Jääkiekkoa, koripalloa, jalkapalloa, karatea, yleisurheilua…kaikkia mahdollisia urheilulajeja. Tältä se kuulostaa, kun haastattelee hieman kokeneempaa kaveria. Samu Kuitusen lapsuudessa harrastettiin urheilua monipuolisesti.
– Urheileminen tapahtui lapsena omatoimisesti. Kavereiden kanssa sovittiin, että tänään on juoksukisa, huomenna hypätään korkeutta, seuraavana päivänä työnnetään kuulaa jne. Kaikki sovittiin jo etukäteen. Minun nuoruudessani oli paljon yleisseuroja. Vasta myöhemmin on tapahtunut erikoistuminen erikoisseuroihin. Meillä Pakilassa oli yksi ainoa urheiluhalli, siellä tapahtui kaikki toiminta. Ei ollut muita vaihtoehtoja, toteaa Helsingin Namikan kasvatti Kuitunen.
Kun valmennuskokemusta on kertynyt useammalta vuosikymmeneltä, tietää, mikä olisi urheilijaksi kehittymisen kannalta tärkeintä.
– On turha ottaa mallia jostain Espanjasta. Ei tarvitse viedä 8-10 -vuotiaita erikoistumaan akatemioihin. Pitää olla suhteellisuudentajua. Suomessa olisi tarjolla monipuolista toimintaa lapsille. Se olisi jo henkisesti tärkeää, kun on paljon kavereita ja on tutustunut eri lajeihin. Voit päättää 16-vuotiaana, mihin lajiin erikoistut. Silloin sinulla on henkisesti virtaa laittaa kakkonen sisään.
Vaikka Kuitunen pärjäsi useissa eri lajeissa, ei hänestä kuitenkaan tullut urheilijaa. Tuli valmentaja.
– Pääsin Vierumäelle opiskelemaan liikunnanohjaajan tutkintoa. Sieltä jatkoin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen erikoistumaan valmentamiseen.
Kuitusen kurssikavereiden nimet Erkka Westerlund, Pekka Lumela, Matti Alatalo jne. kertovat paljon jääkiekkoa seuraaville. Kuitusen suorittaessa myöhemmin huippuvalmentajatutkintoa kurssilla oli monta tutuksi tullutta kiekkomiestä, kuten Juhani Tamminen, Sakke Pietilä ja Hannu Jortikka.
– Jyväskylässä opinnot eivät keskittyneet tiettyyn lajiin, vaikka monella oli oma lajitaustansa. Opintoni hieman venyivät, sillä olin opiskeluaikana myös töissä, helsinkiläisen Karhu-Kissojen valmennuspäällikkönä.
Vaikka Kuitunen on ollut vahvasti mukana salibandymaajoukkueen toiminnassa, on hänen jo nuorena aloitettu valmennusura sijoittunut jääkiekkomaailmaan. Lätkäpuolella Kuitunen on hyvin arvostettu henkilö. Karhu-Kissat, HPK, Jokipojat, HIFK, Kiekko-Vantaa, ja siinä vain osa Kuitusen edustamista jääkiekkoseuroista. Kaudella 2005–2006 Kuitunen oli HIFK:ssa Doug Sheddenin apuvalmentajana.
Liiga- ja Mestis-seurojen ohella Kuitunen on tehnyt pitkän päivätyön myös Suomen Jääkiekkoliitossa valmennuspäällikkönä.
Onpa Kuitunen ollut Suomen rullakiekkomaajoukkueen ensimmäinen päävalmentajakin vuosina 1995–1997. Hänet on valittu kolmessa eri lajissa (jääkiekko, rullajääkiekko, salibandy) vuoden valmentajaksi.
– Suunnittelin, että rullalätkästä olisi saanut jääkiekkoilijoille hyvän kesälajin. Osa kiekkoilijoista ei jaksa treenata samalla tavalla kuin yksilöurheilija. Osa elää pelin kautta. Rullalätkän avulla voisi pitää kuntoa yllä.
Siirtyminen salibandypuolelle tapahtui vuoden 2006 Ruotsissa pidetyissä MM-kisoissa. Kuitunen oli katsomovalmentajana. Petteri Nykyn apuvalmentaja Juha Jäntti oli tutustunut Kuituseen valmennuskurssilla. Katastrofiin päättyneen Globenin finaalin jälkeen kaivattiin valmennukseen ulkopuolista apua. Tarvittiin kokemusta siitä, miten joukkue saadaan johtoasemassa pelaamaan omalla tasollaan. Ei paskomaan housuihinsa. Kuitunen ja hänen tietotaitonsa oli siihen ongelmaan juuri sopiva ratkaisu.
– Nykky pyysi minut mukaan lajin ulkopuolisena. Tarkoituksena oli tuoda toimintaan erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi harjoittelimme kesällä 2008 joukkueen kanssa enemmän kuin koskaan. Teimme sellaisia harjoitteita, mitä olisi pitänyt tehdä seuroissa, mutta se oli siihen aikaan pioneerityötä.
Siirtyminen jääkiekon ammattimaisesta toiminnasta salibandyn amatöörimaailmaan ei ollut ongelma.
– Olen ollut jääkiekonkin puolella pioneerivaiheessa. Lopputulos mihin päästään, se kiinnostaa minua. Siirtyminen salibandyyn oli urheilun kannalta helppo, sillä ajattelin asiaa huippu-urheilun kannalta. Ja sain vielä aloittaa heti huipulta, maajoukkueesta.
Kun kolme ammattimiestä alkaa yhteisen projektin, ei voi välttyä kipakoilta väittelyiltä.
– Jokaisella valmentajalla on omat näkemyksensä jostain tietystä asiasta. Toinen ajattelee toisella tavalla, toinen toisella. Siitä väännetään, mutta tämä on kuitenkin lähtökohta parhaalle tulokselle. Kritisoidaan oikealla tavalla asiassa pysymällä. Pitää uskaltaa tehdä kokeiluja. Niitä ei pidä pelätä, mutta pitää kuitenkin olla punainen lanka, mihin pyritään. Ei tehdä kokeiluja kokeilun vuoksi. Eikä tehdä kaikkea kerralla, eli pitää tietää, mikä on tärkeysjärjestys.
Kolmen intohimoisen valmentajan projekti päättyi hyvin. Suomi voitti Prahassa 2008 ensimmäisen salibandyn maailmanmestaruuden. Sen jälkeen Kuitunen palasi takaisin jääkiekon pariin. Töitä löytyi Kiekko-Vantaan organisaatiosta.
Salibandy ja yhteistyö tuttujen valmentajien kanssa kuitenkin jatkui, muun muassa Sveitsin ja Australian maajoukkueiden valmentajina. Kun Nykky siirtyi Tampereen Classicin päävalmentajaksi, Kuitunen lähti jälleen mukaan. Onpa parivaljakko nähty yhdessä valmentajina myös golfissa.
Kun Nykky valittiin toistamiseen miesten maajoukkueen valmentajaksi, oli tuttu kolmikko pian taas yhdessä. Nykky päävalmentajana ja Jäntti sekä Kuitunen luotettavina apureina. Kaksi jälkimmäistä nähdään nykyisin myös Classicin valmennustiimissä.
– Autolla ajetaan Tampereelle yhdessä Jäntin kanssa Classicin harjoituksiin ja otetaan Juha Kivilehto mukaan. Siinä on 1,5 tuntia aikaa mennen tullen pohtia salibandyä.
Eikä tässä vielä kaikki. Jääkiekkokin kuuluu yhä Kuitusen arkeen.
– Vedän Sotungin Urheiluakatemian lukiolaisille aamuharjoituksia. Kun on tehnyt kaksikymmentä vuotta töitä 15-17 -vuotiaiden kanssa, tietää, mikä on ajan henki ja trendi. Valmentajan silmä pysyy raikkaana.
