Mustavalkoisen sydämen omaava Tapio Harittu on pihapelien kasvatti – juniorijalkapallo on Haralle ykkösasia

Tapio ”Hara” Haritun tuntevat kaikki kotimaisesta jalkapallosta kiinnostuneet. Eikä ihmekään, sillä Harittu on seurannut futista ja ennen kaikkea vaikuttanut aitiopaikalta usean vuosikymmenen ajan. Kolminkertaiselle Suomen mestarille yksi asia on kuitenkin muita tärkeämpi. Se on juniorijalkapallo.

Hara kuuluu siihen ikäpolveen, jolle pihapelit olivat itsestään selvyys. Se oli aikaa, kun seuran harjoituksiin mentiin näyttämään, mitä kodin takapihalla oli opittu. Aika on nyt toinen, mutta perusasiat eivät ole muuttuneet mitenkään. Harittua haastatellessa sanat ”omatoiminen harjoittelu” toistuvat useampaan kertaan. Niillä pelaajilla, jotka ovat voittaneet mestaruuksia, on eräs yhteinen tekijä.

– Kaikilla nykyisilläkin maajoukkuepelaajilla on samanlainen tausta. Taidot ovat kehittyneet omatoimisissa harjoituksissa. Liikunnallisia harjoitustunteja pitäisi olla lapsena enemmän muualla kuin seuran harjoituksissa. Nykyään pelkona on, että pelaajat ovat ylivalmennettuja, mutta ovat aliharjoittelevia, toteaa Harittu.

Haran nuoruudessa lähikenttä oli arvossaan.

– Aina kun lähdin kotiovesta ulos, oli luonto vastassa. Kaiken mitä jalkapallossa osasin, oli lähtöisin pikkukentiltä. Valmennus oli lähinnä omatoimista. Koulun jälkeen veljieni kanssa pelattiin päivittäin useampi tunti pihapelejä.

Piti olla omatoiminen, jotta ylipäätään pääsi seuran harjoituksiin.

– Ennen mentiin harjoituksiin polkupyörällä tai jopa juoksemalla. Ne tunnit, mitkä nyt käytetään vanhempien kanssa harjoituksiin matkustamisessa auton takapenkillä istuen, menevät kehittymisen kannalta hukkaan.

Kaikista ei tule huippujalkapalloilijoita, eikä pidäkään. Harittukin kannattaa Suomen Palloliiton lanseeraamaa ”Kaikki pelaa” -ideologiaa. Sen avulla jalkapalloharrastajien määrä saatiin taantuman jälkeen kasvuun. Turkulaisen työmyyrän panos nuorten toiminnan kehittämisessä on myös huomioitu. Harittu palkittiin Urheilugaalassa paikallisella Uuno-pystillä, elämänurapalkinnolla.

– Olen saanut olla Suomen Palloliitossa ja Palloliiton Turun piirin toiminnassa mukana nuorten toiminnan kehittämisessä. Kaikki lähtee positiivisuuden kautta, sillä sen avulla kasvaa into harjoitella lisää.

Pihapeleistä opituilla taidoilla Haritun tie kulki alasarjojen Kaarinan Reippaasta Turun Palloseuraan. Siitä lähtien Tapio on tunnettu lempinimellä Hara.

– Joukkuekaverini Mauno Nurmi keksi kaikille jonkun lempinimen. Kun siirryin Tepsiin 1966, niin siitä lähtien olen ollut Hara. Sukulaiseni eivät sitä nimeä käytä, mutta sillä nimellä minut parhaiten jalkapallopiireissä tunnetaan.

Harittu kuuluu siihen Turun Palloseuran kultaiseen sukupolveen, joka kahmi Suomen mestaruuksia 1960- ja 1970 -luvuilla. Vuonna 1968 TPS kirkasti edellisvuoden pronssin kullaksi. Samana vuonna seura voitti myös A-nuorten Suomen mestaruuden. Tästä alkoi turkulaisten 1970-luvun menestystarina. TPS juhli miesten Suomen mestaruutta 1971, 1972 ja 1975. Toistaiseksi viimeiseksi jääneen mestaruuden aikana Harittu oli jo siirtynyt juniorivalmennuksen puolelle.

Rainer Forssin valmentamassa vuoden 1968 mestaruusjoukkueessa pelasivat Haritun lisäksi Timo Nummelin, Raimo Toivonen, Teuvo Andelmin, Jouni Gröndahl ja monet muut tämän aikakauden Suomen eturivin jalkapalloilijat. Kyseistä joukkuetta on tituleerattu ”kaikkien aikojen Turun Palloseuraksi”.

– Joukkueen taso oli kova, vaikka etukäteen ei voinut aavistaa, kuinka hyvä joukkue se olikaan. Jo edellinen pronssikausi oli menty lähes samalla ryhmällä. Olin mukana joukkueessa toista vuotta ja itselleni oli tarjolla sopiva ruutu oikeassa laidassa.

Kultakautena TPS pelasi vieraissa HJK:ta vastaan voittaen Helsingin Olympiastadionilla 6-1. Rökälevoitto nosti raitapaidat sarjajohtoon tasapistein Reippaan kanssa. HJK:n ainoa ilo ottelusta oli komea yleisömäärä, 12 539. Harittu teki ottelussa kaksi maalia. Peliä on tituleerattu TPS:n kaikkien aikojen parhaaksi otteluksi.

– Näin ovat muut kertoneet. Yleisöä oli paljon paikalla, mutta sen olemassaoloa ei juurikaan huomannut. Joukkueemme eli koko ottelun ajan ikään kuin omassa kuplassaan, kun kaikki tuntui kentällä toimivan. Paitsi kerran Nummelin tehdessä oman maalin. Totta, kyseessä on eräs muistorikkaimmista otteluistani.

1970-luvun alkuvuosien mestarijoukkueessa pelasi useita maajoukkueessakin esiintyneitä pelaajia.

– Heitä oli kymmenkunta. Oma roolini oli silloin peliajallisesti pieni. Yleensä tulin vaihdosta kentälle. Siihen oli selvä syy. Paras kaverini Miikka Toivola pelasi samalla paikalla kuin minä. Hän oli valtakunnan eliittiä.

Harittu on ollut koko peli- ja valmentajauransa aikana mukana normaalissa työelämässä. ”Tekulta” saatu oppi on tuonut leivän pöytään. Lopetit peliurasi syksyllä 1973, eli melko varhain. Mikä oli syynä?

– Perheeni kasvoi toisen lapsen syntymän myötä. Samaan aikaan vaihdoin työpaikkaa. Kuvioni menivät uusiksi. Kun vielä jatko joukkueessa pelaajana oli epävarma, siirryin juniorivalmennukseen. Yhden kesän pelasin vielä Kaarinan Reippaassa.

Siirryit TPS:n edustuksen valmentajaksi 1978-1980.

– TPS:n silloinen valmentaja Olavi Laaksonen pyysi minua avukseen. Sitä ennen olin seuran A-nuorten valmentajana. Siirtyminen edustuksen valmentajaksi oli helppoa, kun ”Ola” kokeneena oli tukenani. Vielä tänä päivänäkin kunnioitan häntä ihmisenä ja valmentajana kaikkein eniten niistä valmentajista, jotka olen oppinut tuntemaan. Kun Laaksonen yllättäen lopetti, valmensin TPS:n edustusjoukkuetta Tommy Lindholmin ja Raimo Toivasen kanssa.

1990-luvulla TPS:n jalkapallo ajautui taloudelliseen ahdinkoon. Edessä olisi ollut konkurssi, mutta uusi yhdistys otti vastuulleen vanhat velat. Se tarkoitti samalla tiukkaa kulukuuria.

Joukkue tarvitsi uuden valmentajan. Haritulla oli siihen ehdotus, nuori nouseva kyky, Juha Malinen Oulusta.

Myös paikallisia valmentajia oli ehdolla, mutta vaaka kallistui Malisen puolelle. Osin kyse oli taloudellisista seikoista. Pelaajabudjetti pieneni puolella edelliskauteen verrattuna. Ehdolla olleet turkualisvalmentajat olisivat halunneet vahvistuksia, mutta Malisen omien verkostojen kautta Turkuun saatiin edullisempia nuoria ja nälkäisiä pelaajia.

– Vallitseva tilanne oli hyvin erikoinen eikä itselläni ollut minkäänlaista käsitystä, kuinka siinä käy. Opin tuntemaan Malisen maajoukkueympyröistä. Uskoin, että hän selviäisi rohkeudellaan valmentajana vaikeassa tilanteessa. Malinen oli siinä taloudellisessa tilanteessa kokonaisuutena edullisin vaihtoehto ja hänellä oli myös nuorten maajoukkueympyröiden kautta tieto pelaajista, joilla oli aito halu tulla Tepsiin.

Joukkueen pelaajisto meni myös uusiksi. Se herätti närkästystä paikallisissa jalkapallotietäjissä.

– Emme voineet tarjota isopalkkaisemmille pelaajille sopimusta. He olivat vapaita hakemaan uusia seuroja. Tilalle tuli seuran omien juniori-ikäisten lisäksi muualta nuorempia juniorimaajoukkueen tasoisia pelaajia. Julkisuudessa moni ei hyväksynyt muutoksia. Uudet pelaajat olivat kuitenkin tyytyväisiä, poislähteneet eivät sitä olisi olleet. Malisen ansiosta uusi joukkue kehittyi nopeasti voittaen heti Suomen Cupinkin.

Vuoden 1975 jälkeen TPS ei ole voittanut Suomen mestaruutta. Viime kaudet sekä naisissa että miehissä menestys on ollut vuoristoratamaista.

– Nousuja ja laskuja tulee, mutta kyse on aina käytössä olevista resursseista. Niiden pitää olla järkevät, jotta voidaan pärjätä. On ollut aikoja, kun seuraan on imua ja silloin kaikkia ei ole voitu edes ottaa. Sitten on aikoja, kun pelaajia siirtyy muualle. Silloin pitää olla valmiuksia löytää uusia tilalle.

Viime vuosina turkulaisten juniorijoukkueiden menestys ei ole ollut valtakunnan terävintä kärkeä. Mikä on tähän syynä?

– Tätä pitää lähestyä kysymällä, mihin verrattuna. Itse en näe, että nykyinen menestys olisi huono. Turkulaiset ovat olleet joka tapauksessa kärkipäässä ja muutkin menevät koko ajan eteenpäin. Jos seuran juniorijoukkue pelaa pääsarjassa, joukkue on aina muutamasta sadasta joukkueesta kymmenen parhaimman joukossa. Se ei ole huono suoritus. Tosin jonkun mielestä se on ehkä katastrofi, jos ei ole aina ykkönen.

Harittu on hoitanut vuosien varrella lukemattomia luottamus- ja urheilutehtäviä TPS:n lisäksi myös Suomen Palloliitossa ja Palloliiton Turun piirissä. 25 vuotta Palloliiton kouluttajana kaikilla tasoilla on kunnioitettavan pitkä aika. Harittu oli myös aikoinaan organisoimassa Uefan kansainvälistä valmentajakoulutusta Suomessa.

Huomionosoituksia on kertynyt Haritulle niin paljon, että hänen omiensa mukaan ihan kaikkia ei äkkiseltään edes muista. Turun Palloseurankin osalta ovat tulleet lähes kaikki mahdolliset kunnianosoitukset.

Mustavalkoinen seuratoiminta on yhä lähellä Haritun sydäntä, oli sitten kyse Senioritepsiläisten toiminnasta tai makkaran myymisestä ottelutapahtumissa.

– Aina olen lähtenyt auttamaan, kun on pyydetty.

Vuoden 1968 kultajoukkuetta kutsutaan ”kaikkien aikojen Turun Palloseuraksi”.
1970-luvun alkuvuosien TPS:n joukkueessa pelasi useita maajoukkuetasoisia pelaajia.

ETUSIVU