Mekaanisen Musiikin Museo on ikimuistoinen kokemus mekaanisten soitinten maailmasta

POHJOIS-SAVO / VARKAUS – Iloisin, eloisin, värikkäin ja musikaalisin matkailukohde, jonka mukaansatempaavat esittelykierrokset ovat show’ta ja sirkusta parhaimmillaan. Ikimuistoinen kokemus mekaanisten soitinten maailmasta. Täältä lähdetään vain hymy huulilla. Jotkut sanovat, että kyseessä on hullujenhuone.

Varkaudessa sijaitsevaa Mekaanisen Musiikin Museota on markkinoitu värikkäin sanoin. Aiheestakin, sillä kyseessä ei ole pelkästään Varkauden erikoisin nähtävyys, vaan se on myös harvinaisuus Suomessa. Vastaavaa ei maastamme löydy. Ei siis ihme, että museossa on vieraillut tasavallan presidenttejäkin puolisoineen.

Vaikka Mekaanisen Musiikin Museo on Suomessa ainoa, vastaavia löytyy useita esimerkiksi Saksasta. Niinpä Varkauden museon juuret ulottuvat myös Saksanmaalle. Mekaanisen Musiikin Museon perustaja on saksalaissyntyinen Jürgen Kempf. Hänen ja suomalaisen Liisan kiehtova yhteinen tarina on jo kertomisen arvoinen.

Kempfin pariskunnan tarina alkaa kirjeenvaihtokavereina. Eletään 1960-lukua. Kun aikansa tuli kirjoiteltua, Jürgen matkusti Suomeen tavatakseen Liisan. Vierailu lienee ollut menestys, sillä eipä mennyt montaa päivää, kun pari oli ensin kihloissa ja pian jo naimisissa. Edessä oli nuorenparin muutto Jürgenin kotimaahan Saksaan.

Pariskuntaa yhdisti kiinnostus antiikkiin ja musiikkiin. Yhteiseen kotiin ilmestyi ensin vanha kaappigramofoni. Sitten toinen, kolmas jne. Jürgen korjasi ja myi eteenpäin gramofoneja sekä muita mekaanisia musiikkilaitteita. Samalla oma koti alkoi täyttyä soittimista.

Tuli aika perustaa kokoelmalle oma museo.

Paikka museolle löytyi Suomesta Tuusniemen kunnasta Pohjois-Savosta. Hiidenlahden vanhassa kansakoulussa alkoi uusi aika, kun museo avasi ovensa vuonna 1981.

Kokoelman kasvaessa uutta tilaa saatiin koulurakennuksen sisäseiniä purkamalla. Tilaa saatiin kahvilallekin. Kun paikka Tuusniemellä kävi lopulta ahtaiksi, oli pakko löytää museolle kokonaan uudet tilat. Musiikki-instrumenttien määrä oli kasvanut 70:stä toiselle sadalle. Varkaudesta oli vapautunut entinen vanhainkoti ja se sai nyt uudeksi asukkaakseen Mekaanisen Musiikin Museon. Ovet avattiin uudessa paikassa Varkaudessa vuonna 1988.

Museon soitinkokoelma on hämmästyttävän laaja aina taskukoisesta 5 000 kiloa painavaan Goljatiin. Jälkimmäinen on 75 soittajan niin sanottu orkestrioni. Esillä on yhteensä noin 400 instrumenttia aina 1800-luvulta tähän päivään. Soittimet ovat esillä aikakausiensa mukaan sisustetuissa seitsemässä salissa. Esineitä on niin paljon, ettei kaikkea ehdi käydä läpi yhden käynnin aikana. Rakennuksen muissa tiloissa sijaitsevat verstaat ja varastot.

Jürgen Kempf kuoli 76-vuotiaana 2019. Hän opetteli itse rakentamaan ja korjaamaan mekaanisia musiikkilaitteita sekä opetti taidon myös pojalleen Pawelille. Kaikesta näkee, miten myös jälkipolvikin on omistautunut museolle. Vierailu täällä saattaa olla loman kohokohta.

Museon kokoelmiin tutustutaan tunnin kestävillä opastetuilla kierroksilla. Lähdöt ovat tasatunnein. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

MEKAANISEN MUSIIKIN MUSEO

Osoite: Pelimanninkatu 8, Varkaus.

KARTTA

Lue lisää

LUE MYÖS: Robinsonin Tatuointimuseo on eräs Suomen erikoisimmista museoista

LUE MYÖS: Mekaanisen Musiikin Museo on ikimuistoinen kokemus mekaanisten soitinten maailmasta

LUE MYÖS: Taipaleen kanavamuseo kertoo Savon kanavista ja sisävesiliikenteestä

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.