Valikko Sulje

Matkalla MM-kisoihin (osa 9) – salibandyn maailmanmestarit ovat nykynuorison urheiluidoleja, mutta kestääkö pää

Salibandypelaajat ovat lasten nykyisiä urheilusankareita. Maailmanmestarit Miko Kailiala (vas.), Mikko Hautaniemi ja Lauri Stenfors ovat tämän päivän lasten urheiluidoleita. Salibandypelaajien ”läpsyt” ovat tärkeitä nuorille kannattajille.

Maailmanmestaruuteen päättyneissä kotikisoissa 2010 Hartwall Areena oli finaaliottelussa loppuunmyyty. Tunnelma hallissa oli parasta, mitä kyseisellä areenalla on koskaan koettu.

Prahan salibandyn MM-loppuottelussa 2018 paikan päällä oli 16 276 katsojaa! YLE:n välittämä ratkaisuottelu tavoitti 1,3 miljoonaa suomalaista. Nämä ovat lukuja, joista moni palloilulaji olisi ylpeä.

Uudet nykyajan lajit ja urheilusankarit murtavat perinteitä. Salibandyn kehitys on ollut huikea. Liikuntasalien parketeilta on siirrytty hämmästyttävän nopeasti isompien areenoiden parrasvaloihin.

Seuraavissa kotikisoissa ennätykset tullaan jälleen rikkomaan. Median kiinnostus tulee olemaan suuri. Kestääkö nuorten pelaajien pää, kun pöhinää on ympärillä alituisesti. On väitetty, että Suomi on joskus menettänyt jääkiekon puolella kotikisojensa tuoman edun, kun median kiinnostus on ollut liiankin suurta.

Oletettavaa on, että Suomen salibandyn kisajoukkue majoittautuu ”nykkymäiseen” tyyliin poissa hälinästä, mutta kuitenkin lyhyen ajomatkan päässä pelipaikoilta. Yhtälö on osin haastava. Lajin kannalta on tärkeää palvella mahdollisimman hyvin eri median edustajia. Toisaalta pelaajille pitää taata rauha keskittyä olennaiseen.

Suomen valmennusjohdolla on ollut tapana sijoittaa valmistelevilla leireillä pelaajat huoneisiin valmentajien oman päätöksen mukaan. MM-kisoissa pelaajat ovat itse saaneet tehdä ”kämppisvalintansa”. Miten lienee nyt tulevissa MM-kisoissa?

Uusi muotilaji katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Yli kolmekymmentä vuotta sitten moni uskoi sählystä kehitetyn salibandyn suosion pikaista hiipumista. Vaikka salibandystä on tullut salonkikelpoinen, moni urheilua seuraava nyrpistää yhä suositulle lajille nenäänsä. Syykin on selvä. Potentiaalisia oman lajin harrastajia on siirtynyt joukolla salibandyyn. Osa pitää lajia yhä puuhasteluna ja salibandypelaajia ei pidetä liigatasollakaan huippu-urheilijoina.

Salibandy on ilmestynyt samoille apajille perinteisten lajien pyyntivesille. Salibandyyn on siirtynyt paljon sellaisia urheilijoita, jotka olisivat olleet huippuja muissakin lajeissa. Sponsoreita kiinnostaa nuorekas laji, jossa on suurin kasvupotentiaali. Saavutetut maailmanmestaruudet ja etenkin voitot Ruotsista lisäävät mukavasti medianäkyvyyttä.

Kun jalkapallon juuret ulottuvat reilusti yli sadan vuoden taakse viime vuosituhannelle, on salibandy lajihistoriassaan vasta alkutaipaleella.  Salibandylle kymmenen vuotta on enemmän kuin puolivuosisataa. Moni lajin pioneeri on yhä toiminnassa mukana.

Mahdollisesti moni seura tunnetaan tulevaisuudessa paremmin salibandystä kuin kyseisen seuran alkuperäisistä lajeista. Murtomaahiihto, mäkihyppy, paini, yleisurheilu jne. ovat joutuneet väistymään uusien lajien tieltä. Tarvitsee vain lukea eri seurojen historiikkia 50 vuoden takaa.

Vilkaisu, esimerkiksi salibandyotteluiden katsomoon, kertoo, miten yleisön ikärakenne on poikkeuksellista. Lapsiperheet ovat runsaslukuisina paikalla. Vanhemmat arvostavat lajia, johon ei liity väkivaltaisia ylilyöntejä. Pukukopin voitonjuhlistakin välittyy aito voittamisen riemu, ilman oluttölkistä lorottelua.

Janne Tähkän medianäkyvyys oli jo aikoinaan poikkeuksellinen. Turkulaiset maailmanmestarit Miko Kailiala, Mikko Hautaniemi ja Lauri Stenfors ovat tämän päivän lasten urheiluidoleita Aurajoen maisemissa. Tampereella lasten uusia idoleja on vieläkin enemmän. Monia kiinnostaa, mitä Peter Kotilaiselle kuuluu. Katupoika ”Koltiaisen” tie tähtiin kulki värikkäästi vaikeamman kautta.

Salibandypelaajat ovat uuden ajan urheilijoita, jotka eivät halua olla tylsien urheilufraasien automaatteja. He edustavat jo Prahan 2008 MM-kisoista lähtien uutta piristävää sukupolvea, johon on iskostunut suomalaisille vieras voittamisenkulttuuri. Suomi ei olekaan enää ikuinen altavastaaja.

Salibandyn näkyvyys on taattu. Kun monet muut lajit ovat siirtyneet maksullisille TV-kanaville, on salibandy pysynyt YLE:n ohjelmatarjonnassa. Jopa perinteinen printtimediakin on antanut periksi. Nelossivun pikku-uutisista on siirrytty ykkössivulle. Kannattaa kirjoittaa lajista, mistä ovat kiinnostuneet lukijatkin.

Salibandyn kompastuskivi on ollut Ruotsin ja Suomen ylivertaisuus. MM-tittelit on toistaiseksi jaettu vain näiden kahden maan kesken. Lajia pelataan kymmenissä maissa, mutta terävin kärki on rajallinen. Salibandy hakee lisänäkyvyyttä yrittämällä pääsyä olympialaisiin. Ehtona on esitetty lajin luonteen muuttamista pienentämällä kokoonpanoja ja lyhentämällä peliaikaa. Oletus on, että vielä nopeatempoisemmat ja lyhyet urheilutapahtumat kiinnostaisivat yleisöä enemmän.

Murtomaahiihto joutui samaan myllerrykseen. Hiihto meni sirkukseksi. Yleisöä kosiskellaan yhteislähdöillä. Väliaikalähdöt halutaan historiaan. Eri asia on, kuinka järkevää on 50 kilometrin yhteislähtö. Siitä on massalähtöjen myötä tullut laji, jossa ensin löysäillään yli 49 kilometriä, hiihdetään kilpaa viimeiset pari sataa metriä ja lopuksi norjalainen voittaa.

Aika näyttää, suostuuko salibandykin alistumaan markkinavoimille.

Lajin huippumaissa sääntömuutoksiin suhtaudutaan nuivasti. Otaksutaan, että salibandy menettää peliajan lyhenemisen myötä huippu-urheilun luonteen. Mahdolliset muutokset hyödyntäisivät lajin kehitysmaita. Tosin Ruotsin ja Suomen valta-asema horjuu todennäköisemmin, kun lajista tulee suosittu esimerkiksi Saksassa tai Yhdysvalloissa, puhumattakaan Aasian maista. Edullisuutensa ansiosta salibandyn suurin kasvupotentiaali onkin juuri Aasian suunnassa.

TPS:n tuplamaailmanmestari Miko Kailiala on saanut jo useasti olla yhteiskuvassa nuorten faniensa kanssa.

ETUSIVU