyrylä takavuosien tapahtumaa.
Nykyään tilanne on täysin päinvastainen. Kun Suomi tekee maalin, TV-kamerat seuraavat, miten Töyrylä aloittaa villit karkelot. Kukaan ei enää kysele, onko tuo mies kännissä vai muuten vain hullu.
Kaikki sai alkunsa, kun Töyrylä ihmetteli turkulaisten vaisua kannustusta katsomoissa. Tero päätti saada katsomokulttuuriin muutoksen vetämällä kannustuksen överiksi. Kaveri ilmestyi katsomoon rummut päristen koominen peruukki päässään. Alkoi yhden miehen mielipuolinen show.
– Olin isossa Turkuhallissa katsomassa TPS:n salibandyottelua. Tuskin uskalsin taputtaa, etten olisi rikkonut harrasta tunnelmaa. Päätin vetää kokeilumielessä seuraavaan FBC Turun otteluun seuran väreissä olleet erikoiset vaatteet peruukkeineen päälleni. Otin rummut mukaan. Kun saavuin hallille, moni ei edes tunnistanut minua, vaikka olin mukana seuratoiminnassa.
Yleisurheilumies Töyrylä harrasti ultrapitkiä juoksumatkoja, ei siis mitään ”lyhyitä” maratoneja. Miltä kuulostaa juoksumatka Paavo Nurmen patsaalta Paavo Nurmen patsaalle, eli Helsingistä Turkuun 160 kilometriä? Ja tämäkin kävi vain harjoituksesta Saksassa järjestettyyn 24 tunnin juoksuun.
Vaikka Töyrylä on aina ollut innokas urheilumies, oli salibandy hänelle tuntematon laji. Kaikki muuttui, kun oma poika aloitti lajin harrastamisen. Se vei isän mukaan seuratoimintaan.
Töyrylä aloitti rummutuksen FBC Turun kotiotteluissa, mutta ilmaantui myös TPS:n otteluiden katsomoon. Oman pojan salibandyura eteni TPS:n liigajoukkueeseen ja aina nuorisomaajoukkueeseen asti. Ahkerimmillaan Töyrylä kiersi peruukki päässä rumpuineen useissa TPS:n vierasotteluissakin. Mutta voi Teron nähdä peleissä välillä ihan normaaleissakin vaatteissa.
Kertyneisiin tuhansiin ajokilometreihin Tero suhtautui eri tavoin kuin moni muu.
– Aikoinaan juoksin vuoden aikana enemmän kilometrejä.
Intomielinen fanitus alkoi kirpputorilta ostetulla lasten rummulla, mutta vähitellen arsenaali karttui torveilla, lipuilla ja viireillä. Värikkäät asut aina peruukkeja myöten vaihtuivat sen mukaan, mitä joukkuetta Töyrylä oli saapunut kannustamaan.
Vähitellen peruukit ovat jääneet toissijaisiksi ja tilalle ovat tulleet Töyrylän tavaramerkki, jättikokoiset pelaajia esittävät pahvipäät. Ensimmäisen kerran Tero oivalsi tehdä niitä jo kymmenen vuotta sitten. Neljästä A3-paperiarkista ja pahvitaustasta liimalla tehtyjä naamareita on nähty niin TPS:n liigaotteluissa kuin myös maajoukkueemme otteluissa.
Töyrylän hieno idea on levinnyt muidenkin palloilupelien katsomoihin. Teroa voidaan kuitenkin pitää pahvipäiden isänä, joka on tehnyt siitä salibandykatsomoiden ulkopuolelle levinneen ilmiön.
– Keksin ihan itse alkaa tekemään sellaisia.
Yhteen MM-turnaukseen tarvitaan useita pahvipäitä, kun kuka tahansa Suomen pelaajista saattaa tehdä maalin. Turnauksen jälkeen Töyrylä on jakanut pahvinaamojaan halukkaille. Tähtipelaajien kuvat kelpaavat ensimmäisinä. Sukulaiset ja pelaajien tyttöystävät varaavat aina omansa.
– Ennen tosiaan jaoin turnauksen jälkeen pahvipäät, mutta enimmäkseen nyt pidän ne itselläni. Yhden pään tekemiseen menee noin tunti. Siinä on monta vaihetta ennen kuin pahvipää on valmis.
Kisakatsomoihin ei voi viedä mitä tahansa rekvisiittaa. Töyrylän kohdalla tehdään poikkeus. Aikoinaan Tero joutui vääntämään järjestysmiesten kanssa, mutta nykyään jopa lajiliitto on hoitanut kisajärjestäjien kanssa erikoisjärjestelyt maailman innokkaimman sabafanin puolesta.
– Vuonna 2012 Sveitsissä oli aluksi vaikeuksia saada rekvisiittaa sisäpuolelle. Riiassakin oli aluksi melkoista vääntöä tiukkailmeisten järjestysmiesten kanssa. Tarkastukseen meni toista tuntia, kun tavarani vielä valokuvattiin. Turnauksen loppupuolella oikein toivottivat minut tervetulleiksi otteluihin. Kansainvälisen salibandyliiton pääsihteeri Pii Liljelund on auttanut minua. Hän on käynyt keskustelut kisajärjestäjien kanssa. Saan nyt kaiken mukaan.
Töyrylän poikkeuksellista toimintaa arvostetaan Salibandyliitossa. Hänet on muun muassa palkittu liiton ensimmäisen puheenjohtajan Pekka Mukkalan mukaan nimitetyllä Pekan Malja -palkinnolla lajin hyväksi tehdystä työstä.
Töyrylän kannatustoiminnassa on se erikoisuus, että hän fanittaa useampaa kotimaista salibandyseuraa. FBC Turun ja TPS:n lisäksi hänet on nähnyt myös Jyväskylän Happeen kannustusjoukoissa.
– Useamman kerran olen vetänyt hirvipuvun päälleni. Happeessa on pelannut monta tuttua kaveria, ja siitä syntyi side seuraan.
Lisäksi Töyrylä on nähty kannustamassa rumpuineen Australian, Latvian ja Puolan joukkueiden pelatessa. Ei siis ihme, että vuosien myötä Töyrylälle on kertynyt paljon ystäviä eri puolilta Eurooppaa.
– MM-kisojen alkupäivinä on ollut aikaa tutustua muiden maiden samanhenkisiin kannattajiin. Se on ollut sellaista yhteistä hauskanpitoa.
Suomessa pidettävät MM-kisat ovat Töyrylälle ties kuinka monet salibandyn arvokisat. Yhteensä niitä on kertynyt reilusti toistakymmentä. Miesten sekä vuoden 2009 Turussa pidettyjen nuorten MM-kisoista lähtien kokemusta on kertynyt myös naisten, tyttöjen ja poikienkin MM-turnauksista.
Suomen voittamat maailmanmestaruudet ovat tietysti jääneet parhaimpina muistoina mieleen. Eräs tapahtuma tulee Töyrylälle kuitenkin ensimmäiseksi mieleen.
– Prahan kisoissa erään ottelun ensimmäinen erätauko oli yllättäen varattu järjestäjien taholta minulle. Pääsin haastatteluun, joka ikuistettiin kisojen aikana videotaululla pyörineeseen videokoosteeseen.
